Joulusisustus – Joulutunnelmaa kotiin

Kaupallinen yhteistyö / Bonava Suomi Oy

Millaista olisi viettää joulua kerrostalossa tai aivan uudessa talossa? Sain mielenkiintoisen haasteen lähteä rakentamaan jouluista sisustusta kun yhteistyö Bonava Suomi Oy:n kanssa vei minut stailaamaan joulutunnelmaa juuri valmistuneeseen uuteen kerrostaloasuntoon. Tässä 72,5 neliöisessä asunnossa ei vielä ole asunut kukaan, mutta asunto oli jo ennen minun tuloa sisustettu kodikkaaksi ja viihtyisäksi. Skandinaavisen ja raikkaan sisustuksen viimeistely jouluiseksi oli mielenkiintoinen tehtävä ja joulusisustus syntyikin helposti.

JoulusisustusJoulusisustus

Joulutunnelmaa kotiin

Joulutunnelman luominen on helppoa nopeallakin aikataululla seuraavien elementtien avulla. Näillä vinkeillä luot kotiin vaikkapa pikkujoulutunnelman jopa tyhjästä!

Kukat ja havut

Kun ilmeestä täytyy saada nopeasti jouluinen, helpoin keino on taittaa pari havupuun oksaa maljakkoon ja ostaa joulukukka tai kaksi. Minä nostin asunnon olohuoneesta löytyneen senkin päälle huonekuusen rouheassa betoniruukussa. Kupariseen vaasiin sijoitin aina yhtä kauniita lehtikuusen oksia.

Kynttilät

Vaikka kynttilät tuovat tunnelmaa muulloinkin, ovat ne suurempina ryhminä aina jouluisia. Saadaksesi mielenkiintoa kynttiläasetelmiin, yhdistele tuikkuja ja kruunukynttilöitä. Erilaiset kynttilänjalat toimivat hienosti yhdessä, kun et ota paineita niiden yhteensopivuudesta. Voit vaikka kasata kaikki löytämäsi kynttilänjalat yhdelle tarjottimelle, sytyttää niihin kynttilät ja nauttia hehkuvasta valosta.

Tunnelmavalot

Yksikin pieni valosarja saa tunnelmaan tuikkimaan jouluisasti. Himmennä muuta valaistusta ja anna kynttilöiden ja tunnelmavalojen luoda pehmeää tunnelmaa. Valosarjoja voi ripustella joulukukkien ympärille, havujen joukkoon tai asetella valot lyhdyn sisälle.

Joulukoristeet ja -tekstiilit

Joulukoristeiden kanssa vähemmän on todellakin enemmän. Tällöin tarkkaan valitut koristeet pääsevät oikeuksiinsa ja saavat ansaitsemansa huomion. Musta paperitähti on yksinkertaista joulua parhaimmillaan. Minulle jouluiset tekstiilit tarkoittavat pehmeitä ja paksuja vilttejä, pörröisiä taljoja ja lämpimiä materiaaleja. Sohvasta tulee kodikas pesä, kun sen istuintyynylle heittää taljan tai pari. Lämpimään vilttiin on ihana käpertyä katselemaan aikaansaannosta, eli joulusisustusta ja joulun tunnelmaa!

JoulusisustusJoulusisustus JoulusisustusJoulusisustusJouluiseksi stailaamani asunto sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Koska Vantaa on minulle varsin vierasta aluetta, lähdin pienellä jännityksellä ajelemaan joulukoristeideni kanssa kohti Vanhaa Kaarelantietä. Tampereen tien kupeesta löytynyt alue ei ollut ollenkaan niin syrjässä, kuin ajattelin, eikä Kehä III:lta tarvinut poiketa montaakaan kilometriä. Asunto Oy Vantaan Punakoiso on joulukuun lopussa valmistuva kohde, joka sijoittuu viihtyisästi keskelle luontoa. Alue on omassa rauhassa, vaikka mm. Myyrmäen ja Malminkartanon palvelut on aivan lähettyvillä. Naapurusto on rauhallinen, vaikka sijainti ei olekaan syrjäinen. Tämä kohteen esittelyasunto tuntuu neliöihinsä nähden varsin tilavalle ja avaralle. Tyylikkäät pintamateriaalit tekee koko asunnosta laadukkaan ja viimeistellyn tuntuisen.

JoulusisustusJoulusisustusJoulusisustusAsunnon avaraan olohuoneeseen joulutunnelmaa tuo suuri paperitähti ja valkoinen amaryllis. Joulun perinteiset värit löytyy vihreästä maljakosta ja joulunpunaisesta tuoksukynttilästä. Skandinaviskin Jul tuoksukynttilä on lumoavan tuoksuinen ja pelkästään se yhden joulukukan kanssa luo niin jouluista tunnelmaa, että voisi kuvitella olevansa jo jouluaatossa. Suosittelen!

Joulusisustus//Mitkä sinun mielestä ovat joulusisustuksen tärkeimmät elementit?

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Kauniisti olet stailannut tämän kodin!
    Mun kotiin joulun tuo kynttilät, tähdet, tunnelmavalot ja kukat. Ja toki joulukuusi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *