Jouluinspistä

jouluinspis pinterest

Sen lisäksi, että jouluinspiraatiota voi ammentaa eri sisustusmerkkien joulukuvastoista, kuten Bloomingvillen tanskalaisesta joulusta, yksi laajempi keino löytää inspiraatiota on Pinterest ja tuhannet joulukuvat. Olen tänä vuonna hyvästä syystä harvinaisen ajoissa miettimässä tämän vuoden joulusisustusta ja hakemassa joulun tunnelmaa, sillä eräs mielenkiintoinen yhteistyökampanja vie minut joulutunnelmiin jo ensi viikolla. Pääsette pian kuulemaan ja näkemään siitä lisää, mutta tällä erää keskitytään etsimään jouluinspiraatiota Pinterestistä. Selailin kasaamaani Christmas -taulua ja postauksen kuvat ovatkin kuvankaappauksia siitä. En usko, että pelkästään näiden kuvien selailu auttaa saamaan joulufiiliksen aikaan, vaan luulen että tarvitaan järeämpiä aseita, kuten joulumusiikkia, glögiä ja piparkakkuja. Katselin myös kuvia vanhan kodin joulusta ja huokailujahan ne kuvat aiheutti, sillä olihan meillä ihana joulukoti siellä vanhassakin paikassa! Kuitenkin vielä ihanampaa päästä laittamaan joulua ensimmäistä kertaa uuteen kotiin.

joulu pinterest

Kauniita joulukuvia löytyy mm. näillä hakusanoilla: scandinavian christmas, scandinavian christmas diy,  ja nordiske jul. Tässä vielä muutama kaunis Christmas board, joita kannattaa käydä katselemassa: Christmas – Hege in FranceStylizimo – Christmas ja dreaming of a white Christmas – Marja.

ps. Toin jälleen Joulu -kategorian tuonne yläpalkkiin. Sieltä on helppo klikata kaikki Joulu -aiheiset postaukset esiin.

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hih, mäkin olen jo salakavalasti hieman vilkuillut tuonne omaan Pinterestin joulukansioon… kiitos vaan linkkauksesta 🙂 Ja pakko tunnustaa sortuneeni myös kuuntelemaan pari Raskasta Joulua -biisiä taannoisella kävelylenkillä…

    • 1.1

      sanoo

      Juu, kyllä se tässä vaiheessa vuotta kummasti tekee mieli alkaa suunnitella jouluhommia! Minä kuuntelin paria joululevyä joulua stailatessani, mutta ei ne kyllä tuntunut vielä lainkaan hyvälle. 😀 Ihan hyvä niin… ehkä kuitenkin jo parin-kolmen viikon päästä voisi olla niiden aika! 🙂

  2. 2

    sanoo

    Olin tänään yhden jouluisen juoman lanseerauksessa, mutta lauhassa syyssäässä joulu tuntuu aika kaukaiselta. Ja onhan siihen vielä yli 2kk. Omaa joulufiilistä kohotan vasta myöhemmin.

  3. 3

    sanoo

    Myös täällä ollaan tänä vuonna ”hieman” ajoissa liikenteessä ja Pinterestiäkin on tullut kulutettua ahkerasti. Kuusi nököttää jo ruokahuoneen nurkassa… 😀 Sunnuntaina olisi tiedossa jouluaiheiset lehtikuvaukset… Vähän on haastavaa päästä joulutunnelmaan näin Lokakuussa, mutta ehkä joululaulut auttavat…. 😀

  4. 6

    Marielisa sanoo

    Jouluinspistä on jo haeskeltu täälläkin ❤ Ihanaa aikaa!
    Meillä on käsityö-ringissä ens viikolla tiedossa jouluisia askarteluja, joten Pinterest on ollut ahkerassa selailussa viime aikoina.
    Glögikausikin on jo korkattu ja eilen dippailtiin tyttären kanssa piparkakun makuisia Ballerina-keksejä maitoon, nam! ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *