Joulu ulos, matot sisään

>

Eilen meillä kannettiin kuusi pihalle ja muutenkin laitettiin joulujuttuja jemmaan. Vielä jäi tunnelmavalaistusta, mutta paperitähdet tuntui jo kovin jouluiselle. Joulukukistakin osa on vielä hengissä, niistä toki voi nauttia niin pitkään kuin kestävät. Siinä siivoillessa pohdin jälleen olohuoneen mattoa, vanha ryijymatto kun on ollut pidempään jo kovin nuhjuinen ja liiskaantunut. Aiemmin mietin yhtä suurta mattoa, mutta kivaa ja kohtuhintaista en mistään löytänyt. Nyt sitten bongasin alesta tällaisen, aika pienehkö on, mutta ostinkin sitten kaksi. Onpahan helpompi siivotessakin kantaa ulos.
Mustavalkoinen matto olisi miellyttänyt ajatuksena, mutta olisi ollut aika karu pehmeiden sävyjen ja rusean sohvan kanssa. Tässä matossa mustan lisänä olevat harmaa ja luonnonvalkoinen istuu olohuoneeseen paljon paremmin. Villa on materiaalina lämmin ja pehmeä. Kuviostakin tykkään kovin.
Olipa muuten huima alennus näissä, 80%! Ei paljoa kirpaissut. Nappiostos kaikin puolin!
Olohuoneeseen on muutakin pientä ja suurta uudistusta tiedossa. Seuraavaksi lähtee Ananas -taulu, tilalle tulee jotain aivan muuta.

Tässä jo tovi vierähti blogihiljaisuudessa, liekö joulukalenterin jälkeistä bloggausväsymystä. Jospa nyt jaksaisi taas uusin voimin. Teitä kun niin paljon käy joka päivä vierailemassa, vaikkei mitään uutta olisi ilmaantunutkaan.
Leppoisaa loppiaisiltaa!
Kommentit
  1. 3

    Virve sanoo

    >Kivat matot! Todella hyvä ale-löytö:) Joskus niitä löytöjä tekee. Itsestä tuntuu, että ale-myynnissä ei tänä vuonna tahdo olla oikein mitään kivoja sisustusjuttuja. Hyvää uutta vuotta sinne!

  2. 5

    Sara sanoo

    >Hirmu nätit nuo uudet matot. Koko, kuvio ja värit kaikki kohdillaan! Ja hintakin ilmeisesti! 🙂

  3. 6

    Veera sanoo

    >Vau. tosi kauniit matot. Sopii hienosti olohuoneen väreihin. Mukavaa illanjatkoa sinullekin.

  4. 10

    Kikke sanoo

    >Voi tuollaiseen mattoaleen munki pitäis tieni löytää!Tarvetta olis :).Mukavaa loppiaisiltaa ja iloa alkaneeseen vuoteen!

  5. 13

    selma sanoo

    >Hyvä löytö! Täälläkin on ollut käynnissä vähän pieniä muutoksia. Se on niin kivaa! Mukavaa viikonloppua!

  6. 14

    Veera sanoo

    >Kauniit matot oot kyllä löytänyt, sopii tosi hyvin yhteen kaiken muun kanssa 🙂

  7. 15

    Esmeralda sanoo

    >MAMAE Kiitos! Harvemminpa sitä näin tuuri käy.PETRIINA Kerrankin hintakin oli oikea löytö! :)VIRVE Kiitos. En minäkään yleensä löydä alesta mitään kivaa sisustusjuttua, tosin mattoja en ennen ole huomannut alennusmyyntiaikaan edes etsiskellä.SARA Kyllä, näissä osui kaikki kohdilleen! :DVEERA Kiitos. Yhdistää kyllä kivasti kaikki olohuoneen sävyt!SANNA ja PIKKUBERTTA Ostin matot Espoon Kodinykkösestä. Sinne jäi vielä pari näillä väreillä.KIRSI Kiitos!KIKKE Ei muutakin alennusmyyntejä penkomaan! :DTIINA Eikö vain! 🙂 Kiitos.LUMI Niin minäkin. Kiitti!SELMA On se kivaa! Varsinkin näin tammikuussa, tulee näitä uudistuspuuskia!VEERA Kiitos! Natsaa kyllä varsin kivasti. 🙂

  8. 17

    Merja K sanoo

    >Hyvä löytö 🙂 Kevättä kohden minulla ainakin sisustusinto lisääntyy, koti tuntuu kaipaavan pientä muutosta. Kivaa viikonloppua!

  9. 18

    Lumo sanoo

    >Kivat matot.Meillä joulu lähtee kotoa sunnuntaina, kunhan kotiudumme anopin syntymäpäiviltä. Sitten kevättä kohti!

  10. 20

    Esmeralda sanoo

    >MERJA K Kyllä, erityisesti nyt talvella, ennen kevään puutarhatöitä on kova sisustusinspis päällä! Ja täytyyhän se into hyödyntää. :DLUMO Niinpä, kevättä kohden!PIENI LINTU Kiitos!

  11. 22

    Anonymous sanoo

    >Kodin 1:ssa katselin samoja mattoja, mutta jatin ostamatta, koska lapussa luki, etta ne ovat muovia, loimi on puuvillaa. Nayttavat kylla erehdyttavasti villaisilta. Ovatko sittenkin villaa?

  12. 23

    Esmeralda sanoo

    >JOANNA Kiitos!ANONYYMI Minulla ei ole lappuja tallessa, joten en tiedä mitä niissä lukee, mutta kodinykkösen nettisivujen mukaan matot ovat villaa. Samaa sanoo minun tekstiilitietämys (erityisesti luonnonmateriaalien osalta), täyttä villaa ovat! 🙂

  13. 25

    Anonymous sanoo

    >Kiitos tiedosta. Menempa viela katsomaan, jos niita on edelleen myynnissa. Viikko sitten Palokassa oli ainakin isot kasat. Ehka ne ovatkin hyvassa alennuksessa juuri vaaran tuoteselosteen vuoksi.

  14. 26

    Esmeralda sanoo

    >NIINA Niinpä tein! Kiitti. :)ANONYYMI Sehän voikin olla syy hyvään alennukseen! 😀

  15. 28

    Esmeralda sanoo

    >Lotta, kiva kun paljastit blogisi! Menenkin heti lukemaan. 🙂 Nähdään!

  16. 29

    Marja sanoo

    >Taas unohdin heti kommentoida mutta parempi myöhään… ihanat nuo matot! Näyttävät jotenkin niin pehmeiltäkin, ja lämpimiltä. Hitsit sopiskohan tuollaiset meillekin… tai sitten poikkean Ikeasta hakemassa sen mustavalkoraidallisen… kauheasti tekisi mieli kaikkea uutta – sitä se kevät teettää 🙂 Pitäisi nyt vaan malttaa odottaa tämä remppa ensin loppuun.. mutta kun en malta ;D

  17. 30

    Noora sanoo

    >Mistä tuo kori on, joka näkyy viimeisessä kuvassa ? Olen etsinyt sellaista jo jonkun aikaa 🙂

  18. 31

    Esmeralda sanoo

    >MARJA Se Ikean mustavalkoinenkin ois kyllä upea. Mut meille nämä oli kivemmat, kun on murretummat sävyt, pehmeisiin väreihin käy paremmin. :)NOORA Kori on K-raudasta nimellä sadonkorjuukori. Mutta on tismalleen samanlainen kun TineK:n noin 3 kertaa kalliimat isot korit! 😀 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *