Jouluinen runsaudenpula

Ikea Joulu 2014

Ensi viikolla koittavaa ensimmäistä adventtia odotellessa on varsin sopiva aika hakea inspiraatiota jouluun ja jouluiseen sisustukseen. Epäilenpä, että en ole yksin ideoiden runsaudenpulan kanssa, sillä jouluksi olisi monenlaisia todella kivoja juttuja, joista tuntuu välillä olevan aivan täysi mahdottomuus löytää ne parhaat ja kauneimmat asiat, jotka haluaa omaan joulukotiin laittaa. Periaatteessa tykkäisin graafisen modernista joulusta, mutta tiedän jo, että moinen yksinkertaisuus olisi kauniiden tavaroiden rakastajalle mahdotonta toteuttaa. Toinen puoli haluaisi hillityn tyylikästä kultaa ja samettia, ehkä tuon yläkuvan kaltaista loiseliaampaa harmoniaa. Kuitenkin rakastan kaikkia luonnonmateriaaleja, käsityönä tehtyjä joulukoristeita, kultaa ja hopeaa, paljettejakin, uutta ja vanhaa, perinteitä ja joulumuistoja, joten joulu on meillä varsinainen sillisalaatti erilaisia meidän perheelle tärkeitä juttuja! Vaikka joskus tekisikin mieli vakaasti valita yksi tyyli jouluksi, nautin kuitenkin mielummin vähän sekavastakin joulutyylistäni ja sen tuomista muistoista.

Ikea Joulu 2014_2

Kuvat: Ikea Livet Hemma

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Meidän joulusta löytyy myös silliä ja salaattia, kaikenlaista omasta mielestämme kaunista sikinsokin sulassa sovussa keskenään:D Sekalainen seurakunta koristeita on ihana juttu jouluna<3 Aivan ihanat inspiraatiokuvat tässä postauksessa!

    • 1.1

      sanoo

      Siitähän se paras joulutunnelma syntyy kun on vähän sitä ja tätä, kaikkia rakkaita jouluperinteitä sulassa sovussa! 🙂 Minäkin ihastuin näihin kuviin! Niissä on tunnelma kohdillaan!

  2. 2

    sanoo

    Huomasin, että mulla on tänä jouluna vähän sama ongelma. Tykkään niin monesta tyylistä, mutta ihan kauheasti en haluaisi sekoitella tyylejä keskenään. Vaikea valinta edessä, mihin suuntaan haluan koristelun viedä. Onneksi kyse ei kuitenkaan ole elämää suuremmasta ja vakavasta asiasta. 😉

    • 2.1

      sanoo

      Nämä on niitä elämän tiukkoja päätöksiä, kun täytyy päättää joulukoristeiden tyylisuuntaus! 😀 No, onneksi on joulu on joka vuosi niin voi halutessaan valita vaikka joka vuodelle uuden tyylin!

  3. 3

    Hanna sanoo

    Sama ongelma! Nyt on tarjolla niin monia mielenkiintoisia joulutyylejä, että on vaikeaa valita niistä omansa. Ja vielä vaikeampaa sekoittaa niitä keskenään!

    Meidän joulu näytti pitkään mustapainotteiselta, mutta lumien sataessa maahan aloin kaipaamaan ihan kunnon syvänpunaista joulua! Punaista joulua meillä ei vielä ole ennen ollutkaan… Myös luonnonmateriaalit kiinnostavat. Kaikki kimallas ja metallivärit eivät jotenkin nyt ollenkaan sytytä.

    • 3.1

      sanoo

      Pari kivointa juttua kun valitsee, onnistuu sekoittelukin ja yhdistely varmasti kivasti! Mutta tosiaan, liian montaa juttua ei kuitenkaan kannata lähteä sotkemaan yhteen! 😀 Silloin mennään jo sillisalaatin puolelle. 😀 Ehkä voisi olla joskus vielä hauska viettää punaista jouluakin, mutta tuskin omassa kodissa sentään. 😀 Minun taas tekisi mieli yhdistää luonnonmateriaaleja sekä metallien kimallusta. 🙂

  4. 4

    sanoo

    Sama ongelma, Pinterestin joulukansio pullistelee jo ratkeamaisillaan, eikä oikein osaa päättää mitä ihanuuksia yrittäisi toteuttaa omassa kodissa. Tosin vahvasti näyttää, että mustavalkoteemalla mennään tämä(kin) vuosi. Omalla blogitontillani jo vähän alustavasti vilauttelinkin alkavaa joulun sisustelua.:)

    • 4.1

      sanoo

      Pinterestissä kyllä innostuu kovin herkästi aina kaikista ideoista ja tekisi mieli tuoda ne kaikki omaan kotiin. Täytyisi koittaa harrastaa vähän harkintaa joulukuvien pinnailussa. 😀 Pitääpä tulla kurkistamaan sinun joulun sisustusta. 🙂

  5. 5

    sanoo

    Meillä pystyllään tänä jouluna harmaanpuhuvassa linjassa. Löysin aivan ihanat yksinkertaisen kauniit ja harmaat koristeet, jotka taitavat jäädä ainoiksi uusiksi koristehankinnoiksi pallojen lisäksi tänä vuonna. Postailen noista ihanuuksista myöhemmin tällä viikolla ;).

Trackbacks

  1. […] kuvista tuli vielä mieleeni viikolla joulukoristeita ja tyylejä pohtineeseen kirjoitukseen palatakseni se, että erityisesti lasten ja tietysti omatkin joulukoristeaskartelut on tietysti joka […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *