Joko on joulu mielessä?

Minä olen koittanut suhtautua jouluun maltillisesti, ainakin näin lokakuussa. Kiltisti odotellaan marraskuun loppupuolelle (tai ainakin marraskuulle, eli ensi viikolle :p ) ennen kuin täysin hurahdan joulujuttuihin. Kaikki ei taida näin malttavaisia olla, katselin nimittäin hakusanoja, joilla blogiini saavutaan googlen kautta. Sieltä löytyi jo vaikka mitä jouluista, esimerkiksi nämä:
joulutähti
joulutähti ikkunaan
milloin joulutähti ikkunaan
joulusukka
joululehti
joulusisustus
mikä joululehti paras
joulukoristeiden tuunaus
joulukukkia
joulukimput
dymo joulu
joulukortit itse tehden
mustavalkoinen joulu (kuulostaapa hyvälle)

Kollaasissa kuvia viime vuodelta, joululta 2010.
Olen kuitenkin mietiskellyt jo jotain jouluista, suunnitellahan aina voi hyvissä ajoin. Luulisin, että tämän vuoden joulusta tulee viime vuotista jonkin verran yksinkertaisempi ja mustavalkoisempi. Saapa nähdä!
Lapset eivät ole kovin malttavaisia olleet, kun pitäisi saada jo pipareitakin leipoa. Kyllä me parit joululaulut kuunneltiin, mutta laitettiin vielä odottamaan. 🙂
Muistatteko viime vuotisen joulukalenterini? Joulukalenteri sai paljon seuraajia ja jaksoin tehdä jokaiseen luukkuun postauksen. Pohdiskelen, keksisinkö tällekin vuodelle tarpeeksi joulujuttuja jos aloittaisin jälleen joulukalenterin. Löytyisikö teistä jouluihmisiä kalenteria seuraamaan tänäkin vuonna?
Ja hei! Ihan mielettömästi teitä arvontaan osallistuneita. Hieno homma. Vielä ehtii hyvin mukaankin!
Kommentit
  1. 1

    Sanna-Riikka sanoo

    >Muistaakseni muistan kalenterisi;)ja kyllä jaksaisin sitä seurata!!! Jo nyt tuijottelin vaikka kuinka kauan tuota tekemääsi kollaasia – se on ihana!!! Nyt vain lunta ja pakkasta tänne kiitos ja siitä sitten ainakin täällä meillä alkaa se joulun koristelu;) Marraskuussa viimeistään sitten aletaan lasten kanssa kaikkea joulusta laittelemaan, meillä, kun on tänä vuonna ns. lyhennetty joulu, koska vietämme heti joulun jälkeiset viikot vähän lämpimämmissä merkeissä"

  2. 2

    Pia sanoo

    >Innolla odotellaan joulukalenteria! =D Viimevuotisen olen lukenut läpi ja nyt on odottavan aika pitkä…. =D

  3. 3

    Maija sanoo

    >Joulukalenteri oli todella kiva viime vuonna! Sen siivittämänä tänne blogiisi löysinkin. Kalenteri tällekkin vuodelle olisi tosi kiva 🙂

  4. 4

    Nonna sanoo

    >Kyllähän se joulu aina välillä hiipii mieleen. Yhtä lahjaa parhaillaan virkkailen ja seuraava jo mietinnässä. Ajattelin kyllä vähän jarrutella, että en kyllä jouluun ennen joulukuuta. Viime vuonna oli pientä jouluväsymystä havaittavissa!Joulukalenteria seuraisin minäkin mielelläni!

  5. 5

    Christina sanoo

    >Ihana kollaasi! Tuli olo, että on alettava laittaa paikkoja nätimmäks..=)Seuraan kyllä ehdottomasti tänäkin vuonna!

  6. 6

    Saara sanoo

    >Seurasin viimevuonna kalenteriasi ja tykkäsin siitä paljon! Ja varmasti seuraan tänäkin vuonna. 🙂

  7. 7

    Mari sanoo

    >Joulukalenterisi oli ihana, ilman muuta jaksaisin tänäkin vuonna sellaista seurata! Vielä jarruttelen minäkin joulun kanssa, vaikka muutaman alustavan ajatuksen tulevaan joulun olen jo luonutkin… Onneksi sää on tänään sateinen ja harmaa, joten sen puolesta ei ainakaan ole sen suurempaa houkutusta joulumieleen vielä. ;))

  8. 8

    Ira sanoo

    >Joulukalenteri -kannatetaan! Eilen leivoin jo ensimmäiset joulutortut, njam. Joitakin valoja tullut laiteltua, mutta ihan ministi vielä joulua esille. Tosin kohta jo marraskuu, äkkiä menee taas aika. Kivaa viikkoa! 🙂

  9. 9

    J sanoo

    >Ihania jouluisia kuvia! Ehdottomasti, jos vain kiireiltä ehtii, niin tee see joulukalenteri! 🙂 Ois ihana lueskella 😛

  10. 10

    JohannaMaria sanoo

    >Voi että miten ihana joulukollaasi!! Minä en viime jouluna vielä seurannut blogiasi, joten nyt heti kun saan hetkisen aikaa niin menen lukemaan viime joulukuun postauksesi. Voi niin täysillä seuraisin mukana joulukalenteriasi :)terkuin JohannaMaria

  11. 11

    Kreeta sanoo

    >Vähän on jo joulu mielessä täälläkin. Viime joulukuusta tuli niin kiireinen, että päätin aloittaa jouluvalmistelut tänä vuonna vähän aikaisemmin. Mutta ehdottomasti seuraan kalenteriasi, mikäli sellaisen tekemiseen aikasi riittää.

  12. 13

    Lumo sanoo

    >Monessa blogissa mennään jo ihan jouluisissa tunnelmissa. Itse koetan pysyä vielä syksyssä… tosin viikonloppuna paketoin pois alta ifolorilta tilaamani keittokirjat. Ystävät ja sukulaiset pyytävät aina reseptejä, joten joitain suosikkeja keräsin omaksi keittokirjakseen. Tuli ihan kiva (miehen mielestä superhieno…), ainakin on persoonallnen lahja.Ja joulukorttejakin olen jo miettinyt… eli on se joulu jo jonkin verran pyörinyt mielessä.Itsellänikin pyöri joulukalenteri blogissa viime vuonna; koristelua, itsetehtyjä ruokalahjoja, joulukortteja, jouluruokaa jne.

  13. 14

    selma sanoo

    >Mielellään seurataan!!!! Kiva! Mutta mä en ole kyllä vielä yhtään joulussa. Taitaa alkaa vasta mulla joulukuussa ja varmaan menee aika paljon ihan vanhoilla koristeilla ja muilla. Mä oon nyt vähän tylsä;( Mutta siis ehdottoman kiinnostunut seuraamaan sinun joulukalenteria!

  14. 15

    Anttis sanoo

    >Mielellään seurailisin kalenteria jos sinulta löytyy intoa sen pitoon. Itse pidin myös viime vuonna mutta tänä jouluna ei taida ideat ja aika riittää..

  15. 16

    Aurinkohattara sanoo

    >Voi, onhan se mielessä :)Ihania tunnelmakuvia <3Harvakseltaan olen täällä piipahtanut, mutta nyt vihdoin liityin lukijaksi.Kiva blogi sinulla 🙂

  16. 17

    Hanna ★ sanoo

    >Täällä ainakin ilmoittautuu yksi innokas kalenteriluukkuihin kurkistelija =) Alkoi ihan hillittömästi tehdä mieli kaivaa joulukoristelaatikot esille, kun katselin noita sinun kauniita kuvia =)

  17. 19

    Esmeralda sanoo

    >Kun kerran kaikki olette sitä mieltä, että joulukalenteria seuraisitte, täytynee minun alkaa tosissaan valmistautumaan! Ehkä tämä on lupaus… 😀 Hirmu kiva kuulla, että haluaisitte kalenterin muodossa minun jouluvalmisteluja tänäkin vuonna seurata.

  18. 20

    Kultsin kämppä sanoo

    >Itsekin ripustelin jo ikkunaan tähdet, mutta ne voi kyllä vielä laskea talvi- eikä joulukoristeiksi.

  19. 21

    HoO sanoo

    >Ehdottomasti joulukalenteria tulen seuraamaan!!! :)Itsekin tahtoisin tehdä, mutta taitaa iskeä ideapula ;)Joulua jarrutellaan täälläkin – kuten kyllä joka vuosi. Marraskuun puolen välin jälkeen aloitellaan glögein ja joidenkin valojen kanssa. Ensimmäisen adventin jälkeen vasta sitten kunnolla joulukoristeet, piparit, joulutortut, kuusi yms.

  20. 22

    Sabuska sanoo

    >Pidin itsekin joulukalenteria muutama vuosi sitten ja taidanpa kokeilla sitä tänä vuonnakin 🙂 Fiilistelen minäkin jouluajatuksilla, vähän tunnelmavaloja lisätty ja joulua odotellessa..Musta valkoinen joulukuusi meillä tuli kokeiltua viime jouluna kellarin mediahuoneessa, pitää miettiä laittaisko sen tänne nykyiseen mustavalkoiseen kämppään.. Puna-valkoisuus kanssa kiehtois, onneks tässä on vielä hetki miettiä 🙂

  21. 25

    Anskuli sanoo

    >Mielellään seuraisin joulukalenteria, viime vuonna en ollut vielä lukijasi. Ihana oli tuo kuvakollaasi myös! Ihanat nuo peltiset sydämet ja numerot! Mistähän mahtaisin löytää samanlaiset, tahtoisin tehdä itelle samalla tyylillä adventtikynttelikön! t. Anskuli

  22. 26

    Esmeralda sanoo

    >Anskuli, Olen ostanut sydämet ja numerot espoolaisesta Olivasta (Sello), jos en aivan väärin muista! 🙂

  23. 27

    Ilona sanoo

    >Kaunis kuvakollaasi! Lisäsin blogisi omani lukulistalle..mikäli tuo ei haittaa mitään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *