Jäätelötehtaalla

ainojaatelo jaatelotehdas

Tässä syyskuun alussa eräänä maanantaina pääsin vierailulle aivan supermielenkiintoiseen paikkaan, nimittäin Turengin jäätelötehtaalle, missä valmistetaan niin Aino -jäätelöitä kuin muitakin erilaisia herkullisia jäätelöitä kotimaisesta maidosta ja kermasta. Itse tehtaalle ei kuulema usein päästetä vierailijoita, joten olin tästä tilaisuudesta aivan innoissani. Turvallisuus- ja hygienia-asiat on jäätelötehtaalla hiottu huippuunsa, joten ihan noin vain ei jäätelön valmistamista päässyt seuraamaan. Tarkkojen määräysten vuoksi tehtaalle mentiin vain suojavaatteisiin ja turvakenkiin pukutuneena niin ettei yksikään hiustupsu ollut esillä. Tehdasalueella liikuttiin vain oppaan johdattamana ja erityisen tärkeää alueella oli muistaa liikkua rauhallisesti ja portaissa vain kaiteesta kiinni pitäen. Tehtaalla seurasimme eri linjastoja, joissa jäätelöä valmistettiin. Yhdellä linjalla pakattiin litran paketteihin pehmeää kuningatar -jäätelöä, toisella kone dippaili jäätelöpuikkoja toffee- ja suklaakastikkeisiin, Aino -jäätelön linjastolla valmistui lumoavaa lakritsia. Yllätyksenä oli se, miten pehmeitä nuo jäätelömassat pakkausvaiheessa olivat. Pakkaamisen jälkeen jäätelöt saavatkin kylmää kyytiä kun ne pakastetaan kovaksi. Me pääsimme muuten maistelemaan tuota ihanan pehmeää jäätelöä, jota ei oltu vielä pakastettu ja se oli aivan uskomattoman hyvää ja vielä pehmistäkin pehmeämpää!

Varsinaisen tehtaan lisäksi vierailulla tutustuttiin Jäätelöakatemiaan ja akatemian rehtoriin Armiin, joka opetti jäätelöpallon pyörittämisen saloja ja sainpa kuvattua opetuksesta pienen videonpätkän teitä varten, jotta teilläkin olisi mahdollisuus oppia oikeaoppinen jäätelöpallon teko. Salaisuus piilee ranteen oikeassa asennossa sekä metallisessa jäätelökauhassa. Jäätelö ei saa olla liian kylmää vaan kotosalla paketti kannattaa nostaa toviksi huoneenlämpöön ennen kuin palloja alkaa tekemään. Totesin metallisella kauhalla palloja pyöritettyäni, että ne kaikki muoviset rimpulat lähtee kiertoon nyt. Kauhaa ei myöskään missään tapauksessa uiteta vedessä pallojen pyörittämisen välissä, sillä siitä ei ole mitään apua pallojen tekoon ja epähygieenistäkin se on. Armi opettaa joka vuosi uusia jäätelömyyjiä pallon pyörittäjiksi ja myöntää diplomit kun pallojen pyörittäminen alkaa sujua.

Minunkin pallot lähti sujumaan hienosti ja pääsimme vielä leikkimään jäätelötuotekehittelijää ja teimme makukokeiluja, joista osa onnistuikin hienosti. Aavistelin, että jäätelössäkin vanilja, vadelma ja valkosuklaa toimii hyvin, sillä leivonnaisissakin se on yksi suosikkiyhdistelmistäni. Tuosta vadelmalla ja valkosuklaalla kuorrutetusta jäätelöannoksestani tulikin niin herkullinen, että se kävisi hyvin uudeksi Aino -jäätelömauksi. Saimme aikaan myös ei niin hyviä yhdistelmiä, sillä esimerkiksi mustikka ja suklaajäätelö ei sovi lainkaan yhteen. Hyvin sen sijaan sopii yhteen suola ja kinuski, sillä Aino -jäätelön syksyn uusi maku Suolainen Kinuski oli varsin herkullinen yhdistelmä. Itse en yleensä pidä mansikkajäätelöstä, mutta toinen uutuus Laktoositon Aino mansikka maistui vielä loppupäivästäkin, varsin montaa makuyhdistelmää maisteltuani.

 

Tämä olikin tällä erää viimeinen yhteistyöpostaus tähän kampanjaan Aino -jäätelön kanssa. On ollut todella mielenkiintoista seurata 10-vuotiaan Aino -jäätelön juhlavuotta jäätelöitä maistellen niin oman perheen kanssa kuin lukijoidenkin kanssa yhdessä! Toivotaan Ainolle pitkää ikää ja monia herkullisia vuosia lisää! Ja kiitos sinne jäätelötehtaalle todella mielenkiintoisesta päivästä!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Suolakinuski on ihanaa, suola nostaa kinuskin maun uusiin ulottuvuuksiin. Täytyykin kipaista kaupan jäätelöaltaalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *