Ison haaveen toteutuminen

Iloisena ja aika jännittyneenäkin ajattelin kertoa teille, mitä täällä on viime aikoina suunniteltu ja tehty. Marraskuussa kun sain sisustussuunnittelukurssin päätökseen, tein samalla lopullisen päätöksen suunnitelmilleni. Tokihan koko koulutuksen ajan tähtäimenä oli sisustussuunnittelijana toimiminen, mutta loppuvuodesta päätös vain varmistui; haluan kokeilla kykyjäni sisustussuunnittelijana. Useamman vuoden haave, koulutus ja yrityksen perustaminen. Yrittäjänä toimiminen minulle on tuttua vuosien takaa. Ihan eri ala, ihan eri kuviot, erilainen elämäntilanne. Vaikka tiedossa on, mitä yrittäjyys on, sisustusalan yrittäjyys on uusi asia. Työtilanteeni sallii yrittäjyyden aloittamisen leppoisasti, ilman suuria paineita tai riskejä. Koen olevani onnellisessa asemassa. Minusta ei varmasti olisi hyppäämään kokopäivätyöstä suoraan yrittäjäksi.

Olen viime aikoina saanut jo vähän maistiaisia suunnittelijan työstä. Muutama asiakas, muutama onnistuminenkin. Rohkaisevaa! Toistaiseksi kaikki on tuntunut tosi ihanalle, vähän kuin leikkisi sisustussuunnittelijaa. Ehkä se konkretisoituu tässä vielä ja alkaa tuntua ihan oikealle työlle.

esmeralda interior

Olen avannut yritykselleni nettisivut osoitteeseen esmeraldainterior.com. Nettisivut varmasti ajan kanssa tulevat päivittymään vähän monipuolisemmaksi, mutta jostakinhan se on lähdettävä liikkeelle. Kiva jos käyt kurkkaamassa ja vielä mukavampaa jos kerrot, miltä vaikuttaa! Nettisivujen toteutuksesta kiitos kuuluu armaalle aviomiehelleni.

Niin yritykseni nimi kuin logokin näyttävät varmasti tutulle teistä. Koin, että on itsestään selvää, että blogini nimi on osa myös yritykseni nimeä. Blogin nimi on jo tuttu monelle ja koen Esmeraldan nimenä olevan jo vähän identiteettiänikin. On suuresti myös blogin ansiota, teidän lukijoidenkin, että lähdin sisustussuunnittelua opiskelemaan ja että ryhdyin sisustusalan yrittäjäksi.

esmeralda interior

Lastenkutsujen järjestämisestä olen saanut niin hyvää palautetta ja jonkin verran kyselyjä mahdollisuudesta tilata minulta juhlakoristelut, että olen päättänyt tarjota myös juhlasuunnittelua ja -somistusta. Sisustamisen lisäksi juhlasomistaminen on todellinen intohimoni, aivan erityisesti lastenkutsujen osalta!

Esmeralda Interior

Esmeralda Interiorilla on myös tuore facebook -sivu. Käykäähän tykkäämässä, jos haluatte pysytellä tuoreen sisustussuunnittelijan tekemisistä kärryillä tai muuten vaan osoittaa tukenne! 😉 Totta kai kirjoittelen myös tänne blogiin töistäni ja siitä miten sisustussuunnittelija ura tästä etenee.

En ole lainkaan varma, olisinko uskaltanut tähän koskaan tarttua, jos läheiseni eivät päättäväisesti olisi potkineet oikeaan suuntaan ja tarjonneet apuaan. Joten kiitos teille, tunnistatte kyllä itsenne!! ♥

Kommentit
  1. 3

    sanoo

    Hieno juttu, onneksi olkoon! Jokaisen meistä pitäisi tehdä sitä mistä haaveilee. Hyvältä näyttää nettisivusi.

  2. 5

    sanoo

    Todella hienoa; sinunlaisia tarvitaan ja olen lähes kateellinen, mutta ennen kaikkea iloinen siitä, että olet löytänyt haaveesi ja mitä haluat tehdä + uskallat toteuttaa haaveesi! Nettisivut olivat kauniit ja helposti luettavat, eikä tullut mitään parannusehdotuksia edes mieleen.

    Lämpimät onnittelut siis alkutaipaleelle ja toivottavasti saat asiakkaita ja homma alkaa pyöriä tavoitteittesi mukaisesti!

    • 5.1

      sanoo

      Kiitos Hiljamaaria! Ihanaa, että olet iloinen puolestani. Haaveiden toteuttaminen ei aina ole niin helppoa, mutta olen tyytyväinen että olen uskaltautunut kokeilemaan siipiäni. 🙂

  3. 7

    sanoo

    Onnea! Olen ollut laiska kommentoija, mutta halusin vain huikata, että olen seuraillut blogiasi vasta vähän aikaa, mutta todennut jo, että aikamoinen keksijänikkari olet. Yrityksen perustaminen ja sitä kautta osaamisesi tarjoaminen on varmasti vähintä, millä tavoin voit auttaa muita sisustamiseen hurahtaneita 🙂

  4. 8

    Eve sanoo

    Todella hyvät, selkeät ja ennen kaikkea kauniit sivut (hyvä H 😉 )! Paljon iloa, onnistumisia ja menestystä yrittäjyyteen! Sulla on taitoa, luovuutta ja silmää, varmasti tulet pärjäämään alalla.

  5. 9

    zensku sanoo

    Kauniit ja sekeät nettisivut! Onnea ja menestystä sinulle!
    Omat tulevaisuudenhaaveeni ovat hyvin samantyyliset kuin sinullakin, joten on ihana huomata että olet tehnyt haaveistasi totta.
    Ehkä minäkin jonain päivänä.. 🙂

    Terveisin ex-K:nummelainen blogisi lukija

  6. 10

    sanoo

    Voi Essi. <3
    Ihana uutinen. Sä jos kuka tulee tuossa onnistumaan. Ja sivut on todella, todella kauniit ja yksinkertaiset! Hyvää työtä.
    Mä olen niin ylpeä susta. <3

  7. 11

    sanoo

    Todella kauniit, selkeät ja hyvät nettisivut.
    Todella hyviä kuvia myös siellä. Onnea ja menestystä yrittäjyyteen. Upeaa kun uskallat toteuttaa unelmiasi.
    Olen niin onnellinen puolestasi vaikka olet minulle (periaatteessa) aivan tuntematon ihminen 🙂

    • 11.1

      sanoo

      Kiitos Sanna! Kiva, jos nettisivut vaikuttaa selkeälle. Ja miten hienoa, että näin netin kautta sitä voi iloita monien vieraidenkin ihmisten puolesta! Ihana juttu!!

  8. 14

    sanoo

    Onnea todella paljon uudelle yrityksellesi! Upeaa, rohkeaa, ihailtavaa. Nettisivut ovat oikein hyvät ja selkeät. Uskon, että moni suomalainen tykkää maanläheisestä ja vanhaa kunnioittavasta tyylistäsi, joka ei ole liian ”stailattu” tai vilise pelkästään kalliita merkkituotteita. Tai ainakin itse tykkään. 🙂 Mukavaa pakkaspäivää!

  9. 19

    sanoo

    Onnea ja lämmin halaus täältä uusille urille! 🙂 Todella kannattaa ottaa portfolioon lastenkutsujen järjestelyt, ne ovat omiakin suosikkipostauksiani olleet – siis vaikkei lapsia vielä olekaan. 🙂

    • 19.1

      sanoo

      Kiitos Kaisa! Ihana kuulla, että meidän lastenkutsut on tehnyt vaikutuksen. Toivottavasti pääsen niitä nyt järjestämään useamminkin kuin kolmesti vuodessa. 🙂

  10. 21

    sanoo

    Onnea ja iloa uusiin haasteisiin! Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea tämä pitää sisällään myös blogirintamalla…on mukavaa seurata haaveittesi toteutumista. Sinulla on kyllä silmää ja kykyä toteuttaa ihania lastenkutsuja – oikeasti kauniita, ei vain Disney-teemoja! Jos ehdit, olisi kiinnostavaa tietää myös mitä se itse yrittäjyys pitää sisällään. Oletko käynyt siihen kurssia kun olet aiemminkin ollut yrittäjänä? Nyt lähden uusia sivuja katsastamaan 🙂

    • 21.1

      sanoo

      Kiitos! Blogin olisi tarkoituksena säilyä entisellään, tai ainakin aivan samanhenkisenä. Mutta toki tulee kirjoiteltua varmasti jonkin verran suunnittelutöistäkin. Ehkä voisin kirjoitella sisustussuunnittelijan vinkkejäkin!? Kenties!

      Yrittäjyys tuo tiettyjä lakisääteisiä velvoitteita, tylsiä verojuttuja sun muita. Vanhalla toiminimelläni jatkan ja teen nyt tätä. En ole kouluttautunut yrittäjyyteen mitenkään, pari luentoa olen kuunnellut ja ottanut selvää yrittäjän vastuista. Onneksi vuosien takaiset tiedot on vielä muistissa!!

    • 23.1

      sanoo

      Kiitos! Kiva, jos sivut vaikuttaa lupaavalle. 🙂 Keittiön suunnittelu oli ihan ensimmäisiä töitäni ja se on antanut kyllä itsevarmuutta. Toivottavasti pian saan kuvattua muitakin kohteita nettisivuille. 🙂

  11. 26

    sanoo

    Paljon onnea ja menestystä yritykselle, ihan huippua!!! 🙂 Ja tuohon juhlasuunnitteluunkin sulla todella kyllä on taitoa ja silmää!

  12. 28

    sanoo

    Aivan upeeta! Onnea ja menestystä! Sisustusblogimaailmassa olet jo selvästi näyttänyt, että sinussa on kaikkea sitä mitä sisustussuunnittelijalta vaaditaan!

  13. 31

    Meän Satu sanoo

    Voi, Ihan mielettömän hurjan paljon onnea! <3 <3 <3
    Lämpimät halauksetki vielä Yrittäjälle 🙂 Hieno päätös <3

  14. 32

    Voikukkapelto sanoo

    Aivan mahtavan upea juttu! Onnea isosti ison haaveen toteuttamisesta. Ihailen sua! =) Nettisivut ovat tyylikkäät ja informatiiviset ja tietty, mikä tärkeintä, sun näköiset.

  15. 33

    sanoo

    Lämpimät onnittelut! Minusta on aina ihana lukea, miten muut bloggaajat uskaltavat heittäytyä! Perässä tullaan! =)

  16. 35

    sanoo

    Todella hienoa!!!!! Ja erittäin inspiroivaa. Toivon, että saan siis jatkossa lukea lisää yrittäjän elämästä sekä kaikista tulevista projekteista ja onnistumisista. Paljon onnea uuteen koitokseen!!!

  17. 37

    sanoo

    Voi onneksi olkoon! Omien unelmien toteutuminen on se mika pitaa minutkin liikkeessa. Haastattelimme itse asiassa juuri sisustussuunnittelijayrittajanaista vlogimme puolella. Han meni journalismista politiikkaan ja sitten jouduttuaan auton tonaisemaksi matkalla toihin meni shokissa kirjakauppaan lepuuttelemaan hermojaan ja loysi kirjan sisustussuunnittelusta ja sina hetkena paatti ryhtya yrittajaksi.

    Mahtavaa kun ihmisille tulee naita oivalluksia. Itselleni tama kavi viime kevaalla (tajusin vihdoin mita haluan tehda ”isona”, olen yli 30) ja nyt pusketaan toita sen eteen.

    Ihanaa viikonloppua!

    • 37.1

      sanoo

      Kiitos! Tuollaiset elämänmuutostarinat on aina ihania. Minullakin kesti elää lähes kolmekymppiseksi tajutakseni, mitä haluan isona tehdä. Toisaalta, monihan sen huomaa vasta yli 50-vuotiaana. Mutta olen onnellinen jos saan seuraavat vuodet tehdä töitä sisustuksen parissa. Kivaa viikonlopunjatkoa!!

  18. 38

    sanoo

    Onnea vielä tätäkin kautta <3 Aivan mieletöntä, mä palkkaan sut heti sitten meille, kun seuraavan kerran isompaa remppaa tehdään 🙂 Tosi tyylikkäät kotisivut, ihan sinun ja sisustuksesi näköiset. Tykkään!

    Ihanaa viikonloppua <3

    • 38.1

      sanoo

      Kiitos, ihana Maria! ♥ Tosi kiva, että tykkäät sivuista ja olen iloinen, että moni on sanonut niiden olevan minun näköiset. 🙂
      Mielelläni tulisin teille remppaa suunnittelemaan, mutta teillä taitaa olla omasta takaa pätevä suunnittelija talossa. 😉
      Kivaa viikonlopun jatkoa!!!

  19. 40

    Saara sanoo

    IHANAA! Paljon onnea <3! Menestystä työhön! Tosi kivat kotisivut. Ja tuo se pompomin (oliko se tuon niminen :)) niin äly kiva.

  20. 41

    Pinja sanoo

    Wau, hurjasti onnea ja menestystä! Kotisivutkin olivat todella kauniit ja hyvin toimivat, hienoa työtä.

  21. 43

    Johanna sanoo

    Kerrassaan loistava juttu, niin sitä pitää! Oikein paljon onnea! Kotisivut ovat oikein hienot. Mukavaa talvista viikkoa! t. Johanna
    ps. pompomeja jo työstetään neitosten kanssa vaikka ne vaaleanpunaiset synttärijuhlat on vasta maaliskuun lopussa ;0) Taitaa olla kohta talo täynnä pompsukoita… On ne niin söpöjä!

    • 43.1

      sanoo

      Kiitos onnitteluista, Johanna!! Ja kiva, että tykkäät nettisivuista! Kivaa talviviikkoa sullekin!
      Teillä on hyvin aikaa tehdä oikein kunnon pom-pom -kemut, kymmeniä pom-pomeja vaan… 😀 Oispa hauska!

  22. 44

    sanoo

    Onnea! Ihanaa, kun uskallat seurata sydämesi ääntä ja suloista, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka haluavat sinua siihen kannustaa!

  23. 45

    sanoo

    Lämpimät onnittelut ! Hienoa, että olet löytänyt oman juttusi ja rohkaistunut viemään sitä eteenpäin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *