Ilta lukijoiden kanssa

lukijaillassa2

Kylläpä minä tapasinkin ihania naisia eilisessä lukijaillassa, joka järjestettiin espoolaisessa Cafe Latte Lifestyle puodissa. Vieraana oli niin muita bloggaajia, ennestään minulle tuttuja lukijoita, kuin ihan uusiakin tuttavia. Paikkana tunnelmallinen puoti jouluisessa asussaan oli niin viihtyisä ja kiehtova, että siellä olisi voinut vaellella pidempäänkin ihastelemassa kaikkea kaunista. Minua meinasi hiukan jännittää uusien ihmisien tapaaminen, mutta turhaa jännäsin, sillä niin mukavia tyyppejä sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy. Taisin osua arveluissani oikeaan siinä, että ne ihmiset, jotka viihtyvät blogini tyylin parissa, ihastuvat takuulla puodin valikoimiin. Joimme glögiä ja napostelimme pientä jouluista syötävää ostosten ja rupattelun lomassa.

Lukijailta sisustusblogi

Itse huomasin kulkevani kameran kanssa ympäriinsä vieraiden kanssa jutellen niin, että vasta muiden lähdettyä huomasin miettiä, mitä jouluista puodin valikoimista haluaisin. Muutaman ihastuttavan jutun sainkin mukaani, niistä lisää toiste! Kirkkonummen kukkapiste lahjoitti vieraille ihanat valkoiset joulutähdet kotiinviemisiksi, kiitos niistä!

Vanhaan kanalaan pystytetyn puodin tunnelma toi kyllä kummasti joulumieltä pimeään marraskuun iltaan! Kiitos puodin Leealle tilaisuuden järjestämisestä ja tietysti kaikille vieraille, kun tulitte viettämään leppoisaa iltaa seurakseni! Sain jo toiveita järjestää lukijoille muitakin tapahtumia, eikä tällä kertaa läheskään kaikki halukkaat mahtuneet mukaan, joten linjoilla olevat yrittäjät; laittakaahan minulle viestiä, jos olette halukkaita järjestämään kanssani lukijoille jotain mielenkiintoista!

Meillä ollaan aloitettu perjantai jo aamukahdeksalta päiväkodin pihalla meidän eskarilaisen joulujuhlassa… ei oikein lasten laulu vielä kajahtanut siihen aikaan, mutta joulumieltä toki saatiin sieltäkin. Tässä olisi tarkoitus tovi istahtaa vielä kotitoimistolla töiden parissa ja sitten valmistautua iltaa varten, kun pääsemme Heikin kanssa viettämään aikuisten aikaa kaksin. Viikko on kyllä ollut sellaista hulinaa, että luulen lauantain ja sunnuntain menevän tiukasti kotona villasukissa ja kollareissa! Käykää ihmeessä osallistumassa arvontaan, jos ette ole vielä osallistuneet. Minun kuvani Styleroomin jouluhaasteen finaalissa odottaa vielä tykkäyksiä ja siellä tosiaan arvotaan kaikkien äänestäneiden kesken 150 euron lahjakortti Finnish Design Shopiin, joten senkin vuoksi kannattaa käydä tykkäämässä kuvasta.

Ei muuta kuin ihanaa viikonloppua, hauskoja pikkujouluja kaikille sellaisia viettäville ja leppoisaa meininkiä! ♥

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    Anna sanoo

    Vaikuttaa kivalle! Toivottavasti järjestät toistekin, sillä olisi mukava osallistua itsekin.

  2. 2

    sanoo

    Kuulostaapa kivalta iltanne! Olisin ehdottomasti halunnut mukaan, jos lähempänä asuisin.. Sinun joulukuvasi ovat ihania tuolla Styleroomissa.. Yritin niitä jo joskus aiemminkin tässä äänestää, mutta en ihan tajunnut menikö ääni perille.. Esim nyt linkki vie fb-sivulle kuvaasi, josta tykkäsin. Onko se siis se ”tykkäys”, joka kilpailuun lasketaan, vai pitäisikö äänestää styleroomin sivulla?

    • 2.1

      sanoo

      Ilta oli kyllä oikein onnistunut. 🙂
      Kiitos äänestä, eiköhän se mennyt perille. Ainakin itselläni tuo linkki johtaa kuvaan styleroomin albumissa ja tykkäyksien perusteella tapahtuu äänestys. 😀

  3. 4

    sanoo

    Voi että mua harmittaa kun en päässyt. Liian pitkä matka autottomalle yövuorojen välissä. 🙁 Ehkä sitten seuraavalla kerralla…

  4. 7

    Nina sanoo

    Kiitos minunkin puolesta 🙂 Oli kiva ilta ja tunnelma kohdillaan! Olisi kiva tulla mukaan toistekin. Kävin myös äänestämässä kuvaasi. t. Nina

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *