Ikean joulu 2012

Joko olette nähneet vilauksia Ikean joulusta vm 2012? Tänään päädyin keskelle joulua kun koulusta palatessani piipahdin Ikeaan hakemaan yhtä kangasta. Siellä oli nimittäin joulu jo esillä! Aikasessahan Ikea aina joulun kanssa on, mutta kylläpä yllätyin. Viime vuonna odotin innoissani Ikean joulua ja olin varma, että jotain mustavalkoista kivaa juttua sieltä löytyy. No, pettymys oli kun ei mustavalkoista ollut lainkaan, samoin kävi tänä vuonna. Tuntuu, että tänä vuonna oli just samat jutut jälleen, valkoista, punaista, hopeaa ja harmaata. Ei mitään erityisen kivaa. Hö! Tyhjin käsin palasin jouluosastolta…

ikean joulu 2012

Pikkuinen katsaus joulutuotteisiin kollaasin muodossa. Päädyin kuitenkin etsimään netistä Ikean joulukuvia ja vaikkei joulutuotteet säväyttäneetkään, tosi kauniisti stailattuja joulukuvia sen sijaan löytyi. Tuo pyöräkuva on aivan ihana! ♥ Tunnelmat kuvissa on hurmaavia, ihanan talvisia ja jouluisia. Kankaspaketit on nerokkaita, samat kankaat voi käyttää aina uudelleen ja uudelleen! Millaisia ajatuksia herättää tämän vuoden joulu by Ikea?

Muuten ei kyllä vielä ole ollut joulu mielessä, hyvä kun vasta on syksyyn päästy. Mutta kyllähän nämä kuvat vähän herätteli tulevaa joulua miettimään… Saapa nähdä, mitä sitä tänä vuonna keksisi!

Kuvat: IKEA

ps. Hetki pieni vielä aikaa osallistua arvontaan. Huomenna selviää kuka onnekas pääsee valitsemaan liitutusseja. Linkki oikealla ylhäällä!

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hei, ens kuun jälkeen on jo joulukuu! Silti kyllä hieman ällistyin minäkin alkuviikosta Ikeassa, kun oli jo joulupallot ja tekokuuset esillä 😉 Onneksi joulumusa ei soinut vielä tavaratalossa.. Mukavaa myöhäisiltaa!

    • 1.1

      sanoo

      Ajatella, niin pian joulu taas on! Ihmeellistä. 😀 Oli kyllä aika ällistyttävää, olin alkuviikosta juuri ajatellut Ikean joulua, että jos sitä loppukuusta ois näytillä, mutta nyt jo!

  2. 2

    sanoo

    Oon mielestäni Ikean suuri fani, mutta vaikka stailaus kuvissa upea olikin, tuotteet ei oikein sykähdyttänyt. Harmi! 🙁 Kyllä se joulu sieltä vaan salakavalasti tulee. Sinellissä oli tänään joulun avaus myös. Kohta sitä pukkaa sitten joka tuutista… 🙂

    • 2.1

      sanoo

      Ihan samat fiilikset. Ikea ylipäätään on mun yksi suuri lemppari, niillä on niin onnistunutta moni asia… Tavaratalojen suunnittelu erityisesti. Mutta mitään yksittäistä tuotetta ei noussut joulusta, toisaalta mitään en tarvitsekaan. 🙂 Mutta noiden kuvien fiilistä taidan ihailla joulua suunnitellessani. Pian sitä tosiaan saa kaikkialta, joulua. Kunhan ei ehtis kyllästyä… 😀

  3. 3

    sanoo

    Israelissa ei juurikaan joulua vieteta ja olenkin aina etsinyt takalaisesta Ikeasta jotain kivaa joulujuttua,mutta tanne niita ei paljon edes tuoda muutamaa kynttilaa lukuunottamatta.
    Olisin aivan tyytyvainen edes naihin Ikeajoulujuttuihin,kun ei muuten ole valinnanvaraa….

    • 3.1

      sanoo

      Siellä onkin varmasti vaikea löytää joulujuttuja… Mutta paljonhan sitä voi tehdä itsekin!? 🙂 Sieltäkin löytyy ikea? Huisia!

  4. 5

    sanoo

    Ystäväni kertoi IKEAn joulun olleen esillä jo syyskuussa… Aika aikaista. Ihan vielä en jaksa hehkuttaa joulua, enkä oikeastaan tarvitsekaan mitään uutta jouluun.

    Kangaspaketit ovat käteviä olen itsekin käyttänyt.

    • 5.1

      sanoo

      Huh! Syyskuussako jo? viime vuonna olin Ikeassa vasta loppukuusta, siis lokakuussa ja silloin oltiin juuri laittamassa viimeisiä joulujuttuja esille… Aika jännä systeemi heillä kun myyvät joulun jo syksyllä pois. Marraskuussa on enää muutamaa tuotetta jäljellä.
      Tässä on itselläkin niin paljon kaikkea muuta ennen joulua tiedossa, ettei jaksa vielä edes ajatella… ja tosiaankaan, en mitään uutta jouluun tarvitse! 😀

      Meillä on ollut kankaisia lahjapusseja, joita ollaan käytetty oman perheen kesken jo useamman kerran. Kätevää kyllä ja vähenee edes hiukan se roskan määrä!

  5. 6

    sanoo

    Moikka! Niin on jo pimeät aamut, että alkaa kaipaamaan noita pikkuvaloja. Harmi, jos ei löytynyt mitään kivaa kotiinviemisiksi.
    Kokeilin viime vuonna pakentointia kankaaseen ja tykästyin. Sitähän voi jokainen paketoidan niin graafisesti tai romanttisesti kuin haluaa. Ikean mustavalkoraitainen puuvillakangas voisi toimia tuossa tarkoituksessa graafisesta tykkääville.

    • 6.1

      sanoo

      Pieniä tunnelmavaloja voisi tosiaan jo alkaa lisäilemään. 🙂 Meillä parit valot roikkuu ympärivuoden käytössä, ne on niin kivoja kesälläkin!
      Oishan se ollut kiva, jos olisi jotain mielenkiintoista joulua löytynyt, mutta oikeastaan parempi näin, yhtään uutta joulukamaa meille ei tosiaankaan tarvita!

      Meillä on ollut kangaspussukoita käytössä, mutta pelkkään kankaaseenkin voisi lahjat kyllä kääriä. Juuri sitä mv-raitakangasta meiltä löytyy, joten ehkä kokeilen sitä! 😀 Ja pellavaa tietenkin!

  6. 7

    sanoo

    Voi tuo valosarja, tahtoo tuollaisen! Kiitos inspiskuvista, en ole itse ehtinyt näihin vielä sen kummemmin tutustua niin pääsi mukavasti tämän kautta varsin jouluiseen tunnelmaan 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Valosarjat taisikin olla parasta antia joulutuotteissa! 🙂 Täytyy jossain vaiheessa käydä läpi vanhat valot ja katsastaa jos on toimimattomia jos löytyisi vielä ikeasta.

  7. 8

    sanoo

    Kuvista päätellen Ikean joulu näyttää ihanalta! Mutta täytyy käydä katsastamassa noita juttuja ihan paikan päällä.
    Kylläpä aikaisin tulee joulu jutut kauppoihin. Jotenkin tän kauniin syksyisen ruskan keskellä ei viellä joulua osaa ajatellakkaan.

    • 8.1

      sanoo

      En ennen näitä ikean joulufiiliskuvia ennen ehtinyt uhrata ajatustakaan joululle, mutta kuvien myötä oli pakko alkaa jo hiukan mietiskelemään! 😀

  8. 10

    sanoo

    Eikä… Me mennään synkassa, samaisesta postasin itsekkin. Ja samoilla linjoilla olen, tylsää, ettei ole mitään uutta. 🙁
    Noh, kuvat ovat kauniita ja niistä saa inspiksiä. <3

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *