Iisakin kirkko

pojan huone

Koska tätä huonetta on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa konsanaan, on sen valmistuminen sitäkin hienompaa. Viikonloppuna tartuimme viimein vasaraan ja sahaan ja teimme kaikki pienetkin loppuviimeistelyt valmiiksi. Huoneen asukas itse oli lopputulokseen erityisen tyytyväinen ja näyttäähän tuo minustakin oikein hyvälle nyt kun kaikki on viimeistelty, jokaista listanpätkää myöten!

Viime tammikuussa tehtiin seinät valmiiksi, mutta viimeistelyt ja sisustaminen jäi silloin kesken muiden projektien vuoksi. Tarkkasilmäisimmät huomasivatkin, että aika hyvin on suunnitelmissa pysytty. Mihinkäs niitä suunnitelmia muuttamaan, kun on selvä visio ollut lopputuloksesta. Juuri toiveiden mukainen työtuolikin löytyi lasten serkkulasta. Seuraava hankinta Eemilille taitaa olla uusi sänky. Niin ihana kuin tuo vanha rautasänky onkin, se taitaa käydä pian lyhyeksi pitkälle viitosluokkalaiselle.

Tapetti on useamman vuoden vanha hankinta, Eco Wallpaperin mallistosta. Sänky ja matto on saatu mummilasta. Työpöytä on ikealainen, toisessa päässä on Helmer -lipasto, minun teinivuosilta. Päiväpeite on Beditin Zip-it, johon Vallilan Helsinki -kuosinen vaihtokansi on saatu blogin kautta. Verho on ommeltu Ikean raitakankaasta.

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Raikkaan ja reippaan näköinen pojan huone. Kyllä tuolla viihtyisin minäkin. 😉
    Ihana vanha tuoli ja tuo apinataulu on tosi vekkuli! 🙂

    • 1.1

      sanoo

      Kiitos Anu! Kyllä Eemil onkin tuolla viihtynyt ja kaverit myös. 🙂 Apinataulu on minustakin yhä aivan huippu. 😀 Tein sen vuosia sitten tapetista. 🙂

  2. 3

    sanoo

    Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se nyt meni? Itse sain kahden vuoden projektin loman aikana valmiiksi, tosin kyseessä oli villapaita ; ) Tervetuloa kurkkaamaan! Huone on tosi kiva!!

  3. 4

    sanoo

    Iisakin kirkko näyttää hienolta, kyllä varmasti on huoneen asukas tyytyväinen! Mua niin hymyilytti tuo otsikko 😉
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

  4. 5

    sanoo

    Mukavalta näyttää. Mulla taisi lapsuudessa olla juuri tuollainen työtuoli mutta eipä taida se enää olla tallessa. Mitkä tuon rautasängyn mitat on ja mistä se on hankittu, muistatkos? 😉

    • 5.1

      sanoo

      Työtuoli on kyllä ihana. Kälyni sen oli kirppikseltä löytänyt ja myi meille eteenpäin kun juuri tuollaista etsittiin. 🙂
      Rautasänky taitaa olla aika vanha. Se on vanhempien liiteristä, johon luulen sen kulkeutuneen jostain kirppikseltä. Sänky taitaa olla 70cm leveä ja 175cm pitkä. Kun Eemil on jo yli 150 pitkä, alkaa päädyt kohta tulla vastaan ja taitaa olla aika hankkia kaksimetrinen sänky pojalle. Maalasin sängyn mustalla empirellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *