Homemade Sushi

sushi

Viime viikonloppuna ostin marketin tiskiltä valmista sushia ja silloin päätettiin, että kokeillaan mahdollisimman pian tehdä sushia itsekin. Lapset meillä on säästyneet sushilta kokonaan, eli kukaan ei ollut edes maistanut! Hiukan tutkailin ohjeita, mitä tarvikkeita ostoslistalle tarvitaan. Kaikki löytyi helposti ruokakaupasta ja tänään kääräistiin ensimmäiset omatekoiset sushit rullalle. Täytteeksi laitoimme graavilohta, kurkkua ja avokadoa, niin ja wasabia aikuisten versioihin. Lopulta kävi kyllä niin, että kaikista makeista tuli aikuisten omia, sillä lapset eivät yhtä lukuunottamatta onnistuneet syömään noria. Ensi kerralla teemme siis lapsia ajatellen myös nigireja. Koska menekki ei nyt aivan odotettua ollut, jäi meille aikuisille vielä pieni iltanapostelusatsi! Itse tykkäsin kyllä näistä meidän kokkaamistamme versioista vähintään yhtä paljon kuin valmiina ostetuistakin! Nyt vaan kokeilemaan uusia, erilaisia täytteitä!

Olisiko kellään vinkata kivoja ideoita täytteeksi? Mielenkiintoisia yhdistelmiä? Nigirien päälle ajattelin katkarapuja, olisi ainakin lasten mieleen.

sushi homemade

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Namnam, maistuisi tännekin. Nyt alkoikin tehdä kovasti mieli sushia… Meilläkään lapset eivät välitä makeista, mutta tosiaan, nigirien luulisi uppoavan heillekin. Ei luovuteta 🙂

  2. 3

    sanoo

    Oi että kun näyttää herkulliselta ja niin raikkaalta! Pakko lähtee jääkaapille (josta ei kyllä tuollaisia herkkuja löydy…) Iloista perjantaita!!

  3. 4

    sanoo

    Oi vau mitä kuvia!! Ja on kyllä upean näköistä sushia! 🙂 On kyllä pakko myöntää, etten ole kuin kerran suostunut maistamaan suullisen, mutta nämä sun tekemät näyttää ihan tajuttoman hyville!! Nyt menee to do listalle kunnolla susheilu 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Kiitos! Sushista tuli kyllä kaunista. 😀 Minäkin olen hyvin harvakseltaan maistellut, mutta luulen että nyt kun näiden teko onnistuu helposti itseltäkin, tulee varmasti useammin harrastettua!!

  4. 6

    sanoo

    Namu namu <3
    Kauniita yksilöitä.
    Cantaloupemeloni ja ruohosipuli on kokeilemisen arvoinen kombo. Samoin katkarapu-sesaminsiemen-majoneesi (hienonnettu "mössö", johon voi lisätä varovasti myös wasabia). Kummatkin siis makiksi kääräistynä.

    • 6.1

      sanoo

      Kiitos vinkeistä! Joku muukin minulle kehui seesaminsiementen ja katkarapujen yhdistelmää. Ja kaikki missä on ruohosipulia, maistuu taatusti mulle. 😀

  5. 7

    sanoo

    Mä laitan tohon makin sisään tuoretta raakaa tonnikalaa, kurkkua (siemenet pois), paprikaa, salaattia, avokadoa ja tietty wasabia. Kaikkii yhdessä tai erilaisina komboina. Riisin jos laittaa siihen ulkopuolelle niin ne seesamin siemenet passaa hyvin siihen pintaan, mä aina paahdan niitä vähän. Mulla on mun blogissa ainaki kuvia jos en oo ohjettakin kirjotellu 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *