Heinäkranssi

Jouduin tekemään ulko-oveen uuden kranssin. Valitettavasti talitintit pitivät sammalkranssistani yhtä paljon kuin minäkin. Muutaman kerran jaksoin sitä pikkulintujen jäljiltä korjailla, mutta nakkasin sitten takapihalle, missä kranssi onkin saanut olla rauhassa.
Ulko-oveen piti toki saada koristusta ja kävin hakemassa lisää meriheinää paikallisesta kukkakaupasta. Tein meriheinäkranssin sanomalehtipohjan päälle. Meriheinä on kiinnitetty kahtena kerroksena ompelulangalla pyöritellen. Valmiin kranssin päälle suihkautin valkoista spraymaalia ja kranssista tuli kauniin huurteisen harmahtava. Väri sopii hyvin ulos pakkassäähän.
Koristelu jäi jälleen yksinkertaiseksi; nauha ja kyltti riittää.
Meillä on ollut kunnon lumimyrsky yöllä. Lunta on satanut toistakymmentä senttiä yön aikana. Pitänee siirtyä lumitöihin! Reipasta ja iloista keskiviikkoa!
ps. Jouluun on TASAN yksi kuukausi!
Kommentit
  1. 4

    Minttunen sanoo

    >Aivan ihana kranssi.Itse laitoin muuan syksy kranssin oveen,johon olin laittanut niitä koristemarjoja tiimarista.Kaksi päivää ja se mun luomus oli tuhottu totaalisesti:)

  2. 5

    kanaemo sanoo

    >Ihanan kranssit teit! Kaunis tuo huurteinen harmahtava väri.Naurattaa välillä nuo pikkutipit, kun ne niin kovasti rakastaa kransseja ja varsinkin niissä olevia koristeita. Yksi talvi tein oikein hienon kranssin meidän oveen, joka saikin olla pari päivää rauhassa. Ensin saapuivat linnut ja koko komeuden viimeisteli meidän kissa joka ROIKKUI kranssissa halutessaan sisään… Luomuksen ulkomuoto oli lopulta melko rähjäinen ja hyvin SOIKEA. :DEli linnun- ja kissankestävä kranssi olisi tilauksessa! 🙂

  3. 6

    -pm- sanoo

    >Kaunis! Mun varmaan täytyy tyytyä kauppojen kranssitarjontaan kun en vain ehdi itse tekemään vaikka haluaisin. Vuorokaudessa saisi kyllä olla paaaaljon enemmän tunteja, ainakin mulla! 😉

  4. 7

    sarppa sanoo

    >Onpas kaunis kranssi! <3 Ja kuinka yksinkertaisista materiaaleista!Meneekönän tuohon kuinka paljon noita tarpeita?

  5. 8

    Päm sanoo

    >Juu niin tuli , lunta etelä-Suomeen :))On kyllä oikein kunnon lumituisku :)Jouluun tosiaan vain 1 kuukausi, eli sehän on ihan just :DIhanaa lumipyry-päivää!

  6. 9

    Esmeralda sanoo

    >Johanna, Kiitos! Uskoisin että linnut jättää tämän rauhaan, tuskin ne maalattua heinää haluaa syödä! 🙂 Sammalen kimpussa ne taisi olla ötököiden perässä.Anis, Meillekin on viikonlopulle luvattu 15 pakkasta. Hui, kun tulee kylmä!Kiitti Saara! <3Minttunen. Luulikohan ne, että ne on syötävää!? Aikamoisia tuholaisia ne suloiset pikkulinnutkin osaa olla… Ja Kiitos!kanaemo, Meillä kissa on jättänyt kranssit onneksi rauhaan! Pikkukuusten ja sypressin kimpussa se tosin on… Mutta tällä ilmalla ei kissakaan uskalla nokkaansa ulos pistää.Minunkin mielestä väristä tuli tosi kaunis! Kiitos!-pm- Lisätunnit vuorokauteen kelpaisi minullekin. Millään ei ehdi kaikkia ideoita toteuttaa, mistä haavelee! Onneksi kaupoistakin löytyy kauniita kransseja. Juuri ihailin Prismassa kaunista harmaata pajukranssia.sarppa, Kiitti! Niinpä, ei sitä kovin kummoisia tarvita, että saa kaunista aikaan. 🙂 Tuohon meni heinää semmoinen kukille tarkoitettu paperipussillinen.Päm, on kyllä aika hurjaa tämä lumen määrä! Lisää vaan tulee, melkonen pyräkkä!

  7. 10

    Miia - Miian unelmia sanoo

    >Kaunis kranssi!Hauskoja lumitöitä! Itse pidän niistä hommista, niitä kun pääsen harvoin tekemään, koska asun kerrostalossa.

  8. 11

    Christina sanoo

    >Kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri todella kaunis!!Täälläkin tulee lunta aivan hirveästi koko ajan..Me pysytään mahdollisimman paljon nyt sisällä.. 🙂

  9. 12

    Hilda sanoo

    >Todella kaunis ja muhkea kranssi! Mullakin on kaapissa pari vanhaa meriheinäkranssia, taidankin suihkuttaa ne valkoisiksi! Täälläkin on mahtava lumipyry ja tuuli! 🙂

  10. 13

    Lovviisa sanoo

    >Ihana kuurasen näkönen kranssi. Talitintit kyllä ihanoita ,mutta tosiaankin tykkäävät liikaa napostella vääriä namuja…multakin kerran söivät kuivaruusut kranssista. Kivvaa loppuviikko sinulle:)

  11. 14

    selma sanoo

    >Sama kävi minunkin kranssille! Ei mitään kiitollisuutta vaikka vaihtelen talipalloja pihalle harvakseltaan!! Mutta täytyy sanoa, että kaunis on tuo sinun uusikin kranssi ja ihanan talvinen.

  12. 15

    Atzalea sanoo

    >Hei Esmeralda! Myöhästyneet synttärionnittelut täti-ihmiseltä pohjoisesta! Kiva idea tuo adventtikynttelikkö. Eipä näytä askarteluinto laantuneen sitten pikkutyttö-vuosien 😉

  13. 16

    Sisko sanoo

    >Kivan yksinkertainen ja kaunis kranssi. Toivotaan, et saisitte nauttia siitä pidempään :)Ihana talvi! ja pumpulimaisen ihana lumi. Pakkanen kuuluu talveen, totuttelu kyllä vaatii aikaa. Tykkään kovasti talvesta, liekö siksi, kun olen syntynyt helmikuun pakkasilla 🙂

  14. 17

    Esmeralda sanoo

    >Miia, Kiitos! Minäkin pidän lumitöistä, vaikka niitä aina lumisateen aikaan saakin olla tekemässä. Meillä on kuitenkin niin pieni etupiha, että sen lapioi hetkessä. :)Christina, Mekin pysyteltiin kaksi iltaa sisällä, kun lunta tuli alaviistosta… 😀 Ja Kiitos!Hilda, Minäkin tykkään kun on niin muhkea. Sammalkranssin muhkeuden innoittamana halusin tästäkin reilun kokoisen. Suosittelen kevyttä valkoista maalisuihkua!Lovviisa, Kiitos!selma, Minäkin oon talipalloilla koittanut lahjoa, mutta eipä auttanut! Ja Kiitos sinullekin viestistäsi!Atzalea -täti! <3 Mukava kun sinäkin olet löytänyt tänne!! Kiitos synttärionnitteluista ja viestistä. :)Mihinpä se näpertelijä luonteestaan pääsisi! 😀 Ihanaa joulunodotusta teille, terveisiä koko perheelle!Sisko, Toistaiseksi on kranssi ollut aivan rauhassa! 🙂 Minäkin tykkään hirmuisesti talvesta, varsinkin syystalvesta. Liekö siitä johtuen, kun vietän marraskuussa synttäreitä!? 🙂 Tykkään minä kyllä keväästä ja kesästäkin!

  15. 18

    eikku sanoo

    >Tosi ihana kranssi. Teillä on varmaan siellä jo enempi lunta, kuin täällä. 🙂

  16. 20

    Marie Elisabeth's rum sanoo

    >Kranssistasi tuli utuisen kaunis. Pikkutinteilläkin on silmää kauneuden perään, toivottavasti nyt ymmärsivät vihjeen 🙂

  17. 21

    Esmeralda sanoo

    >eikku, On täällä lunta varmaan reilut 30cm jo. Aika hurjasti ajankohtaan nähden, kun yleensä on vasta just jouluksi saatu kunnolla lunta, jos vielä silloinkaan.S, Ilahdutit kauniilla viestilläsi! Kiitos!Marie, Kiva kun kävit. Jospa ne lintuset nyt pysyisivät pois!

  18. 22

    Niina sanoo

    >kaunis kranssi ja ihania kuvia muutenkin! <3Mukavia pakkaspäiviä ja adventtia!:)

  19. 23

    Jatta sanoo

    >Ihana blogi sekä kranssi! Taidampa tehdä tuollaisen myös. Pikkulinnut kyllä täälläkin tietävät hyvän päälle mutta kun ovat niin ihania vieraita, että ei raaski häätää vaikka pieniä "tuhoja" saavatkin aikaan :)Hyvää viikonloppua sekä iloista itsenäisyyspäivää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *