Ennen – Jälkeen: Ruukku

Löysin kirppikseltä rottinkisen ruukun, ihan passelin kokoisen ja mallisen, tai hintalapun mukaan roskiksen, jonka poimin mukaani kukkaruukuksi. Ruukun väri oli vaan kovin räikeä pihaa ajatellen, joten tarvitsi tehdä jotain. Muistelin, että jemmassa oli harmaata spraymaalia, jolla aikanaan harmaannutin muita rottinkisia juttuja, mutta eipä ollut. Suihkin sen sijaan vuorotellen mustaa ja valkoista sprayta ja nyt ruukku istuu pihalle paremmin. Vähän epätasaiseksihan tuo jäi, mutta luulen että sääolot tekee tehtävänsä ja ruukku harmaantuu ajan kanssa muutenkin. Vuorasin ruukun muovilla ja petuniat saivat tarvitsemansa isomman istutusastian.

Arvonta sulkeutuu ihan tuota pikaa. Lähipäivinä arvon ja ilmoitan onnellisen voittajan!

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kiva ja helppo tuunaus 🙂 Mikähän siinä on, että olen itse niin laiska noissa maalaushommissa, vaikka monta kohdetta olisi mielessä…. Pienellä vaivalla saa kuitenkin muutettua asioita paljon kivemmaksi. Mukavaa alkavaa viikkoa teidän perheelle 🙂

    • 1.1

      sanoo

      Aika työlästä se hommaan tarttuminen on, näinkin pienessä jutussa. Kunhan vaan saa tarvikkeet esille, homma on valmis viidessä minuutissa. 🙂 Mukavaa juhannusviikkoa teillekin!

  2. 10

    silja sanoo

    Ihana väri! onnistuiskohan harmaalla spraymaalilla maalata rottinkituoli samalla tavalla? mulla tuon (kellertävän) värinen rottinkituoli sisällä ja vau ku sais sen tuon väriseksi 🙂

    • 10.1

      sanoo

      Mikä jottei! Yhdellä värillä saisi tosiaan tasaisemman lopputuloksen. En ole itse vaan löytänyt kovin tummaa harmaata spraymaalia, sellaista aika hailakkaa vaan. Joten ehkä sillä vaaleanharmaalla ja mustalla kuitenkin saisi paremman värin aikaan. Meillä oli parisen vuotta käytössä tuolit, joissa oli rottinkinen istuinosa ja haalensin istuinosien rottingin sävyä sillä vaalealla harmaalla. Hyvin pysyi maali pinnassa kyllä! Ehkä voisin kokeilla ihan koko tuoliinkin. 🙂 Aika tarkka vaan saa olla maalatessa, että saa tasaisen lopputuloksen, ettei peitä jotain kohtaa liikaa. Kerrohan sitten, kuinka kävi, jos kokeilet!

      • 10.1.1

        silja sanoo

        kiitos tuosta! pitääpä oikeen kokeilla! tuoli ei niin kallis ole että haittais jos pilalle menee 😉 maali siis sekottuu ku vuorotellen laittaa esim. ensin vaaleanharmaata vähän ja päälle mustaa? teitkö tuossa ruukussa moneen kertaa vuorotellen?

        • 10.1.1.1

          sanoo

          Siinä tapauksessa ehdottomasti kokeilemaan, siis jos ei ole mikään arvokas tuoli. 🙂 Laitoin itse kaksi kertaa molempia, vuorotellen. Tarpeeksi ohuita kerroksia kun laittaa niin tulee hyvä lopputulos. Ja viimeisemmäksi se väri, kumman haluat tulevan enemmän esille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *