DIY – Natural & Sparkling for Christmas

Joulukoriste kävyt

Piipahdin taannoin Tigerissa ja löysin sieltä söpöjä kullan ja hopean hohtoisia samettilankoja. Näin heti silmissäni ne joulukoristeisiin yhdistettynä, erityisesti johonkin oikein luonnolliseen ja rouheen juttuun. Niinpä kiinnittelin samettirusetteja käpyhin! Tein ompelulangasta kävyille ripustuslenkit, jotta ripustus jää huomaamattomaksi. Pienet, sievät ja kimaltavat rusetit on varsin kiva pari kävyille. Yhteen käpyyn tein ripustuslenkin paljettilangasta. Tässäkin vastakohdat toimii! Poronsarvet on kätevä paikka kuvata koristeita, vaikka kävyt pääsevätkin luultavasti meidän joulukuuseen. Poronsarvet ostin vuosi sitten huutiksesta ja niissä on ehtinyt roikkua jo ties vaikka mitä! Joulukoristeita nyt ainakin…joulukoristeet2

Käpyjen lisäksi muutkin luonnolliset jutut viehättää tulevaa joulua ajatellen. Ehkä satsaan tänä vuonna vielä aiempia jouluja enemmän käpyihin, risuihin, havuihin ja joulukukkiin. Ne yhdistettynä harkittuihin joulukoristeisiin tuovat takuulla juhlan tuntua kotiin.

Yhden jouluisen tavan laitoin tänä vuonna uusiksi, nimittäin eilen illalla ripustin olohuoneen ikkunaan paperitähden ja sytytin siihen valot. Perinteisesti tähtipäivää on vietetty vasta 21. päivä synttäreilläni, mutta tämä jatkuva pimeys sai minut kaipaamaan valoa ja päätin ottaa varaslähdön. Kaikki liikenevä valo ja piristyskeinot on tarpeen tällä hetkellä! Mutta eipä nyt kuitenkaan vaivuta synkkyyteen… kyllä se lumi vielä sieltä tulee ja tuo valoa mukanaan!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *