Aurinkoinen aamu

>

Ihana aurinkoinen aamu ja sisällä tuntuu aivan keväälle. Ulkona ei niinkään, pakkasta on turhan reilusti ajankohtaan nähden. Ensi viikolle sen sijaan lupasikin useampia plussa-asteita. Jospa lumet alkaisi hupenemaan. Sitten pääsee nauttimaan näidenkin kuvien ihanista sipulikukista ulkona.
Vaikka keltaiset, iloiset narsissit piristivävät kovasti, nämä kaksi ovat silti ne kevään ikisuosikit, juuri näissä väreissä.

Ihanaa Naistenpäivää, Naiset!!
Kommentit
  1. 5

    Tiina sanoo

    >Enpä ole tänä vuonna yhtään helmililjaa hankkinut sisälle, mutta tekstistäsi tuli mieleen, että ekaa kertaa istutin niitä viime syksynä ulos ihan reippaastikin jopa, joten vahinko korjaantunee sitten vähän keväämmällä 🙂

  2. 7

    Rilla sanoo

    >Voi miten aurinkoista! Mahtavaa :)Käväisin tänään kotosalla yhden maissa ja voi että olisi houkutellut jäämään kotiin lämpimään ja auringon paistellessa olohuoneeseen!Mukavaa naistenpäivää sinnekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *