Amppeli katossa

Amppeli on pyörinyt mielessäni ja puheissani niin pitkään, että en kehdannut enää toviin ottaa koko amppelia puheeksi blogissa, mutta nytpä on naruamppeli viimein katossa ja kaunis viherkasvi amppelissa. Metsästin amppelia Tukholmaa ja Helsinkiä myöten kesällä, mutta sopiva tuli lopulta vastaan kuitenkin oman kylän kukkakaupasta. Tämä naruamppeli on ihana; se on sopivan yksinkertainen mutta siinä on silti ideaa. Amppelin paikka määräytyi lopulta katossa menevien tukipalkkien mukaan ja kyllähän tuo paikka esteettisestikin on sopiva kohta amppelille. Viherkasvi seinällä katkaisee valkoista isoa seinää varsin hyvin ja tuo eloa tuohon ainoalle olohuoneen ehjälle seinälle. Amppelissa oleva ruukku on Ikean Sinnerlig -mallistosta ja kasvi on tuoksuköynnös, jonka ostin kauniisti kukkivana kaarena aikoinaan. Huomattavasti kivempi tämä kuitenkin on näin.

Tykkään tästä taulujen, koriste-esineiden ja viherkasvien muodostamasta kokonaisuudesta kyllä hurjasti ja amppeli katosta roikkumassa viimeistelee kokonaisuuden. Ainoa ongelma tuon tason kanssa on ollut se, että omistan kauniita tavaroita liikaa ja en haluaisi piilotella kynttelikköjä, maljakoita ja tuoksukynttiöitä kaapissa vaan tavaraa kertyy aina liikaa esille. Nytkin ennen kuvien ottamista siirsin useamman esineen kaappiin piiloon. Täytyy koittaa vaihdetta esineitä, jottei kaikkien tarvitse olla yhtä aikaa esillä!

naruamppeli amppeliVietimme tänään päivän tyttärien kanssa Habitaressa. Lähdin Habitareen rennolla asenteella ja varauduin siihen, että järin kauaa ei kuopus messuilla tule viihtymään, mutta ehdittiin kuitenkin hienosti kiertämään päähalli ja ihastelemaan tyylikästä kokonaisuutta ja kauniita messuja. En osannut olla vertaamatta Habitarea Formexiin ja yllätyksekseni Habitare meni jopa Formexin ohi! Laitan jotain juttua Habitaresta tännekin, mutta snäpissä (@essiesmeralda) on pätkää ja kuvaa messuilta jo nyt. Habitaressa tuli kivasti tuttujakin vastaan, olipa ihana vaihtaa kuulumisia sisustajien kanssa!

amppeliLauantai-illan ohjelmassa on hyvää ruokaa koko perheen kanssa (mies tuolla jo kokkailee…) ja niin pitkä kävelylenkki Brunon kanssa kuin vain pentu jaksaa tepsutella. Eiköhän siinä ole yhdelle illalle ohjelmaa ihan riittämiin, kunnon lördagmys! Ehkä pitkästä aikaa jokin tv-ohjelmakin mahtuisi iltaan. Harmi kun ihana Dicte jäi tauolle… Sen korvaajaa ei ole vielä tullut, mutta kuulin lokakuussa starttaavasta kotimaisesta nordic noir -sarjasta, jota jään mielenkiinnolla odottelemaan! //Ihanaa iltaa ja viikonlopun jatkoa!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *