Ajatuksia asunnon myynnistä

OHO Koti

Nyt kun meidän asunnon myynti on sillä mallilla, että odotellaan vain, että muutto on tehty, jotta saadaan luovutettua kämppä uudelle omistajalle, voisi olla paikallaan kirjoittaa muutama sana asunnon myyntiprosessista. Ensiasunnon myyjinä koko touhu tuntui aika jännittävälle ja stressasin asiasta jo kauan ennen kuin kutsuttiin yhtäkään välittäjää tutustumaan asuntoon. Oman kodin myynti on sen verran iso juttu, että se herättää kyllä tunteita. Kokemus kuitenkin opetti jotain, ja listasin muutaman asian, joista voi olla hyötyä asunnon myyntiä suunnittelevalle.

Vinkit asunnon myyntiin

Kun laitat asuntosi myyntikuntoon, keskity kokonaisuuteen. Repsottavat yksityiskohdat kannattaa korjata, mutta muuten siisti yleisilme riittää. Älä tee hätiköityjä pintaremontteja halvalla, sillä ostaja todennäköisesti ostaa mielummin kuluneen keittiön uusiakseen sen, kuin pikaisesti myyntiä varten tuunatun keittiön. Remontit ei luultavasti nosta hintaa, mutta juuri maalatut siistit seinät voi lyhentää myyntiaikaa tai herättää enemmän kiinnostusta, jolloin se oikea ostajakin löytyy helpommin.
Me teimme myyntiä varten keskeneräiset remontit loppuun ja siistimme hiukan seiniä sieltä täältä, mutta emme aloittaneet uusia remontteja myyntiä ajatellen. Vuosien varrella tehdyt remontit tehtiin itseämme ja omaa asumista ajatellen, mutta niistä oli varmasti hyötyä asunnon myynnissäkin.

Nykyään puhutaan paljon asunnon stailaamisesta ja itsekin olen käynyt muutaman asunnon stailaamassa myyntiä varten. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että vähennä tavaraa koko kodista ja siivoa paikat hyvin. Koko asunto näyttää tilavammalle ja avarammalle kun tavaramäärä on aisoissa.

Ota itse selvää hintatasosta, mutta älä aseta liian korkeita odotuksia. Pyydä useampi hinta-arvio, jotta saat tarkennettua arviota. Välittäjät tekevät usein ilmaiseksi arvion ja tarjouksen välityspalkkiosta. Tämä on lähes aina ilmainen, mutta kannattaa aina varmistaa asia ennen kuin pyydät välittäjää käymään. Jos et tiedä mitään asunnon myynnistä (kuten me emme juurikaan tienneet), kannattaa ottaa välittäjä, joka hoitaa myynnin ja kaupat ammattitaidolla.

Vertaile kiinteistönvälittäjiä. Hinnan lisäksi kannattaa luottaa vahvasti intuitioon, siihen miltä henkilö vaikuttaa. Itse mietin sitä, kuinka mielelläni asioisin itse ostajana välittäjän kanssa. Vertaile tarjouksen sisältöä, mitä kaikkea hintaan kuuluu. Halvin ei luultavasti ole alkuunkaan paras, mutta kalleimmallakaan tuskin on pohjaa hinnalleen. Me jututimme useampaa välittäjää, ja täytyy kyllä sanoa, että nähtiin välittäjää on jos jonkinlaista. Joku välittäjä lupasi meille, että hän mainostaisi kotiamme myös välitystoimiston ikkunassa… juu, ei oikein vakuuttanut. Yksi taas antoi hurjan paljon muita suuremman hinta-arvion, ja toinen ei herättänyt luottamusta lainkaan. Samalla hinnalla saatat saada ammattivalokuvaajan ottamat houkuttelevat myyntikuvat tai välittäjän pokkarilla räpsimät otokset, jotka tuskin houkuttelevat ketään paikalle.

Parin ihan kivan välittäjän jälkeen kutsuimme Heikin vanhan kollegan Sami Kuivisen paikalle ja hänen kanssa homma toimi heti; löysimme välittäjän, jonka käsiin oli helppo antaa asuntomme myynti. Tärkeimpänä seikkana hommassa oli se, että olimme kuulleet positiivisia kokemuksia ja välittäjän kanssa tuli hyvin juttuun sekä kokonaisuus, jolla Sami lupasi homman hoitaa, turhia lupailematta. Homma eteni hyvin, ja asunto saatiin pian myyntiin. Meidän asuntomme meni kaupaksi alle kahdessa kuukaudessa. Ehkä oman osansa nopeassa myynnissä teki nuo ammattilaisen ottamat myyntikuvat! Uskallan suositella Samia muillekin, jolla on asunnon myynti edessä.

//Tuleeko teillä vielä mieleen jotain seikkoja, joita asunnon myyntiä suunnittelevan kannattaisi ottaa huomioon?

ps. tänään lähtee mailia Ainon päivän brunssin voittajille!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olen myynyt kolme asuntoa itse; kaksi omaa ja yhden appivanhempieni omistaman pienen sijoitusasunnon.

    Törmäsin asuntoja ostaessa ja myydessäkin todella masentaviin välittäjiin, totesin aika nopeasti, että saman tien voin tehdä homman itse. Parhaimmillaan myin yhden asunnoista 52 tunnissa netti-ilmoituksen jätöstä hyvään hintaan. Ajat tosin olivat ihan toiset.

    Ihan ensimmäistä välittäjää ei tosiaan kannata ottaa, vaan kilpailuttaa ja vertailla. Asunto kannattaa siistiä kunnolla paitsi näyttöihin, myös ilmoituksen kuvausta varten.

  2. 2

    sanoo

    Me olemme olleet niin tyytyväisiä, että myimme asunnon itse.. Minäkin olin ensin sitä mieltä, että ei kannata jos ei ole ammattilainen, mutta mies selvitti paljon asioita jo silloin kun ostimme asunnon ja nyt varmisti loput, perehtyi todella huolella.

    Kun olimme itse etsineet uutta kotia pitkään, olimme todella turhautuneita huonoihin myynti-ilmoituksiin ja kamaliin kuviin. Kun vielä saimme välittäjiltä vähättelevän arvion asunnon myyntihinnasta perustuen koko Kaarinan vastaavan kokoisiin rivareihin, sinetöimme päätöksen myydä itse.

    Otin itse myyntikuvat ja laitoimme ilmoituksen kolmelle sivustolle. Asunto oli myynnissä alle kuukauden, ja saimme 7 000 € enemmän kuin välittäjän ehdottama myyntihinta (lisäksi olisi vielä mennyt välityspalkkiota väh. saman verran). Olisimme siis hävinneet aikalailla uuden kodin rempparahat.. 🙂 Potentiaaliset ostajat pitivät siitä, että olimme itse myymässä ja osasimme kertoa asunnosta ja alueesta kaiken, välittäjäthän eivät aina tiedä asunnosta läheskään kaikkea.. Se oli yksi parhaista päätöksistämme.. Mutta korostan myöskin että ei kannata siihen lähteä jollei ole varma mitä tekee.. Minä en ollut mutta mies oli, ja hoiti kaikki paperihommat.. Omakotitalon myyminen onkin sitten ihan eri juttunsa, sitä tuskin moni tekee itse.. Kyllä tuolla kiinteistönvälitysalalla tuntui todella olevan jos jonkinlaista puuhastelijaa..

  3. 3

    sanoo

    Me myöskin myimme kerrostaloasuntomme pari vuotta sitten itse. Ei ollut vaikeaa ja rahaa säästyi. Pyysin etukäteen neljältä välittäjältä hinta-arviot ja oma ajatus hinnasta olikin ollut aika samansuuntainen. Myimme asunnon jo ennen ensimmäistä näyttöä pyytämäämme hintaan ja saimme toisenkin tarjouksen, josta oli muutama satanen tingattu. Samoin kuin te, viimeistelimme keskeneräisyydet ja siivosimme turhat rojut pois.

  4. 4

    Minna sanoo

    Me mietimme asunnon myymistä itse, mutta meilläkään ei ollut tietoa asiasta, joten otimme välittäjän. Kaupat tuli, ja päästiin itse tosi helpolla.
    Hyvät kuvat on ollut teiltä. Varmasti on herättänyt kiinnostusta nekin.

  5. 5

    sanoo

    Samoilla linjoilla kanssasi, että suuriin stailausremontteihin ei kannata lähteä. Sen sijaan just repsottavat paikat on hyvä korjata. Tavaran määrää olemme aina myydessä vähentäneet näkyviltä radikaalisti. Nyt vasta uuden talon myötä päästy siihen, että on luonnostaan ilmavaa ja tilavaa. Pienemmistä kodeista olemme aina vieneet evakkoon paljon tavaraa. Kaappitilaa näyttää reilummalta, kun kaapit ovat siistit ja niissä on maltillisesti tavaraa. Myydessä on tosi tärkeää että on puhdasta! Suursiivous siis ennen myyntiä, ja ahkera ylläpitosivuilla myynnin aikana. Ja henkilökohtaiset tavarat, esim. perhekuvat ja sensemmoista, olen laittanut pois. Ostajan helpompi kuvitella omat kamansa sisään neutraaliin asuntoon. Meillä on myös ollut tietty ”lavastus näyttöjä varten. Arkikäytössä olevat pyyhkeet yms. näytön ajaksi pahvilaatikkoon, laatikosta puhtaat valkoiset tilalle, ehkä jotain pientä tyylikästä tilpehööriä vessoihin esille, jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *