Adventtiglögit ja Neelan joulumuffinit

Joulu glögikattaus

Innostuimme tänään kokoamaan raikkaan joulukattauksen ruokapöytään tyttöjen kanssa kun Neela sai leipomisinspiksen ja ryhtyi kokeilemaan joulumuffineiden leipomista. Valitsimme taannoin Sisustus24.fi verkkokaupasta joulukattaukseen sopivia tuotteita* ja koristelimme niillä ruokailutilaa hiukan jouluisemmaksi. Kaipasin ruokailutilan ikkunaan paperitähteä, mutta kotoa jo löytyvät tähdet ei oikein tuntunut tähän paikkaan sopiville, mutta Delight Departmentin pienet paperitähdet* tällaisena rykelmänä sopii ikkunaan kivasti. Delight Departmentin paperituotteet ei ollut minulle ennestään tuttuja, mutta ihastuin kovasti tyylikkäisiin, mutta edullisiin tuotteisiin. Paperitähtiä lukuunottamatta kaikki tuotteet on sellaisia, joita voi käyttää juhlasomistuksiin aivan ympäri vuoden. Erityisen kivasti koristeet sopisi uuden vuoden juhlien somistukseen! Luulenpa, että viimeistään silloin nämä kaivetaan uudelleen esille, ja lähestyyhän ne tyttöjen synttäritkin heti kun ollaan saatu vuosi vaihdettua. Palloviirit* voisi juhlissa ripustaa roikkumaan vaikka pöydän yläpuolelle, mutta näin joulun aikaan pallonauhat pääsi pöydälle koristeeks. Jouluisia pikkuherkkuja;  pipareita, suklaata ja pähkinöitä laitoimme esille pahvisiin tarjoilukuppeihin*.

glogipannu

kubus kynttelikko alusta

Bloomingville vekkimaljakko

Olen pidemmän aikaa etsiskellyt by Lassenin Kubus 4 kynttelikölle sopivaa alustaa, sillä jotain tuo kaunis kynttelikkö kaipaa alleen, tai steariinit valuu pöydälle. Sisustus24:stä löytyi Broste Copenhagenin metallinen kynttilätarjotin*, joka on juuri sopivan kokoinen kyntteikön alle. Sisäpuoli on kiiltäväksi maalattu, joten se heijastaa kynttilän valoa kauniisti. Samalta merkiltä on myös tuo suloinen vekkikynttilä* tarjottimella.

glogikannu

Vekkimaljakko

Toin itse Kööpenhaminasta jokunen vuosi sitten tuon valkoisen vekkimaljakon ja sen jälkeen olen säännöllisesti saanut kyselyjä, mistä maljakkoa voisi Suomesta ostaa. Nyt vihdoin osaan kysymyksiin vastata, sillä Sisustus24.fi myy maljakkoa kahden maljakon settinä. Meillä vaasi on ollut todella monikäyttöinen, lähes aina käytössä niin kukille, havuille kuin risuillekin.

Piparkakkumuffinit

Kauniit leivontavuoat* saivat leipomisinspiksen aikaan ja Neela valmisti pikkusatsin ihania joulumuffineja, joiden ohje piti heti laittaa jakoon teillekin, sillä niin helposti ja nopeasti nämä herkulliset muffinit valmistui. Yksinkertaisuudessaan sekoita kaikki ainekset keskenään. Järjestyksellä ei niin ole väliä, mutta sekoita kaikki kuivat aineet ensin keskenään niin ne sekoittuu paremmin taikinaan. Me laitoimme mausteita aika reilun annoksen, ja määriä voit muokata oman mielesi mukaan. Paista noin 10 minuuttia 200 asteisessa uunissa ja ripottele päälle tomusokeria. Parhaita tällaiset pienet makeat ovat toki ihan tuoreeltaan lämpiminä. Ohje on tällainen superhelppo, joten onnistuu helposti pikkuleipureiltakin, mutta miksipä ei kävisi ihan aikuisillekin, jos mieli tekee jotain superhelppoa ja nopeaa leivottavaa!

Joulumuffinit Resepti

joulumuffinit

Neela lupasi jo leipoa samanlaisia muffineja ensi viikonlopun perhepikkujouluihin, joita vietetään kun saadaan mummi ja vaari paikalle.

Huomenna blogissa onkin tärkeää asiaa tulevasta joulukuusta! Kannattaa tulla kurkkaamaan, mitä on luvassa. Ihan pikkuisen jo jännittää… // Tunnelmallista ensimmäisen adventin iltaa!

*saatu blogin kautta SISUSTUS24.FI

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *