DIY Joulukalenteri 2015

 

Täällä ollaan tulevasta joulukuusta ja joulukalenterista niin innoissaan, että piti tehdä ihan videopostaus sitä varten. Tänä jouluna nähdään blogissani pitkästä aikaa siis joulukalenteri! Blogin alkuvuosina sellaisen teinkin teidän lukijoiden iloksi ja sitä onkin joka vuosi sen jälkeen kovasti toivottu. Olen itse kalenterista todella innoissani, ja koska paras joulumieli syntyy itse tehden, perheen tai ystävien kanssa askarrellen, tänä vuonna joulukalenteri keskittyy pelkästään jouluisiin diy -juttuihin. Luukuissa on tarjolla kivoja, tyylikkäitä ja helppoja jouluaskarteluja niin sisustukseen, joulukoristeiksi kuin joululahjoiksikin. Videolla kalenterista hiukan asiaa, vaikka youtube halusikin muuttaa videoni lähes katselukelvottomaan kuntoon. Täytyypä perehtyä vielä asiaan, sillä kalenterista paljastuu pari videotakin.

joulukalenteri_1

Jos haluat varmistaa, ettei yksikään luukku jää avaamatta eli näkemättä, kannattaa klikata facebookiin tykkääjäksi ja instaan seuraajaksi! Jos innostut kokeilemaan diy -ideoita itse, olisi mukava nähdä teidän versioita somessa tagilla #esmeraldasdiyjoulu. Jos haluat levittää jouluaskartelumieltä ympärillesi, laita sana kiertämään ja yllä oleva kuva jakoon linkin kera, http://esmeraldas.fi/category/joulu/joulukalenteri/ Huomenna se sitten alkaa… Jännää! Tervetuloa seuraamaan joulukalenteriani!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.

Adventtiglögit ja Neelan joulumuffinit

Joulu glögikattaus

Innostuimme tänään kokoamaan raikkaan joulukattauksen ruokapöytään tyttöjen kanssa kun Neela sai leipomisinspiksen ja ryhtyi kokeilemaan joulumuffineiden leipomista. Valitsimme taannoin Sisustus24.fi verkkokaupasta joulukattaukseen sopivia tuotteita* ja koristelimme niillä ruokailutilaa hiukan jouluisemmaksi. Kaipasin ruokailutilan ikkunaan paperitähteä, mutta kotoa jo löytyvät tähdet ei oikein tuntunut tähän paikkaan sopiville, mutta Delight Departmentin pienet paperitähdet* tällaisena rykelmänä sopii ikkunaan kivasti. Delight Departmentin paperituotteet ei ollut minulle ennestään tuttuja, mutta ihastuin kovasti tyylikkäisiin, mutta edullisiin tuotteisiin. Paperitähtiä lukuunottamatta kaikki tuotteet on sellaisia, joita voi käyttää juhlasomistuksiin aivan ympäri vuoden. Erityisen kivasti koristeet sopisi uuden vuoden juhlien somistukseen! Luulenpa, että viimeistään silloin nämä kaivetaan uudelleen esille, ja lähestyyhän ne tyttöjen synttäritkin heti kun ollaan saatu vuosi vaihdettua. Palloviirit* voisi juhlissa ripustaa roikkumaan vaikka pöydän yläpuolelle, mutta näin joulun aikaan pallonauhat pääsi pöydälle koristeeks. Jouluisia pikkuherkkuja;  pipareita, suklaata ja pähkinöitä laitoimme esille pahvisiin tarjoilukuppeihin*.

glogipannu

kubus kynttelikko alusta

Bloomingville vekkimaljakko

Olen pidemmän aikaa etsiskellyt by Lassenin Kubus 4 kynttelikölle sopivaa alustaa, sillä jotain tuo kaunis kynttelikkö kaipaa alleen, tai steariinit valuu pöydälle. Sisustus24:stä löytyi Broste Copenhagenin metallinen kynttilätarjotin*, joka on juuri sopivan kokoinen kyntteikön alle. Sisäpuoli on kiiltäväksi maalattu, joten se heijastaa kynttilän valoa kauniisti. Samalta merkiltä on myös tuo suloinen vekkikynttilä* tarjottimella.

glogikannu

Vekkimaljakko

Toin itse Kööpenhaminasta jokunen vuosi sitten tuon valkoisen vekkimaljakon ja sen jälkeen olen säännöllisesti saanut kyselyjä, mistä maljakkoa voisi Suomesta ostaa. Nyt vihdoin osaan kysymyksiin vastata, sillä Sisustus24.fi myy maljakkoa kahden maljakon settinä. Meillä vaasi on ollut todella monikäyttöinen, lähes aina käytössä niin kukille, havuille kuin risuillekin.

Piparkakkumuffinit

Kauniit leivontavuoat* saivat leipomisinspiksen aikaan ja Neela valmisti pikkusatsin ihania joulumuffineja, joiden ohje piti heti laittaa jakoon teillekin, sillä niin helposti ja nopeasti nämä herkulliset muffinit valmistui. Yksinkertaisuudessaan sekoita kaikki ainekset keskenään. Järjestyksellä ei niin ole väliä, mutta sekoita kaikki kuivat aineet ensin keskenään niin ne sekoittuu paremmin taikinaan. Me laitoimme mausteita aika reilun annoksen, ja määriä voit muokata oman mielesi mukaan. Paista noin 10 minuuttia 200 asteisessa uunissa ja ripottele päälle tomusokeria. Parhaita tällaiset pienet makeat ovat toki ihan tuoreeltaan lämpiminä. Ohje on tällainen superhelppo, joten onnistuu helposti pikkuleipureiltakin, mutta miksipä ei kävisi ihan aikuisillekin, jos mieli tekee jotain superhelppoa ja nopeaa leivottavaa!

Joulumuffinit Resepti

joulumuffinit

Neela lupasi jo leipoa samanlaisia muffineja ensi viikonlopun perhepikkujouluihin, joita vietetään kun saadaan mummi ja vaari paikalle.

Huomenna blogissa onkin tärkeää asiaa tulevasta joulukuusta! Kannattaa tulla kurkkaamaan, mitä on luvassa. Ihan pikkuisen jo jännittää… // Tunnelmallista ensimmäisen adventin iltaa!

*saatu blogin kautta SISUSTUS24.FI

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.

1. Adventti

adventtikynttilä

Tervehdys aurinkoiseen adventtisunnuntaihin!

Olen eilen viettänyt vähän turhan pitkän ajan hämärässä pahvilaatikoiden täyttämässä varastossa etsien kaikkea tähän vuodenaikaan tarvittavaa. Kaikkea sellaista, jota tietää omistavansa, mutta muuton jäljiltä ei ole hajuakaan, missä juuri se tarvittava voisi olla. Ensiksi lähdimme etsimään piparimuotteja, sillä lapset halusi kovasti päästä tekemään ensimmäiset piparit tälle joululle. Tiesin, että laatikko, jossa ne on, sisältää muutakin keittiöstä puuttuvaa, mutta en millään muistanut minkä näköiseen laatikkoon tavarat pakkasimme vanhassa kodissa. No, lopulta muotit löytyi tunnin jälkeen vihoviimeisestä laatikosta ja päästiin leipomaan pipareita. Kylläpä ensimmäiset piparkakut tuoksuihin hyvälle! En oikeastaan pelkän piparkakun maun vuoksi tekisi ainoatakaan piparisatsia itse, mutta koska piparitaikina on hyvää ja tuoksu on ihana, kannattaa leipominen ehdottomasti! Ja kyllähän nuo piparkakut aina jollekin on kelvannut.

Samalla kun kävin varastoa läpi, keräilin joulukoristelaatikot yläkertaan ja nostin jo kuusenjalan ja -valot sellaiseen paikkaan, mistä ne sitten löytää. Eihän tässä oikeasti ole kuin kolmisen viikkoa kun voi suunnitella jo joulukuusen koristelua! Ajattelin tänään tsekata joulukoristelaatikot läpi, löytyisikö sieltä jotain, mitä voisi laittaa jo esille. Ainakin kaikkia ihania joulupalloja sieltä lyötyi, kuten tuo tarjottimele adventtikynttilän viereen päässyt keraaminen tähtipallo. DIY -adventtikynttelikköäni en sentään löytänyt vielä, joten tämän vuoden adventtikynttiläksi päätyi tavallinen pöytäkynttilä metallisilla numeroilla. Toivottavasti betonikynttelikkö löytyy kuitenkin jostain, se kun on jo sen verran monta vuotta meidän joulun odotukseen kuulunut, että olisi ihana saada se taas esille!

Varastoreissu oli muutenkin hyödyllinen, sillä löysin laatikollisen omia talvikenkiäni sekä pipoja ja myssyjä, joita olin jo ehtinyt kaipaamaankin. Ei sillä, että talvisaappaille tarvetta olisi, mutta onhan se ihan kiva tietää, että kengät ovat tallessa! Bonuksena varaston hyllyiltä löytyi myös laatikollinen lasten pipoja ja talvihanskoja; ihmettelinkin, että eikö niitä ole viime talvelta säästynyt lainkaan.

adventtikynttilä

Ensimmäinen adventti tuntuu taas tulleen aivan yllättäen. Onhan joulun lähestymistä ehditty fiilistellä, varsinkin täällä blogin puolella, mutta silti se joka kerta yllättää, miten lähellä joulu onkaan. Nyt täytyy heti tulevalla viikolla ottaa ryhtiliike joululahjojen kanssa, jottei niiden kanssa mene taas viime tippaan, varsinkaan kauempana olevien lahjottavien suhteen. Joulukorttien suhteen minulla on vähän sellainen tunne, että tänä vuonna mennään sähköisillä versioilla! Kerta se on ensimmäinenkin, mutta eiköhän me jotain omannäköistä saada aikaan ilman joulupostimerkkejäkin.

Adventtisunnuntaina vietetään tyttöjen kanssa kotona hissutellen ja joululauluja kuunnellen. Pojat on pelireissulla, mutta kotiutuvat onneksi ajoissa, joten ollaan kuitenkin illasta koko perhe kotona. Ehkä kehittelen tyttöjen iloksi piparkakuille kuorrutteen niin saadaan sotkettua keittiö nonparelleilla ja muilla koristuksilla! Ja voin itse keskittyä niiden joululaatikoiden sisältöön.

// Tunnelmallista ensimmäistä adventtia teille jokaiselle!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.