Sofas & More

hakola_cosy_kulmadivaani

Mainitsin jo sohvamme uusista vaatteista kertoessani, että suomalainen huonekaluvalmistaja Hakola on uudistusten kourissa ja koska tänään on auennut Hakolan uusi nettikauppa, on hyvä aika kertoa yrityksestä ja sen uusista tuulista teillekin. Näin Hakolalta kerrotaan:

Kotimaisen huonekaluvalmistaja Hakolan uudistus yhdistää jo käsitteeksi muodostuneen jurvalaisen puuseppäosaamisen ja modernin suomalaisen designin. Perheyritys Hakolassa on kokemusta huonekalujen valmistamisesta jo yli 50 vuoden ajalta. Viime vuosikymmenet huonekalualalla ovat olleet Suomessa synkkiä. Pilviä taivaalle ovat tuoneet etenkin isoissa huonekaluhalleissa myytävät tuontihuonekalut, joiden massatuotantoa vastaan pienten verstaiden on ollut vaikea lähteä hintakilpaan. Huonekalutehdas toisensa jälkeen pohjanmaalla ja muualla Suomessa on joutunut laittamaan lapun luukulle. Sukupolvenvaihdoksen myötä Hakolassa mietittiin samaa – pistääkö lappu luukulle vai siirtääkö tuotanto halvempiin maihin? Molemmat tuntuivat huonoilta vaihtoehdoilta. Olisi sääli heittää hukkaan vuosikymmenien hieno työ, eikä omasta tuotannosta luopuminenkaan tuntunut oikealta vaihtoehdolta. Niinpä Hakolassa päätettiin jatkaa laatuhuonekalujen valmistusta, tukea suomalaista työtä ja puuseppäperinteen jatkumista Pohjanmaalla.

Yhdistämällä nuortenlahjakkaiden suunnittelijoiden näkemys ja jurvalaisten puuseppien osaaminen, syntyy varmasti jotain mitä osataan maailmalla arvostaa. Hakola tekee yhteistyötä useiden tulevaisuuden suunnittelijalupausten, kuten Studio HH:n Henri Halla-ahon ja Hinni Soinin, sekä Anni Pitkäjärven kanssa.

hakola_lempi_white_webHakolan uusi ilme on kaunis ja moderni, kuten myös tuo Anni Pitkäjärven suunnittelema Lempi hylly. Nettikauppa näyttää toimivalle ja se on toteutettu tyylillä. Sofas&More -konseptiin kuuluu nettisivusto, joka tarjoaa virtuaalisen showroomin, mahdollisuuden tutustua tuotteisiin kattavan tuotetiedon, tarinoiden, kuvien ja videoiden avulla. Hakolan verkkokaupasta tuotteen kotiinsa ilman toimituskuluja 2 viikon kuluessa. Hakolan kaikkia tuotteita yhdistää helppohoitoisuus ja hyvä laatu. Kaikissa sohvissa, yhtä vuodesohvaa lukuun ottamatta, on irrotettavat päälliset, jotka helpottavat puhtaanapitoa. Lisäksi verhoilukankaiksi on valittu vain parhaita, hyvin kulutusta kestäviä ja vesipestäviä kankaita. Sohvien rungot ovat massiivipuuta ja vaneria ja tulevat paikallisilta puusepiltä lähialueilta. Vaikka meillä oleva Fokus sohva onkin suosikkini, on Hakolalla myös muita kauniita sohvamalleja. Juuri tuo Fokus on Hakolan kolmannen polven, eli Annaleena Hämäläisen, yrityksen taiteellisen johtajan ensimmäinen teolliseen tuotantoon suunnittelema sohva.

hakola_woody

Lukekaapa vielä Hakolan tarina, jonka lukemisen jälkeen minä ainakin katselin tuota meidän sohvaamme aivan uusin silmin. Onnea uudistuneelle Hakolalle!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Kesä ohi on

kesa2015

Kai se on nyt hyväksyttävä, että kesä on tosiaankin ohi, sillä elokuun viimeistä viedään. Kulunut kesä on meidän perheen osalta ollut kyllä varsin tapahtuman täyteinen, työläs, erilainen ja ikimuistoinen. Tätä kesää ei varsinaisesti tulla kaipaamaan, mutta takuulla muistelemaan. Pääasiassa kesä sisälsi remonttia, remonttia ja vielä kerran remonttia, mutta se kannatti, sillä syksyä ja tulevaa talvea saadaan viettää monelta osin valmiissa talossa. Mutta kyllähän remontin oheen mahtui sentään muutakin, ainakin hetkittäin… ystäviä, hyvää ruokaa, lintsiä, aurinkoa ja jäätelö nyt ainakin!

Tuleva syksy ja talvikin tuntuu ajatuksena juuri nyt ihan mukavalle. Kun kesästä on ehtinyt nyt viimeiset viikot nauttia, ei ajatus viilenevistä ilmoista ja sellainen pehmoinen sisätiloihin käpertyminen tunnu ollenkaan hassummalle. Itse asiassa haaveilin jo aamulenkistä sellaisessa kirpeässä ja aurinkoisessa syyssäässä ruskan värjäämässä metsässä… Sellaiset aamut taitaa olla ihan pian täällä!

Ja katsokaa nyt, miten kauniilta syksy voi näyttää!!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.

Viimein verhoja & Parit posterit

harmaat pellavaverhot

Nyt on tässä talossa ensimmäiset verhot ikkunassa, sillä hankin viimein verhotangon makuuhuoneeseen ja ripustin vanhan kodin olohuoneessa olleet harmaat pellavaverhot meidän makkariin. Ryppyiset ja aika runsaat pellavaverhot tuo ihanasti pehmeyttä ja lämpöä muuten varsin pelkistettyyn ja viileäsävyiseen huoneeseen. Verhojen kanssa kävi mahtava tuuri, sillä kuvittelin niiden olevan liian pitkät makuuhuoneeseen joka tapauksessa ja ajattelin sovittaa niitä ensin paikoilleen ja lyhentää sitten tarvittavaan mittaan. Asensin verhotangon paikoilleen aika korkealle, yli puoleen väliin ikkunan yläreunan ja katon välistä tilaa, ja kun kokeilin verhoja paikalleen, ne olivatkin täsmälleen oikean mittaiset! Sen verran korkeampi huonekorkeus täällä siis on, sillä vanhassa kodissa verhokisko oli katossa kiinni. Silitystä en pellavaverhojen kanssa harrasta, vaan sumuttelin verhot kosteaksi ja pellavan paino oikaisee isoimmat taitokset kankaasta. Nuo verhot on ommeltu aikoinaan Ikean Aina pellavakankaasta.

Nyt verhoja ripustaessani aloin miettimään, että sama pellavakangas sopisi hyvin meidän keittiön ja ruokailutilankin ikkunaan, esimerkiksi laskosverhojen muodossa. Jaksaisikohan sitä alkaa askartelemaan pari laskosverhoa!? Yhden olen joskus tehnyt, mutta siitä on kyllä jo aikaa. Materiaalit kankaan lisäksi löytyy helposti vaikka rautakaupasta. Laitetaanpas harkintaan… Aiemmin kesällä ei ole tullutkaan kaivattua lainkaan verhoja ikkunoihin, mutta nyt kun illat pimenee yhä aiemmin ja syksyä on kovasti jo ilmassa, on verhojakin alkanut miettimään. Sen lisäksi, että ne suojaa hiukan näkymiä, tuo ne sisustukseen lämpöä ja pehmeyttäkin.

pellavaverhot makuuhuoneeseengraafiset julisteet

Jotain muutakin uutta makuuhuoneessa on, nimittäin kaksi Deseniolta valitsemaani uutta julistettalöysi paikkansa sängyn päädystä. Siirappinen teksti on makuuhuoneessa ihan paikallaan ja valokuvajuliste muistuttaa Pariisi -haaveesta. Jotain raikasta mustavalkoista huone kaipasikin noiden pehmeiden pintojen, eli kalkkimaaliseinän, villamaton ja pellavaverhon kaveriksi.

desenio julisteet pellavaverhot harmaa

Viikonloppu on mennyt taas kovin vauhdikkaasti, sillä tekemistä on riittänyt. Tänään saateltiin äiti ja isä kotimatkalle, illalla lähdetään omalla porukalla kannustamaan Neelan futisjoukkuetta, peli on onneksi melkein naapuritontilla, kerrankin oman kylän tekiksellä. Ja toivotaan, että aiemmin iltapäivällä jyllännyt ukkonen ja reakuuro olisi jo nähty. Iltalenkki ja sauna voisi olla vielä kova juttu päättämään tämän viikonlopun niin jaksaa aamulla aloitella taas uutta viikkoa. //Kivaa iltaa ja tsemppiä maanantai-aamuun!

*julisteet saatu blogin kautta.

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA, JA  PINTERESTISSÄ.