DIY – Betonitaso Osa 2

DIY Betonitaso

Betonitason tekemisen ensimmäisessä osassa jäätiin siihen vaiheeseen, kun betoni on valettu ja taso jätetty kuivumaan. Nyt seuraa asiaa siitä eteenpäin siihen saakka, kun DIY betonitaso on valmis.

Betonivalun kuivumisajaksi suositellaan yhtä vuorokautta, mutta koska meidän taso on niin syvä, on kuivuminenkin varmasti hitaampaa, annettiin tason kuivua puolitoista vuorokautta. Kastelin tasoa aluksi muutamaan otteeseen sumuttamalla, jottei kuivuminen ole liian nopeaa. Kun pinta alkoi näyttää kuivalle, odoteltiin vielä yön yli ja aamulla aloin irroitella muotteja. Muottilista taitetaan tasosta irti, ja se katkeaa niin, että jäljelle jäävä osuus listasta on tason sisällä ja näkyvillä oleva lista poistetaan kokonaan. Betoni tulee siis pohjalevyn alapuolelle, jolloin pohjalevy jää kokonaan piiloon betonin taakse. Muottien irroittamisen jälkeen poistin tuet, jotka kannatteli kaapiston ulkopuolelle tulevaa tason osuutta. Muulloin siis tuet eivät ole tarpeen, mutta jos tasoa jatketaan kalusteen ulkopuolelle, tuki pohjalevylle valamisen ajaksi on paikallaan.

betonitason tekeminen

Taso tulee hioa kauttaaltaan ja tein sen itse hiomapaperilla 220 ja 400. Karkeampaa paperia käytin muutamiin epätasaisiin kohtiin, kuten muottilistan saumakohtiin. Itse en betonitasoon suosittele liiallista hiomista, sillä kyllähän betonitasoon rosoisuus sopivassa määrin sopii. Hiomisen jälkeen taso tulee puhdistaa huolella esimerkiksi imuroimalla ja pyyhkimällä nihkeällä luutulla. Sen jälkeen taso käsitellään suoja-aineella, joka tekee pinnasta kosteutta ja likaa hylkivän, mutta jättää pinnan luonnollisen tuntuiseksi ja kohtuullisen mattapintaiseksi, eikä tummenna betonia juuri lainkaan. SiAcryl pinnoite on hyvin maitomaista ja lirua, joten sen levittämisessä saa olla tarkkana, ettei sotke ympäristöä. Tein itse useamman käsittelyn, sillä haluan pelata tason kanssa varman päälle, ettei siihen imeydy tomaattikastikkeet tai muut sotkut. Tein kerrosten välillä hyvin kevyen hionnan tuolla hienommalla paperilla.

DIY Betonitaso

Olen betonipintaan hurjan tyytyväinen, sillä siitä tuli sopivan rosoinen, mutta kuitenkin siisti niin että taso on helppo pitää puhtaana. Käyttämämme betonin sävy on todella hyvä; kaunis ja neutraali vaaleanharmaa. Ylipäätään tuo taso on juuri sitä, mitä me keittiöön haluttiin ja se sopii tänne suorastaan täydellisesti!

Kenelle sitten suosittelisin betonitason tekemistä Z Counterformin tuotteiden avulla? Jonkin verran homma vaatii suunnittelukykyä ja soveltamaankin saattaa joutua, joten ihan ensimmäiseksi remonttihommaksi tästä ei ole vaan kokemusta erilaisista hommista pitää olla. Työtä helpottaa huomattavasti se, että voit tilata valmiin paketin, joka sisältää kaiken tarvittavan ja tason tekoa aloitellessa välttyy rautakaupassa juoksentelulta. Itse betonin käsittely onnistuu, jos betoni yhtään on materiaalina tuttu ja tasoituslasta pysyy kädessä ennestään. Jos nämä ominaisuudet löytyy, uskallan kyllä suositella kenelle vaan, joka haluaa saada tyylikkään, persoonallisen, kestävän ja ajattoman tason keittiöön. Tämän tason kanssa ei tarvitse varoa, sillä ajan kanssa pintaan mahdollisesti tulevat elämisen jäljet pelkästään parantavat tason ulkonäköä. Jos haet täysin sliipattua, sileää ja täydellistä pintaa, kannattaa valita joku muu materiaali kuin betoni, sillä en usko, että tämä kovin kivan näköinen olisi liian siistinä ja toisekseen, vaatisi aikamoista tarkkuuta kaikessa työstämisessä, jotta pinnasta saisi täydellisen.

Betonitaso toteutettu yhteistyössä Z COUNTERfORMIN kanssa.

Hyvästi Heinäkuu!

heinakuu

Ihan älytöntä, miten heinäkuu alkaa olla ohitse ja yhä vaan odotellaan kesää saapuvaksi! Onneksi sentään elokuu on vielä kesäkuukausi, joten on tässä vielä toivoa. Toisaalta, meidän osalta kesä olisi mennyt vähän hukkaan, jos lämpö olisi hellinyt ja onhan viileämmillä keleillä ollut paljon kivempi remontoida sisällä.

Heinäkuu oli pääasiassa omistettu keittiöremontille, mutta ehdittiin siinä sivussa onneksi hiukan jotain muutakin. Ensimmäinen viikko oli lämmin ja silloin keskityttiin talon julkisivuun, joka tosin on yhä yhdeltä sivulta kesken, sillä odotellaan vielä pinnoitetta lisää. Elokuussa saadaan toivottavasti se homma loppuun. Keinukin laitettiin ulkona kuntoon ennen kuin siirryttiin sisälle ja aloitettiin keittiön purkamista. Keittiöremontin sivussa vietettiin aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa, mikä oli ihan huippukivaa ja rentoa! Välillä pääsin jo sisustamaan olohuonetta, vaikka valmiimmaksi sitä saadaan vasta kun keittiö valmistuu. Aika pitkällä keittiönkin suhteen jo ollaan, ensi kuussa se on varmasti valmis!

Tänään kävin viimeisen lomapäivän kunniaksi Espoossa näöntarkastuksessa ja tilaamassa viimein itselleni uudet silmälasit. Mielestäni tein oikein onnistuneen valinnan, mutta saa nyt nähdä, miltä rillit sitten lopulta näyttää! Samalla tein pari superlöytöä alesta ja tarpeeseen ne tulikin, sillä tänä kesänä on tullut shoppailtua niin vähän, ettei varmaan ikinä ennen. Vielä täytyy tehdä tulevan ekaluokkalaisen kanssa pieni ostoskierros ennen koulunalkua, sillä kyllähän ensimmäistä koulupäivää varten täytyy olla uudet kivat kouluvaatteet! Nyt meni kuitenkin päivä remonttivapaalla, joten illalla täytyy ahertaa senkin edestä. Liesituuletin olisi kyllä mukava saada paikoilleen niin näkisi, miltä tila sitten näyttää! //Iloista perjantaita ja viikonloppua!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.

Siinä se nyt on!

betonitaso diy

Betonitaso ehti kuivua lähes puolitoista vuorokautta ja tänä aamuna aloin varovasti irroittelemaan muottilistoja ja ruuvasin kaapistojen yli tulevan osan tuet irti. Jännitti suorastaan hulluna, minkä näköistä reunaa listojen alla on odottamassa, mutta reuna olikin vielä parempi, mitä osasin kuvitella. Ilmakuplia on tosi vähän, mutta muuten reuna on kuitenkin elävän näköinen, eli lopputuloksesta ei tullut liian sliipattu. Nyt taso vaatii vielä hiontaa ja suoja-aineen ja sitten se onkin kokonaan valmis. Pinta hiotaan hyvin hienolla paperilla sileäksi, nurkat vaativat hiukan karheampaa hiontaa, sillä muottien saumoista on jäänyt pari terävämpää jälkeä. Suoja-aineen levittämisen jälkeen saadaankin asentaa allas ja hana ja sitten on juhlan paikka! Tasoon olen ihan hirmu tyytyväinen, se on juuri sitä, mitä pitikin, ja vielä enemmän. Siitä tulee niin meidän kodin sydän! ♥

I´m happy!!

SEURAA BLOGIANI  FACEBOOKISSABLOGLOVINISSABLOGILISTALLA JA  PINTERESTISSÄ.