Struktuuriseinä Tunto Hienolla

BetoniseinäKiva kun piditte meidän uudesta harmaasta Tunto Hieno -seinästä. Minäkin tykkään siitä kovasti. Sain heti kyselyjä teiltä, kuinka seinän oikein toteutin, joten tässä tulee asiaa vähän sen työstämisestä. Onneksi olin kaukaa viisas ja otin muutamia kuvia seinää tehdessäni.

Tikkurila Pro Grey

Tunto Hieno

Seinä on siis toteutettu Tikkurilan Tunto Hienolla. Valitsin seinää varten kaksi vierekkäistä harmaan sävyä Tikkurilan Pro Grey -värikartasta, 1945 ja 1946. Halusin puhtaan harmaan sävyn, joka ei näytä ruskealle eikä liian siniselle. Mielestäni valinta onnistui ihan hyvin, vaikka sävy onkin aika viileä, sävy on tällainen hiukan sementtimäinen ja seinä on varsin rouhean värinen. Jos pinnan haluaisi muistuttavan enemmän betonia, kannattaisi miettiä vaikkapa sävyjä 1923 ja 1924, jotka ovat lämpimämpiä harmaita.

Tunto Hieno

Ensimmäisenä tein tietenkin suojaukset ja rajaukset. Suojasin maalarinteipillä nurkat sekä katon. Sen jälkeen lähdin rohkeasti sivelemään ensimmäistä eli tummempaa kerrosta seinään. Käytin levittämiseen leveää sivellintä, jolla tistiin rastiin karskeilla vedoilla sivelin Tunto Hienoa seinään ja sen jälkeen häivytin siveltimen jälkiä osittain kostealla sienellä töpöttelemällä. Periaatteessa tuon pohjakerroksen voisi tehdä maalilla maalaamallakin, mutta halusin varmistua, että valmiiseen pintaan tulee tarpeeksi eloa ja rypylää, joten tein pohjankin hienolla. Ensimmäisellä kerroksella tärkeintä on peittää pohjamaali kokonaan. Hienoa suositellaan työstämään noin neliö kerrallaan, jottei mikään kohta ehdi kuivua. Pintaa kannattaa tehdä pieninä alueina limittäin niin, että alueen reunat pysyvät kokoajan kosteina, jotta seinään ei synny selviä rajoja.

Struktuuripinnoite

Kuten kuvasta näkyy, ei tämäkään harmaansävy täydellinen ole. Kirkkaassa keinovalossa se vähän tahtoo sinertää tai ehkä enemmänkin taittaa violettiin. Nämä kaksi kuvaa työstövaiheessa on siis kattovalo päällä otettuja. Luonnonvalossa sävy on kuitenkin oikein kaunis ja harmaa.

Struktuuripinnan teko

Ja sen jälkeen pintakerros pykälää vaaleammalla sävyllä. Pintakerroksen tein muuten aivan samalla tavalla kuin pohjankin, mutta hitusen kevyemmin, jotta pohjakerros kuultaa paikoin vaaleamman kerroksen läpi. Näin pinnasta tulee yksiväristä elävämpi ja mielenkiintoisempi.

Struktuuriseinä Tunto Hienolla
Tunto Hieno

Valmis pinta on elävän näköinen kahden erilaisen käsittelytekniikan ja kahden eri sävyn ansiosta. Yhdelläkin sävyllä saisi varmasti oikein kivaa jälkeä, joten uskallan suositella kyllä sitäkin!

Vastaisku valkoisille seinille

Tunto HienoEilen tämän projektin alkua vilautinkin tuolla blogini facebookin puolella. Tässä on joku tovi tullut pohdittua meidän kodin valkoisia seiniä. Meillä on koko alakerrassa (pientä liitutauluseinää) lukuunottamatta kokonaan valkoiset seinät ja joku niissä on alkanut pikkuhiljaa tökkiä. Kokovalkoinen on tuntunut viime vuoden hyvälle, mutta nyt tuntui, että tarvitaan vähän jotain, kontrastia kenties. Toinen seikka; struktuuripinnat on kiehtonut pidemmän aikaa, kovasti on tehnyt mieli sellainen tehdä kotiin. Nyt sitten innostuin taiteilemaan Tikkurilan Tunto Hienolla, kahdella vierekkäisellä sävyllä. Tunto Hienot on sponsoroinut Tikkurila.

Struktuuripinnoite seinään

Ajatuksena oli imitoida kivi- tai betoniseinää käyttämällä sivellintä ja sientä työstämisessä. Useimmiten Hienoa näkee tehdyn lastalla sekä kahdella aika reilusti toisistaan erottuvalla sävyllä. Jos totta puhutaan, en tykkää siitä käsittelystä lainkaan ja halusinkin kokeilla, kuinka hienolla voi tehdä pehmeämpää jälkeä. Mielestäni lopputulos onnistui varsin hyvin, vaikka aika tavalla jännittikin lähteä kokeilemaan.

Vastaisku valkoisille seinille

Seinävalaisin

Nyt kun seinä on kunnossa, on vuorossa valaisimen etsiminen seinälle. Aiemmin vanha peili peitti valaisimen paikan ja seinäkään ei niin häävissä kuosissa ollut, että olisi sitä viitsinyt valaisimella korostaa. Nyt kun seinä on tummempi, tilaan saisi kyllä tulla lisävaloa ja tuo uusi peilikään ei valaisimen paikkaa peitä. Aiemmin en ole seinävalaisimiin niin paljoa kiinnittänyt huomiota, että osaisin jonkun kivan suorilta valita, joten pyydänkin vinkkejä kivoista seinävalaisimista! Ei mielellään tiukkaa kohdevalaisinta peilin yläpuolelle, jotain pehmeämpää.. Yksi varteenotettava vaihtoehto on joku DIY -ratkaisu. Pitänee miettiä!!

Mitäs pidät tästä vastaiskusta valkoiselle? Entä mitä mieltä ylipäätään olet, saako kodin kaikki seinät olla valkoiset vai tykkäätkö kontrasteista seinissä?

Blogiyhteistyö Tikkurilan kanssa.

Sunnuntaina mielessä

Keittiöstä muutama tänään otettu kuva. Niihinkin liittyen muutamia mietteitä.

Vaaleanpunainen. Miten se aina tuntuukin näin tammi-helmikuun vaihteessa hyvälle. Tällä hetkellä sopivasti vaaleanpunaista on nämä hentoisen vaaleanpunaiset tulppaanit. Ehkä servettien verran voisi hempeillä, mutta siinä onkin tarpeeksi. Ystävänpäivään saakka voin pieninä määrinä vaaleanpunaisesta nautiskella. Vaaleanpunainen ja harmaa on ihan hirmu suloinen yhditelmä! ♥ Vaaleanpunaista löytyy pienesti myös tyttäreni minulle maalaamasta taulusta.

Harmaa. Harmaan pienen pöytävalaisimen poimin muutamalla eurolla poistolaarista kotiin. Kiva lasinen jalka ja harmaa tekstiilipintainen johto. Toisinaan on mielessä tuon hitusen tylsän Foton tuunaaminen. Mielessä on selvänä värikin, vaaleanharmaa ja mattana. Mutta mistä kummasta löydän vaaleanharmaata matta spraymaalia? Onko kukaan törmännyt? Sinkkispray on yksi vaihtoehto, mutta enkä hiukan tumma tähän paikkaan. Ja toisekseen, sinkkispraylla ei synny ihan yhtä helposti siistiä maalausjälkeä kuin tavisspraymaalilla.

Kastehelmi. Miten tyytyväinen olenkaan, etten syksyllä pahimman kastehelmihimotuksen aikaan ostanut harmaita kastehelmiastioita. Joululahjaksi sain jo yhden kirkkaan tarjoilulautasen. Nyt tammialesta olen löytänyt harmaana toisenkin tarjoilulautasen, pari pikkukulhoa ja tuikkukuppeja, kaikki noin puoleen hintaan. Kirkas ja harmaa kastehelmi sopii ihanasti valkoisen ja harmaan teeman sekä valkoharmaan kulkun kaveriksi kattauksiin.

Semmoista mielessä tänä sunnuntaina! Viikonloppu on vierähtänyt jälleen aivan liian nopeasti, mutta ainahan sitä tulee uusia viikonloppuja kun viikon ahkeroi.