Sitruunakakku salmiakkikastikkeella

Moi.
Sitruuna ja salmiakki on yhdistelmä monen suomalaisen mieleen. Kirpeä sitruuna tuo raikkautta ja suolainen salmiakki puolestaan kivaa pientä potkua.
Kakkumme pohjakerrokset oli tehty situuna-kääretortusta (leikattu neljään pyöreään palaan.)
Sitruunainen kääretorttupohja;

4 kananmunaa (n.2dl)
2 dl hienoa sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
+sitruunankuorta raasteena

1. Esilämmitä uuni 200 asteeseen ja vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla.
2. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, auttaa jos kananmunat ovat huoneenlämpöisiä.
3. Sihtaa sekaan vehnäjauhot ja leivinjauhe. Nostele sekaan nuolijalla.
4. Raasta lopuksi joukkoon sitruunankuoret. Kaada pellille ja tasoittele pinta.
5. Paista 10-15 minuuttia kunnes pinta on kullanruskea.
6. Kumoa torttu heti sokeroidulle leivinpaperille/ pinnalle ja anna jäähtyä hetki. Aloita leivinpaperin irroitus kulmista ja hellästi “revi” loputkin irti.
7. Leikkaa joko neljään neliön muotoiseen palaan tai sopivan pyöreä muotin avulla.

Sitruunatäyte;

250g mascarpone/tuorejuusto
2,5 dl kerma
3 liivatelehteä
½ dl sokeria
200g lemon curd
½ sitruunanmehu & 1 sitruunan kuori raastettuna

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Raasta sitruunan kuori mascarponen joukkoon.
2. Vaahdota kerma sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi.
3. Sekoita juusto kerman joukkoon varovasti nostellen.
4. Purista sitruunan mehu kattilaan ja kuumenna. Purista liivatelehdistä vesi pois ja sekoita sitruunamehuun, kunnes se on sulanut joukkoon.
5. Kaada liivateseos varovasti kermaseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Sitruuna-tuorejuustokuorrute;

200g tuorejuustoa (huoneenlämpöinen)
1½ dl kermaa
40g voita (huoneenlämpöinen)
1½ dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
(keltainen väriaine)

1. Vaahdota kerma jämäkäksi vaahdoksi.
2. Vatkaa toisessa kulhossa keskenään tuorejuusto, sitruunan kuori ja voi. Lisää vaniljasokeri.
3. Lisää tomusokeri tuorejuustoon koko ajan sekoittaen. Vatkaa pari minuuttia.
4. Lisää puolet kermasta tuorejuustoon ja kääntele hellästi sekaisin. Lisää loput kermasta taas käännellen.
(Jos haluat värjätä kuorrutetta, voit tehdä sen kun kuorrute on valmis. Lisää vähitellen väriainetta ja sekoita käännellen joukkoon, kunnes väri on mieluinen.

Kakun kokoaminen;

1. Valmista pohja ja leikkaa se neljään n. 13-15cm pyöreään palaan tai neljään neliönmalliseen.
2. Valmista täyte ja kuorrute vuoron perään ohjeiden mukaisesti. Anna kuorrutteen olla jääkaapissa sen aikaa kun täytät kakkua.
3. Voit kostuttaa kakkupohja spritella tai muulla haluamallasi kostukkeella. Jaa täyte tasaisesti eri kerroksiin. Laita vuorotellen siis pohjaa ja täytettä, neljä pohjaa ja kolme kerrosta täytettä.
4. Kuorruta kakku tasaisesti lastalla tai palettiveitsellä. Voit myös pursottaa jos haluat.
5. Valuta kuorrutteen pintaan salmiakkikolakastike, sitä saa Karkkikauppa Sweetheartista.

Herkullista oli, pakko yhdistellä sitruunaa ja salmiakkia vastaisuudessakin!

-Dr.Sugar-
Kommentit (2)
  1. Hei, olisiko tuohon salmiakki-kolakastikkeeseen jotain ohjetta jolla sen voisi tehdä itse? Tai korvaavaa tuotetta? Sweetheart on hippasen liian kaukana (2,5 tuntia)…

    -riitu

    1. Dr.Sugar/Jonna
      5.11.2015, 15:48

      Heippa. Meillä ei tähän juuri tällä hetkellä ole mitään testattua reseptiä, mutta pikaisella googlailulla löytyi muutama resepti mm: http://haganol.fi/reseptit/jalkiruuat/salmiakkikinuski/

      Mutta mikäli kysäiset Karkkikauppa Sweetheartin omistajalta Mariannelta säköpostilla postitusta, uskoisin että sekin voisi olla vaihtoehto 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *