Tuotearvostelu: Vaniljat vastakkain

Moimoi.
Meiltä on kyselty paljon käyttämiemme vaniljauutteiden ja tahnojen perään, ja sen vuoksi päätimmekin tehdä blogiin uuden osion, missä vertailemme samankaltaisia tuotteita toisiinsa, niin teidän on siellä ruudun toisella puolella helpompi löytää juuri SE OIKEA tuote!
Tällä kertaa testiin pääsi siis vaniljat, mistä on hyvä aloittaa, sillä vaikka esimerkiksi jenkeissä käytetty, vanilla bean paste – vaniljatahna, on erittäin yleinen resepteissä, on se Suomessa kohtalaisen uusi tuttavuus.
Vaniljasokeri (vanilla sugar)
Aloitetaan ihan klassisesta vaniljasokerista, mitä löytyy varmaan suurimman osan teistäkin kaapista. Vaniljasokeri (mitä ei tule sekoittaa vanilliinisokeriin) on yksinkertaistettuna sokeria, missä on seassa vaniljansiemeniä. Helppo valmistaa kotona itsekin, mutta löytyy myös lähes joka kaupasta. Vaniljasokeri sopii hyvin muffinitaikinoihin, pikkuleipiin, pullaan ja kakkuihin. Makua se lisää  _vähän_, joten mitään sen erikoisempaa vanilja-elämystä ei ole odotettavissa tuotteen avulla (vaniljaa tuotteessa 8%).
Annamme tuotteelle vaniljaisuuden perusteella pisteitä 6/10
Vanilja-aromi (vanilla extract)
Vanilja-aromi (tai uute, missä on oikeaa vaniljaa) on maultaan jo huomattavasti voimakkaampi, sillä se on yleensä alkoholi-tai öljypohjainen tuote. Ainakin testaamamme tuote sisältää etanolia…joten kielen päälle maistellessa se maistuu kieltämättä järkyttävältä. Tämä on myös helposti kotona valmistettava tuote ja sitä suosittelemmekin, sillä kotitekoinen on aina parempaa, tässäkin tapauksessa. Tuote sopii kuitenkin hyvin muffineihin, kakkuihin, kuorrutteisiin, kekseihin jne.. 
Vaikka tässä tuotteessa ei ihan oikeaa vaniljaa olekaan (näin ainesosaluottelosta päättelisimme) on tuote kuitenkin taikinoiden seassa maultaan vaniljaisempi (johtuuko alkoholista?), kuin edellämainittu vaniljasokeri.
Annamme tuotteelle vaniljaisuuden perusteella pisteitä 7/10
Vaniljatahna (vanilla bean paste)
Vaniljatahna, onkin jo ihan eri skaalaa edellisiin verrattuna, ja maistellessa vaniljasiemenet jopa rouskuu suussa. Sopii hyvin kaikenlaiseen leivontaan, mutta on todellakin vaikeasti saatava tuote, sillä normaali kauppojen hyllyltä ei tuotetta saa, joten on käännyttävä luontaistuote- tai erikoiskauppojen puoleen. Omamme hankimme Punnitse Ja Säästä liikkeestä. Hintakin on huomattavasti korkeampi, mutta koska tuotetta tarvitsee käyttää vähemmän ja se on luontaistuote, annettakoon tämä anteeksi.
Vaniljan maku on voimakas ja huomaa että tuotteessa on aitoa vaniljaa (vaniljaa tuotteessa 47%).
Annamme tuotteelle vaniljaisuuden perusteella pisteitä 9/10
Ihan oikeaa vaniljaa yksikään tuote ei voita. Mutta kätevyys on leivonnassa kiva juttu, joten on mukava ettei tarvitse lähteä rapsuttelemaan vaniljaa joka reseptiin! Kuitenkin itse suosittelemme juuri tätä tahnaa, ja se on monesti tehnyt reseptistä ihanan aidon vaniljaisen, ja ainakin itse siirrymme käyttämään juurikin samaista tuottetta ihan kaikessa leivonnassa.
Toivottavasti tästä oli hyötyä, ja PLEASE, kertokaa mitkä tuotteet haluatte seuraavaksi syyniin! 🙂
-Dr.Sugar-
Kommentit (12)
  1. Olenkin miettinyt, mistä tuota tahnaa saa! Nyt tiedän mistä metsästää. Kiitos 🙂

    Ja hei vinkkinä, jos ei ole tullut vastaan – itse ostin joku aika sitten tuollaisen "vaniljamyllyn" siis viisi vanilja tankoa maustemyllyssä valmiina. Se on ollut aika mukava lisä vaniljan makua tuomaan.

  2. Minulla on käytössä vaniljajauhe eli ihan sataprosenttinen vanilja. Sitä löytynee nykyisin myös ainakin isoimmista marketeista, mutta eko- ja erikoiskaupat sitä myyvät suht yleisesti. Se on sekä riittoisaa että helppokäyttöisempää ja edullisempaa kuin raaputettavat vaniljatangot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *