DIY keramiikkaa ja wabi-sabi

Keramiikkakurssi, DIY keramiikka, wabi-sabi sisustus

Omin käsin tekeminen ja keramiikka kiinnostavat! Kerroin aiemmin Samujilla maalaamistani mukeista, joista etenkin toinen on ollut ahkerassa käytössä sen koommin. Mukien lisäksi olen viime päivät nauttinut voileipiä itse tehdyiltä keraamisilta lautasilta. Lautaset tein Studio Smoon muotoilija Marianne Huotarin ja keramiikkamerkki Raaka Rån Leena Kouhian opastuksella kivan pienen sisustusryhmän omalla keramiikkakurssilla yhtenä leppoisana sunnnuntaina Kaapelitehtaalla. Keramiikkatyöt jätettiin pajaan, jonka jälkeen Marianne ja Leena lasittivat sekä polttivat ne puolestamme. Oli jännää nähdä vajaan kuukauden kuluttua lopputulokset. ”Ai, tommoisetko niistä tuli?!”

Kuinka terapeuttista olikaan saada kirjaimellisesti kädet saveen, eikä opetus olisi voinut olla innostavampaa ja tasokkaampaa ainakaan. Tekisi todella paljon mieli jatkaa keramiikan parissa, niin mukavaa puuhaa! Onkohan tämä joku hiljalleen lähestyvään keski-ikään liittyvä juttu, kun kädet syyhyää tehdä astioita omin käsin?

Keramiikkakurssi, DIY keramiikka, wabi-sabi sisustus

Olen muuten viime aikoina lukenut wabi-sabi konseptista siitä kiinnostuneena. Leonard Korenin kirja ’Wabi-sabi for artists, designers, poets and philosphers’ on ohut, mutta taidokkasti kirjoitettu osuva opus tähän japanilaiseen vaikeasti sanoiksi puettavaan ideologiaan. Kiehtova konsepti ja filosofinen tapa nähdä kauneutta perinteisistä täydellisyyttä ja virheettömyyttä korostavista kauneusihanteista poiketen. Siihen liittyy pelkistäminen ja karsiminen, mutta kuitenkin sielukkaalla tavalla. Sanoisin näiden astioiden olevan wabi-sabi -henkisiä epätäydellisyydessään sekä rouheudessaan. Rosot reunoissa ja epämääräiset muodot siellä täällä tekevät niistä jotenkin äärimmäisen kiehtovia.

Ruotsalaisen Residence-sisustuslehden maaliskuun numero nosti muuten wabi-sabin uutena sisustustrendinä, enkä ihmettele – ovathan sen suuntaiset elementit olleetkin jo jonkin aikaa nousussa, etenkin keramiikan kasvattaessa suosiotaan.

Oi Japani, kohta olemmekin jo siellä! Japanilainen estetiikka on niin kovin kiehtovaa kaiken kaikkiaan. Juuri nyt luen Monoclen Tokio-opasta, jonka yhdessä esseessä sanotaan aiheeseen viitaten näin: ”It’s said that the Japanese are sensitive to small-scale beauty but insensitive to large-scale ugliness: Tokyo’s streets epitomise this.”

Keramiikkakurssi, DIY keramiikka, wabi-sabi sisustus

Fiilis on mielestäni käsin tehdyssä keramiikassa se juttu, niin kuin Leena Kouhian Raaka Rå -merkin astioissa, jotka kyllä ovat ihan omaa luokkaansa. Niin upean luonteikkaita, enkä ihmettele, kun lukuisat ravintolat ovat tilanneet tältä merkiltä astiat. Leena ei ole koulutukseltaan keraamikko, vaan itse oppinut sattumalta alalle päätynyt visuaalisen työn ammattilainen, mikä antaa hänelle omien sanojensa mukaan ikään kuin vapauden tehdä normaalista totutusta tavasta poikkeavia astioita täysin oman näkemyksen mukaan. Kiinnostava ajatus!

Vielä on matkaa Raaka Rå:n ja Studio Smoon tasolle, mutta kokeilu ainakin viritti innostuksen jatkamaan asian parissa toinenkin kerta. Keramiikasta kiinnostuneiden pääkaupunkiseudulla asuvien kannattaa tarkkailla Kaapelitehtaan Septarian kurssitarjontaa. Pajalle saa myös ostettua 10-kerran kortteja, siinä ajassa ennättäisi varmaan tehdä vaikka kokonaisen astiaston jos oikein innostuu.

Mitä te tykkäätte keramiikasta ja rouheista esineistä osana kodin sisustusta?

I had an opportunity to participate in a ceramics workshop with designer Marianne Huotari from Studio Smoo, and Leena Kouhia behind Raaka Rå – ceramics brand. So much fun! I made two simple plates, which are perfect for sandwiches for example. I have been lately reading about wabi-sabi and I think these plates resemble the spirit with their rough imperfect features. The latest Residence-magazine also mentions wabi-sabi as one of the emerging interior trends right know.

Omin käsin maalatut Samuji-mukit

Samuji koti mukit, käsin maalattu

Ehkä joku teistä saattoi Instagramin puolella huomata, että kävin viime viikolla yhtenä iltana maalaamassa mukeja Samujilla. Symppis tapahtuma ihanassa miljöössä, Samujin Erottajan myymälän tunnelmallisessa ylemmässä kerroksessa. Huomasin ilmoituksen mukinmaalaus-workshopista Samujin Facebook-sivuilla ja innostuin valtavasti ajatuksesta, joten mukaan oli päästävä.

Mukit ovat Samujin kodin valikoiman uusimpia tuotteita ja ne myydään aina ilman kuvioita. Muki on tyylikkään simppelin mallinen ja tuntuu hyvältä kädessä. Koska merkin ideologiaan sopisi käsinmaalatut mukit, keksivät he järjestää tällaisia leppoisia mukinmaalaus-iltamia asiakkailleen opetuksen kera.

Käsin tekeminen on kyllä jännää ja askel epämukavuusalueelle kaikessa kiehtovuudessaan. Vaati rohkeutta vetää se ensimmäinen jälki valkoiselle pinnalle, kun ympärillä oli tuntemattomia silmäpareja ja käsikin taisi vähän täristä. Huh! Toisaalta kun ei koe olevansa erityisen lahjakas käsistään, niin odotusten puutteen puolesta voi onneksi tehdä ihan rennosti ja fiiliksellä.

Samuji koti mukit, käsin maalattu

Opettajana työpajassa oli Samujille lukuisia upeita kuoseja suunnittelut Pasi Kärkkäinen-Tunkelo ja olikin innostavaa päästä mestarin oppiin. Inspiraatiota sai etsiä suunnittelijan mukana olleista töistä ja mikä aarreaitta se olikaan!

Päädyin pohdinnan jälkeen maalaamaan tuollaisia vasta-alkajalle sopivia helppoja abstrakteja kuoseja. Jokaisesta täplästä taisi tulla vähän erilainen! Kuten opettaja lohdullisesti totesi, että jos mikään ei ärsytä, niin lopputulos on liian täydellinen, kun taas virheet tekevät lopputuloksesta kiehtovan.

Päästyäni vauhtiin isommalla pensselillä, innostuin maalaamaan vielä toisenkin mukin ja vuorostaan ihan pientä kuviota. Sepä vasta olikin ärsyttävän hidasta! Jouduin todella venyttämään hermojani, että maltoin sivellä noinkin ylös asti ja mukiin jäi lopulta tuollainen maalaamaton reunus. Muiden mukana olleiden tekemät mukit olivat ihan super hienoja ja keskenään tosi erilaisia, niitä olisi tehnyt mieli ostaa omaksikin.

Samuji koti mukit, käsin maalattu

Näistä kahdesta mukista tuosta keltakuvioisesta tuli heti lempparini. Lempeä väri ja sopivan rauhallinen hento kuosi omaan makuuni. Siniharmaa graafisempi ja villimpi yksilö päätyi puolestaan mieheni teehetkiä piristämään.

Ei nämä taida Royal Copenhageneita astiakaapista syrjäyttää, mutta ihan sympaattisia ovat mielestäni ja ainakin suurella innolla tehty!

I participated in mug painting workshop at the Samuji House last week. What a lovely evening it was!  My mugs came did not came out as master pieces but they are still quite cute, I think! 

Taidenäyttelyt – Helsinki Design Week

Lincoln Kayiwa Carat Helsinki Design Week

Lincoln Kayiwa’s Carat

Pääsin vierailemaan torstai-iltana kahdessa kiinnostavassa taidenäyttelyssä, jotka olivat osa Helsinki Design Weekiä ja Showroom Walkia. Ensimmäinen oli upeita uniikkeja eri värisiä timantinmallisia lasitaideteoksia esittelevä Lincoln Kayiwan Carat-näyttelyssä Kulttuurikeskus Caisassa. Lasi materiaalina on yksi kiehtovimmista mielestäni ja tässä se pääsi ihan uudella tyylikkäällä tavalla esiin. Lisätietoja ja oheinen lainaus näyttelystä täältä. Näyttely on avoinna 29.9. asti ja suosittelen käymään!

Carat on kokoelma timantinmuotoisia laseja ja valaisimia. Kokoelmaan sisältyy useissa eri sävyissä ja erilaisin pintaviimeistelyin käsin puhallettuja juomalaseja, samppanja- ja viininjäähdyttäjiä sekä LED-valaisimia.

Carat-kokoelman puhdas geometria on sulavan eleganttia ja se yhdistää estetiikan ja käytännöllisyyden ainutlaatuisella tavalla.

Kayiwa ajattelee globaalisti, mutta toimii lokaalisti. Hänen näyttelynsä osoittaa kunnioitusta De Stijl -taidesuuntaukselle, juhlistaen samalla suomalaisen designin perinnettä ja käsityötaitoa.  

Lincoln Kayiwa's Carat Helsinki Design Week

ABL Artesan x Samuji Designer

Inspiroivassa Samuji Housessa oli puolestaan luonteikkaisiin luonnonmateriaaleihin pohjautuva taidenäyttely ja iltama yhteistyössä ABL-Laattojen kanssa Samujin hengessä. Näyttelyn työt olivat Samujin suunnittelijan Pasi Kärkkäinen-Tunkelon sekä graaffisen suunnittelijan Aya Iwayan käsialaa. Lisätietoja ja oheinen lainaus täältä.

Edit: Näyttely on avoinna lauantaihin 17.9. asti, vielä siis ehtii!

Mitä syntyy kun annetaan vapaat kädet laatta-artesaanille ja suunnittelijoille? ABL artesan x Samuji designer-showcase esittelee useita luonnonkivistä kuten onyxista ja marmorista sekä keraamisista suurlaatoista valmistettuja rajoja rikkovia taideteoksia sekä tuotteita joiden inspiraatio juontaa runoihin, kansantaruihin ja toiveisiin.  

ABL Artesan x Samuji Designer Helsinki Design Week

..Myös Samujin vaatteiden perään ehdin samalla vierailulla huokailla. Ihastelin myös myymälän tunnelmallista sisustusta sekä erityisesti yhden nurkan upeaa mutaista seinänsävyä. Jos vain tämä kuva olisi pukeutumishuoneestani!

Mitä taidenäyttelyitä te olette nähneet viime aikoina tai suunnittelette menevänne katsomaan?

Beautiful art exhibitions at the Helsinki Design Week 2016 Showroom Walk – Lincoln Kayiwan’s Carat-glassdesign exhibition (open until 29.9.2016) at Cultural Center Caisa , and ABL artesan x Samuji designer -exhibition at Samuji House (9.-17.9.2016).