Viherhuumaa ja banaanipuu

Banana leaf poster banaanipuu

Vihreästä huumaantuminen taitaa olla aika yleinen ilmiö kevään lähestyessä? Viherkasvien jatkaessa suursuosiossa monien sisustajien keskuudessa törmää tuon tuosta inspiroiviin sisustuskuviin, joita viherkasvit raikastavat entisestään. Vielä suht maltillisena pysynyttä hurahdustani olen lääkinnyt hankkimalla suuren eväpalmun, joka ei vielä tänne blogiin asti ole ennättänyt. Tai no on muutaman oksan verran, sen verran tuuhea on yksilöni, että olen napsinut siitä muutamia kauniita oksia myös maljakoihin, kuten kylpyhuoneen piristykseksi.

Banana leaf poster banaanipuu

Viherhuumaa olen hoitanut niin ikään pressitilaisuudesta mukaan saadulla Photowallin Botany Banana -tapetin julisteella. Ihan oikeankin banaanipuun haluaisin, mutten sellaista ole vielä onnistunut löytämään. Mieluiten ison banaanipuun, mistäköhän onnistuisin löytämään? Vaikken olekaan suuri julisteilla sisustaja, niin ajavat ne toisinaan todellakin asian sisustuksen piristäjinä. Banaanipuujuliste kehyksineen pääsi raikastamaan kylpyhuonettamme yhdessä palmun oksan kanssa ja heti tuli ihanan raikas vihreä tuulahdus tuohon valoa tulvivaan huoneeseen.

Banana leaf poster banaanipuu

Niin kliseistä kuin onkin suositella laittamaan neutraalit laatat kylppäriin ja piristää ilmettä sisustuselementeillä, niin ainakin omalla kohdalla se on ollut juuri täydellinen valinta. Vieläkin nautin valkoisien laattojen raikkaudesta päivästä toiseen ja juuri tällaisilla pienillä jutuilla pääsen muuttamaan tunnelmia, sekä tuomaan väripilkkuja fiiliksen mukaan.

Tuosta julisteesta tulee väkisin mieleen the Beverly Hills -hotellista alunperin tunnettu Martinique-tapetti. Banaaninlehdillä vuorattu seinä olisi vähän liikaa omaan kotiin, mutta vaikka juuri jossain julkisessa tilassa se voisikin toimia upeasti. Myös Cole & Sonilla on ihania palmutapetteja, joissa on kyllä jotain ihanaa vanhan ajan kansainvälistä glamouria.

Green bathroom-7

Kodin ohessa olen lisännyt vihreän määrää myös sisäisesti nautittuna. Avokadoja menee mukavalla tahdilla ja aloitin myös spirulina-tablettien syömisen. Niiden avulla saa kuulemma hyvän ja kestävän rusketuksen auringossa ollessa, minkä lisäksi tämän superravinteen pitäisi muutenkin tehdä hyvää iholle, jonka hyvinvointi kiinnostaa just nyt erityisen paljon. Spirulina kannattaa ehdottomasti nauttia tabletteina, sillä jauheena se on todella pahan makuista!

Lisääntyykö teidän innostus viherkasveihin kevään lähestyessä?

Banana leaf poster banaanipuu

Banana Botany poster from Photowall brought instant fresh look into our bathroom. I would like to have a real banana tree also as a houseplant, but have not found one yet. The poster reminds me of the famous Martinique wallpaper originally designed to the legendary Beverly Hills hotel in 1940s.

Saippuakaupoilla ja sekalaisia mietteitä | Other Stories Helsinki

& Other stories, Helsinki, saippua, Kinfolk lehti

Odotetuimpiin ketjuihin kuuluva & Other Stories avasi tänään myymälän Helsinkiin Galleria Esplanadiin. Pääsin kurkistamaan myymälään keskiviikkona avajaisten tiimoilta ja hulinaa riitti. Upeimpiin liiketiloihin kuuluva entinen H&M:n lippulaivamyymälä on takaisin loistossaan. Aiemmin piiloon koteluitu kultakello seinällä oli päässyt esiin ja lukuisat kaariovet näyttivät ylväiltä korkean tilan ympärillä tässä suojellussa kiinteistössä. H&M:n trendikkään sisarketjun ensimmäinen Suomen myymälä pääsi todella edukseen. Kaikin puolin kutsuva myymälä ostoksien tekoon ja esillepano oli tehty houkuttelevaksi.

Myös juhlajärjestelyihin oli satsattu ja etenkin viherkasveilla koristetut näyteikkunat ihastuttivat. Tuollaista trooppista tunnelmaa kaipaisin kotiinikin! Ehkä olisi aika hankkia iso viherkasvi edesmenneen lyyraviikunapuun jättämään tyhjään tilaan. Taidankin lähteä huomenna kasvikaupoille tuosta ikkunasta inspiroituneena, raikas vihreä sopisi keväiseen kotiin ihanasti.

Vihreästä puheen ollen, täytyy sanoa, että Pantonen vuoden vihreä väri Greenery ei ole sitten yhtään minun juttuni sisustuksessa. Kyseinen vihreän sävy toimii kyllä hienosti yrteissä, hedelmissä, nurmikossa ja puiden oksissa, mutta ajatus sävystä vaikka kodin tekstiileissä nostaa hien otsalle. Sen sijaan tummemmat vihreän sävyt ihastuttavat suuresti, kuten vaikka Farrow & Ball’in Studio Green. Myös puuteriset mintunvihreät ovat ihania, kuten Pradan suosikkituoksussani ja Aesopin tuotteissa. Olen huomannut, että upeat vihreät toistuu monien kiinnostavien brändien nimikkosävyissä, niin kuin vaikka Svenskt Tenn ja Rolex. Metsänvihreää voisin tuoda lisääkin omaan kotiin, sillä kauniin sävyisen joulukuusemme myötä tajusin sävyn täydentävän loistavasti kotimme hentoa värimaailmaa.

& Other stories, Helsinki, saippua

& Other Storiesin kevään vaatevalikoima houkutteli ja joukossa oli klassisempia yksilöitä ajankohtaisella tvistillä, eikä pelkkää hipsterimäistä tyyliä, kuten merkistä saattaa tulla ensimmäisenä mieleen. Pisteet myös kattavalle asustevalikoimalle. Monen avajaisvieraan ostoskassiin tuntuikin päätyneen illan aikana trendikkäät sporttiset paksupohjaiset tennarit. Niitä oli kaikissa ihanissa sävyissä saatavilla.

Oma saldoni ostosten suhteen oli aika vaatimaton, kun keskityin enemmän fiilistelypuoleen, eikä sovitusrumba huvittanut. Mukavana yllätyksenä valikoimiin kuului useita kiinnostavia lehtiä, joista ostin mukaani Kinfolkin. Sen kannessa on muuten juuri oikeanlainen vihreän sävy! Olen vasta aloittanut lehteen syventymisen, mutta Byredon Ben Gorhamin haastattelun ehdin jo lukea. Löytyy myös netistä täältä, jos kaipaat kiinnostavaa lukemista ja tuoksut kiinnostavat! Mukavaa kun on yksi paikka lisää, josta hankkia kyseinen lehti. Akateemisen kirjakaupan alamäkeä ei tee mieli käydä todistamassa, eikä onneksi tarvitsekaan.

& Other stories Helsinki, saippua, Kinfolk lehti

Toinen ostos oli aiemmin Tukholmasta hankkimani & Other Storiesin -käsisaippua, joka on ehdottomasti paras edullisemman hintaluokan saippuavaihtoehdoista. Tuo Moroccan Tea on mukavan raikas ja yrttinen, oikein miellyttävä tuoksu. Hinta on kohtuullinen 7 euroa ja pakkaus sisustuksellisesti pätevä. Ei Aesop, mutta hinta-laatusuhde on todella kohdillaan. Iso suositus & Other Storiesin saippualle!

Oikein leppoisaa viikonlopun alkua ja palaan pian asiaan! Tulossa lähipäivinä ainakin KonMari-projektin jatkoa ja ehkä muitakin viikonlopun mietteitä.

& Other stories opened their first store in Helsinki today, and I had a chance to visit few days earlier in the store opening party. The premises are really impressive, must be the most beautiful store architecturally in the whole city. The assortment was tempting, but this time I ended up enjoying the atmosphere and bought only the latest issue of the Kinfolk magazine. In addition, I purchased a hand soap, which has probably the best price, style and quality ratio. The Moroccan Tea is nice and fresh, with little bit of warm and gentle amber.

Jouluspa, lahjaideoita, ja arvonta

Coffee Table Diary blogi spa

Helpolla jouluidealla jatketaan! Juuri, kun ehdin kertoa, että suosin eukalyptusta havujen sijaan joulukodin somistamisessa, pyörränkin puheeni. Nimittäin saunan ja span osalta ei havuja voittaneita somisteita löydy. Napsasin pikkuisen kuusen omalta tontilta vanhaan lasitölkkiin. Kuusi tuo joulutunnelmaa pesuhetkiin ja sitä voi ihailla niin kylpyammeesta, kuin saunanlauteilta. Havujen tuoksua voittanutta ei ole, ja niiden raikas tuoksu sopii mielestäni erityisen hyvin hemmotteluhetkiin.

Pienempien kylpytilojen somistamiseen suosittelen havunoksia pullossa tai vaasissa, riippuen käytössä olevasta tilasta. Myös kranssilla voi somistaa kauneushetkiä helposti ja huonekuusenkin voi kylppäriin tietysti kiikuttaa pesuhetken ajaksi. Jouluinen tunnelmallinen pesuhetki vietetään tietysti kynttilänvalossa.

coffee table diary blogi joulu sauna

Joulusauna kuuluu omiin jouluperinteisiin, mutta rentoutumishetkiä ei sovi unohtaa myöskään joulua edeltävinä päivinä. Rentoutuneena kun on yleensä parempaa seuraa läheisilleen ja paremmin läsnä hetkessä aikana, jossa parasta on juuri iloinen yhdessä olo.

Jos lahjoja ostaa ja niitä on vielä hankkimatta, voisiko (ahdistusta aiheuttavan) kaupungilla käynnin korvata antamalla lahjansaajalle kortin, jossa luvataan yhteinen hetki mukavan asian parissa? Lupaus kahvila- tai museokäynnistä ystävän kanssa, leffasta ja hampurilaisella käynnistä lapsen kanssa, tai konsertista puolison kanssa? Konmarin salat oivaltanut voisi auttaa aiheesta kiinnostunutta ystävää pääsemään projektissaan alkuun? Paketti unohtuu usein nopeammin kuin yhdessä koettu elämys. Tai entä jos lahjarahat laittaisikin hyväntekeväisyyteen ja ilahduttaisi lahjansaajaa tiedolla käyttökohteesta? Ainakin itse ilahtuisin tällaisista lahjoista.

Kun paketteja haluaa silti kääriä, silloin mieluusti suosin suomalaisten yritysten tuotteita ja myymälöitä, joihin teen ennalta mietittyjä täsmäiskuja ja panostan laatuun määrän sijaan. Tällä viikolla tilasin pari Byredon tuoksukynttilää lahtelaiselta Petit St Louis -liikkeeltä, jolla on pääkaupunkiseudun asiakkaita palveleva hurmaava kauppa-autopalvelu uuden nettikaupan lisäksi.

coffee table diary blogi spa balmuir cosmetics arvonta

Havun tuoksusta ja suomalaisyritysten tuotteista puheen ollen, olen saanut testattavaksi ihanan Balmuirin sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, jonka käsi- ja vartalovoiteista sekä saippuoista löytyy ihana metsäinen Forest-tuoksu. Avotakka-lehti pyysi bloggaajiaan vinkkaamaan joululahjaideoita, ja juuri tuo Balmuirin käsisaippua oli listaltani joulukuun lehteen sattumalta päätynyt. Sitä suosittelin Konmariin hurahtaneelle ystävälle, joka ei materiaa nurkkiinsa kaipaa. Saman sarjan muista tuoksuista raikas Mountains on lempparini, vaikka Sea Breeze ja Meadow ovat myös hurmaavia. Siinäpä samalla pieniä lahjavinkkejä samalla tännekin jakoon luonnonkosmetiikan ja hemmotteluhetkien ystäville!

Arvonta

Kuten aiemmin lupailin, vielä olisi muuan arvonta jäljellä ennen joulua. Voita sertifioitua luonnonkosmetiikkaa hemmotteluhetkiisi, sillä arvonnan palkintona on Balmuir Mountains-vartalovoide (arvo 29 eur). Mountains-tuoksu on kukkainen ja raikas. Tuoksypyramidin pohjalta löytyy orapihlajaa, vaniljaa, orvokkia ja seetripuuta – keskeltä ruusua, pionia ja iiristä, sekä huipulta minttua, freesiaa, porkkanaa ja sitrusvivahteita.

Arvontaan voivat osallistua te kaikki Coffee Table Diary -blogin lukijat, jotka seuraavat Instagramin, Facebookin tai Bloglovinin välityksellä. Jätä kommentti alle tiistaihin 20.12.2016 mennessä, jonka jälkeen arvon voittajan, vaikka jouluksi paketti ei taida ennättää enää.

Onnea arvontaan ja muistetaan omat pienet, mutta tärkeät rentoutumishetket joulun lähestyessä!

coffee table diary blogi joulu sauna

Little fir tree from our backyard brought instant christmas mood into our spa and sauna…