10 x Parasta nyt | Maaliskuu

Spring bubbles-6

1. Verhojutut

Olen innoissani viime aikaisesta verhotrendistä, sillä verhoja näkyy nyt paljon jokaisessa sisustuslehdessä. Meillä on eletty ihan turhan kauan väliaikaisratkaisuilla verhojen suhteen, joten nyt on hyvä aika päivittää tilannetta huone kerrallaan. Luvassa siis verhojuttuja myös täällä blogin puolella.

2. Taide

Kuten hetki sitten kirjoitin, olen päässyt tutustumaan taiteeseen mielenkiintoisen galleriayhteistyön tiimoilta. Pian taitaa lähestyä hetki jolloin valitsemamme taideteos kotiutuu meille. Erityisemmäksi asian tekee se, että kyseessä on ensimmäinen yhdessä mieheni kanssa hankittu taulu.

Spring bubbles-3

3. Edit-gaala

Sain kutsun eilen pidettyyn Aikakausmedian vuosittaiseen Edit-gaalaan, jossa palkittiin alan medioita ja tekijöitä eri kategorioissa. Yllättävää, kuinka moni palkittu lehti oli sellainen, mistä en ollut koskaan kuullutkaan. Kertonee siitä, kuinka monelle eri kohderyhmälle aikakausilehtiä löytyy, mikä on minusta upea juttu digiaikana etenkin.

4. Helleborus

Olen kiinnittänyt huomiota, että kukkakaupoissa on ollut viime aikoina paljon upeita jouluruusuja myynnissä. Tuntuukin loogisemmalta puhua helleboruksesta, kuin jouluruususta, sillä joulu sanana kalskahtaa kovin kaukaiselta kevään korvalla.

5. Tennarisäät

Maaliskuun ollessa pitkällä alkaa näyttää jo ihanan keväiseltä. On siis aika kaivaa tennarit kaapista ja ehkäpä hankkia myös ihan uusi pari. Uudet raikkaat valkoiset, malliltaan simppelit tennarit kiinnostaisi kovasti! Onko vinkkejä mallista?

Spring bubbles-7

 

6. Kauneudenhoito

Innostukseni kauneudenhoitoa tai pikemminkin ihonhoitoa kohtaan ei ota laantuakseen. Siinä missä pari kymppisenä ihonhoitorutiinit eivät tuntuneet niin merkityksellisiltä, nyt mittarin lähestyessä kolmen kympin puolta väliä, alkaa ihossa tapahtuviin muutoksiin kiinnittämään aivan eri tavalla huomiota. Myös viimeaikojen työstressi ja huonot yöunet viikosta sekä kuukaudesta toiseen (meillä ei vieläkään nukuta öitä pikkuisen kanssa – koskahan helpottaa?) näkyvät sameana värinä kasvoissa, joita täytyy koittaa piristää ulkoisin avuin.

Olen aivan ihastunut muutamiin itselleni uusiin tuotteisiin, kuten kulttimaineen saavuttaneen kalifornialaismerkki May Lindstromin Problem Solver. Kyseessä on todella tehokas luonnonkosmetiikka kasvonaamio täynnä upeita ainesosia. Mudan värinen naamio sekoitetaan itse sekoittamalla jauheeseen vettä. Naamion koostumus on ihanan kuohkea ja tuoksu hurmaavan mausteinen. Lämmin suositus!

7. Järjestelyvimma

KonMari-projekti etenee hitaasti, mutta varmasti. Olisi ihana varata joku kokonainen päivä järjestelylle, mutta lapsiperheessä sellaisen ajan raivaaminen täytyy erikseen järjestää. Kliseistä, mutta totta, siivoaminen ja järjestely kaikessa rauhassa on alkanut tuntumaa super ylelliseltä lapsen saannin jälkeen.

8. Aitous

Valkoisen Harmajan Suvi kirjoitti hyvin siitä, mihin blogimaailma on menossa täydellisyyttä hipovien kuvien myötä. Mielenkiintoinen aihe! Välillä itsestäkin tuntuu, ettei postattavaa ole, kun ei ole aikaa ottaa laadukkaita kuvia eikä mitä tahansa räpsyjä kehtaa julkaista, mikä on tavallaan sääli sillä silloin sisältö jää toteuttamatta. Olen kyllä viime aikoina tehnyt muutamia poikkeuksia, esimerkiksi Tukholma-postauksen kuvat ovat kaikki iPhonella otettu. Mieluusti näkisin itsekin tietynlaista aitoutta ja spontaaniutta blogeissa, vaikka toisaalta nautin myös katsella upeaita loppuun asti hiottuja kuviakin. Itse pyrin tietynlaiseen tasapainoon tässä asiassa. Kuvien tasosta (kovinkaan paljoa) tinkimättä pyrkien aitouteen siinä mitä, miten ja mistä kirjoitan.

Toisaalta joskus saatan laittaa joukkoon suosiolla jonkun vähän epäonnistuneemmankin kuvan paremman puutteessa, kuten vaikka alla oleva, jossa kuitenkin mielestäni hyvä tunnelma.

Spring bubbles-5

9. Kukkien aika

Kevät taitaa olla lempi vuodenaikani, sillä kukat kuuluvat siihen niin olennaisesti. Huomaan miettiväni jatkuvasti kukkajuttuja ja eniten tykkään Instagramissakin nähdä kauniita kukkakuvia. Bongailen aina kukkakaupasta vähän erikoisempia lajikkeita, kuten näiden kuvien kesäinen ihanuus. Kukista en varmaan voi ikinä saada tarpeekseni!

10. Tukholman inspiraatio ja klassinen sisustustyyli

Taannoinen Tukholman matka oli niin inspiroiva, että moni ajatus jäi mieleen kutkuttamaan. Mietin muun muassa sitä, kuinka messinki on ihana klassinen materiaali aina vaan, vaikka se onkin ollut hurjan trendikäs viime vuosina ja suurin huuma ehkä ajanut sen ohi. Myös hotellimme klassisuus viehätti suuresti ja väistämättä mietin ruotsalaisen ja tanskalaisen sisustustyylien eroja. Itse miellän tanskalaisen tyylin modernimmaksi, ja siitäkin pidän valtavasti, vaikka klassisempi tyyli onkin tietyllä tavalla kodikkaampi. Tykkään oman kodin sisustuksessa yhdistää parhaita paloja kummastakin, ja sekoittaa joukkoon muutakin.

Spring bubbles-2

The best of March with a moment with some weekend bubbles… 

Viikonlopun hygge tunnelma

Balmuir scented candle by lassen Rimm-4

Kiireisen työviikon jälkeen mikään ei tee parempaa kuin kunnon kotoilu eli trendikkästi hyggeily viikonlopun alkuun. Sade taitaa sulattaa viimeisetkin lumen rippeet ja eilisen keväinen sää sai kaivamaan aurinkolasit sekä tennarit esille. Ihanaa, kevät on pian täällä!

Tällä kertaa viikonlopun hyggeä tuomaan kukiksi löytyi ruukkuun istutettuja tulppaaneja, jotka ovat virkistävä vaihtoehto perinteisille leikkotulppaaneille. Olen muuten aivan ihastunut noihin By Lassenin Rimm -ruukkuihin, joita sain valita muutamia merkiltä itselleni blogin kautta aiemmin. Niiden lisäksi lisäksi oli pakko vielä ostaa tämä kuvan pienin malli täydentämään sarjaani. Ihan eri tavalla tekee mieli ostaa ruukkukasveja, kun on erityisen kiva ruukku, johon sen laittaa!

Balmuir scented candle by lassen Rimm-1

Viikonlopun alun ja sadepäivän piristykseksi sytytin myös uutukaisen tuoksukynttilän. Kyseessä on testiin saatu Balmuirin Mountains-tuoksukynttilä, joka raikkaalla tuoksullaan vie alppitunnelmiin. Tykkään todella! Vieläpä kohtuullinen hintakin tasokkaaksi kynttiläksi ja fiilis vastaa elintasokynttilän tasoa. Sama tuoksu olikin tuttu entuudestaan Balmuirin luonnonkosmetiikasta, josta on tullut ihan suosikkisarjojani. Laatu, luonnolliset ainesosat sekä hurmaava tuoksumaailma saippuoissa ja voiteissa, sekä super tyylikkäät pakkaukset on vastustamaton yhdistelmä.

Balmuir scented candle by lassen Rimm-3

Tällä kertaa ei mielessäni ole sen painavampaa sanottavaa – toivottavasti sekin on välillä ok myös teistä blogini lukijoista? Tällaiset kevyemmät postaukset aina silloin tällöin ovat itselle kuin kepeitä päiväkirjamerkintöjä sen hetken pienistä iloista. Samalla postaustahti pysyy edes kohtuullisena, vaikka mietinkin kieltämättä toisinaan mitä te tuumaatte tällaisista jonninjoutavista viikonloppukukkahömppäjutuista. Onko niitä sopivasti vai liikaa teistä? Toisaalta aina ei yksinkertaisesti löydy syvällisempää sanottavaa ja tekee vain mieli fiilistellä jotain sen hetken ihanaa juttua.

Näistä tunnelmista aurinkoista ja leppoisaa viikonloppua teille!

Happy weekend with fresh flowers and a lovely scented candle (gifted) from Balmuir! This time I found lovely potted tulips, that look super nice for a change in the white and crisp By Lassen’s Rimm -pot.

DIY keramiikkaa ja wabi-sabi

Keramiikkakurssi, DIY keramiikka, wabi-sabi sisustus

Omin käsin tekeminen ja keramiikka kiinnostavat! Kerroin aiemmin Samujilla maalaamistani mukeista, joista etenkin toinen on ollut ahkerassa käytössä sen koommin. Mukien lisäksi olen viime päivät nauttinut voileipiä itse tehdyiltä keraamisilta lautasilta. Lautaset tein Studio Smoon muotoilija Marianne Huotarin ja keramiikkamerkki Raaka Rån Leena Kouhian opastuksella kivan pienen sisustusryhmän omalla keramiikkakurssilla yhtenä leppoisana sunnnuntaina Kaapelitehtaalla. Keramiikkatyöt jätettiin pajaan, jonka jälkeen Marianne ja Leena lasittivat sekä polttivat ne puolestamme. Oli jännää nähdä vajaan kuukauden kuluttua lopputulokset. ”Ai, tommoisetko niistä tuli?!”

Kuinka terapeuttista olikaan saada kirjaimellisesti kädet saveen, eikä opetus olisi voinut olla innostavampaa ja tasokkaampaa ainakaan. Tekisi todella paljon mieli jatkaa keramiikan parissa, niin mukavaa puuhaa! Onkohan tämä joku hiljalleen lähestyvään keski-ikään liittyvä juttu, kun kädet syyhyää tehdä astioita omin käsin?

Keramiikkakurssi, DIY keramiikka, wabi-sabi sisustus

Olen muuten viime aikoina lukenut wabi-sabi konseptista siitä kiinnostuneena. Leonard Korenin kirja ’Wabi-sabi for artists, designers, poets and philosphers’ on ohut, mutta taidokkasti kirjoitettu osuva opus tähän japanilaiseen vaikeasti sanoiksi puettavaan ideologiaan. Kiehtova konsepti ja filosofinen tapa nähdä kauneutta perinteisistä täydellisyyttä ja virheettömyyttä korostavista kauneusihanteista poiketen. Siihen liittyy pelkistäminen ja karsiminen, mutta kuitenkin sielukkaalla tavalla. Sanoisin näiden astioiden olevan wabi-sabi -henkisiä epätäydellisyydessään sekä rouheudessaan. Rosot reunoissa ja epämääräiset muodot siellä täällä tekevät niistä jotenkin äärimmäisen kiehtovia.

Ruotsalaisen Residence-sisustuslehden maaliskuun numero nosti muuten wabi-sabin uutena sisustustrendinä, enkä ihmettele – ovathan sen suuntaiset elementit olleetkin jo jonkin aikaa nousussa, etenkin keramiikan kasvattaessa suosiotaan.

Oi Japani, kohta olemmekin jo siellä! Japanilainen estetiikka on niin kovin kiehtovaa kaiken kaikkiaan. Juuri nyt luen Monoclen Tokio-opasta, jonka yhdessä esseessä sanotaan aiheeseen viitaten näin: ”It’s said that the Japanese are sensitive to small-scale beauty but insensitive to large-scale ugliness: Tokyo’s streets epitomise this.”

Keramiikkakurssi, DIY keramiikka, wabi-sabi sisustus

Fiilis on mielestäni käsin tehdyssä keramiikassa se juttu, niin kuin Leena Kouhian Raaka Rå -merkin astioissa, jotka kyllä ovat ihan omaa luokkaansa. Niin upean luonteikkaita, enkä ihmettele, kun lukuisat ravintolat ovat tilanneet tältä merkiltä astiat. Leena ei ole koulutukseltaan keraamikko, vaan itse oppinut sattumalta alalle päätynyt visuaalisen työn ammattilainen, mikä antaa hänelle omien sanojensa mukaan ikään kuin vapauden tehdä normaalista totutusta tavasta poikkeavia astioita täysin oman näkemyksen mukaan. Kiinnostava ajatus!

Vielä on matkaa Raaka Rå:n ja Studio Smoon tasolle, mutta kokeilu ainakin viritti innostuksen jatkamaan asian parissa toinenkin kerta. Keramiikasta kiinnostuneiden pääkaupunkiseudulla asuvien kannattaa tarkkailla Kaapelitehtaan Septarian kurssitarjontaa. Pajalle saa myös ostettua 10-kerran kortteja, siinä ajassa ennättäisi varmaan tehdä vaikka kokonaisen astiaston jos oikein innostuu.

Mitä te tykkäätte keramiikasta ja rouheista esineistä osana kodin sisustusta?

I had an opportunity to participate in a ceramics workshop with designer Marianne Huotari from Studio Smoo, and Leena Kouhia behind Raaka Rå – ceramics brand. So much fun! I made two simple plates, which are perfect for sandwiches for example. I have been lately reading about wabi-sabi and I think these plates resemble the spirit with their rough imperfect features. The latest Residence-magazine also mentions wabi-sabi as one of the emerging interior trends right know.