Terassikauden avajaiset! Voita IKEA-lahjakortteja

IKEA terassi kalusteet kilpailuIKEA terassi kalusteet kilpailu

Kaupallinen yhteistyö: IKEA

Ai että, kesä on ihan kohta täällä! Kevään venyessä lämpimämpiä terassisäitä on todella ehtinyt jo kaivata. Olinkin aivan innoissani, kun IKEA kutsui minut juhlistamaan terassikauden aloitusta. Sen ansioista sain luoda terassillemme rentouttavan kesäkeitaan IKEA-tavaratalojen valikoimaa hyödyntäen ja juhlistaa ensimmäisiä auringonsäteitä.  Samalla pääsin fiilistelemään, mitä kaikkea ihanaa tuleva kesä minulle tarkoittaa ja ideoida kivoja juttuja kesäksi.

Kaikista ihanimpia asioita nykyisessä kodissamme ja omakotitalossa asuessa on oma terassi, joten siitä pyrimme nauttimaan heti säiden salliessa. Terassilla oleskellaan, rentoudutaan, grillataan, syödään, seurustellaan ja leikitään.  Oikeastaan lähes koko elämämme siirtyy ulos kesäisin. Niinpä terassin viihtyvyys on hyvin korkealla sijalla kodin sisustusagendallani tähän aikaan vuodesta.

Tervetuloa kesäkauden avajaisiin meidän terassille, toivottavasti viihdytte! Lopussa vielä ohjeet kilpailuun, jossa voit voittaa IKEA-lahjakortteja palkintona.

IKEA terassi kalusteet kilpailu JASSAIKEA terassi kalusteet kilpailu JASSA

Terassin olohuoneen sisustus

Käydessäni valitsemassa tuotteita IKEA-tavaratalossa, ihastuin suuresti JASSA-mallistoon, josta poiminkin useita tuotteita kesäkeitaani olohuoneeseen. Rajoitetun ajan myynnissä oleva mallisto sisältää useita käsin tehtyjä rottinki- ja bambukalusteita. Suosikkejani ovat elegantti rottinkinen JASSA-sohva sekä upeat kangaspäällysteiset ja bamburunkoiset JASSA-lepotuolit, jotka ovat paitsi tyylikkäät myös älyttömän mukavat istua. Niissä on trendikästä safarituolien henkeä – oivallisen kaunista ja ajatonta muotoilua. Myös kuvien ajaton kasaan taitettava JASSA-sohvapöytä on samaa mallistoa.

IKEA terassi kalusteet kilpailu

Luonnonmateriaalien viehätys

Terassin olohuone syntyi mukavan rouhealle juutista valmistetulle LOHALS-matolle, joka sopii tyylinsä puolesta mainiosti terassille. Normaalisti matto on meillä ruokailutilan mattona sisällä. Tyynyt saa helposti tuotua terassille ja takaisin säilytykseen mustavalkoisella FLÅDIS-korilla, joka on tehty meriheinästä. Ai että rakastan näitä luonnon materiaaleja. Ne sopivat ulos niin paljon paremmin kuin jäljitelmät mielestäni, vaikka toki vaativat siirtoa aina sateelta suojaan.

Rottinki ja bambu ovat paitsi trendikkäät, myös kauniin ajattomat materiaalit. Lapsuudenkodissani oli rottinkituoleja ja ehkä siksi niillä on aina erityinen paikka sydämessäni.  Luonnonmateriaalit sopivat kauniisti monenlaiseen sisustukseen. Yhtä lailla perinteiseen kuin moderniinkin kotiin tuoden aina ison ripauksen lämmintä tunnelmaa mukanaan. IKEA-tavarataloihin oli saapunut myös muita uutuus rottinkilausteita toisiinkin sarjoihin, jotka miellyttivät suuresti tyylinsä puolesta. Kannattaa tsekata myös STOCKHOLM-lepotuolit.

Virvoikkeet kuuluvat olennaisesti asiaan auringossa oleskellessa. Usein maustan veden, mehun tai jääteen, tai kesäiset cocktailit yrteillä. SOCKERÄRT-kaadin on sisustukseen sopiva vaihtoehto juomien tarjoiluun ja FRASERA-juomalasit niiden nautiskeluun.

IKEA terassi kalusteet kilpailu JASSAIKEA terassi kalusteet kilpailu

Kodikkuutta tekstiileillä

Kun sisustuksen avainsanana on kodikkuus, ei tekstiilejä sovi unohtaa kesäkeitaan sisustusta miettiessä. Mukaan poimin joukon erilaisia tyynyjä tuomaan mukavuutta lepohetkiin. Kaksipuoleinen SOMMAR 2017 -tyynynpäällinen tuo mukavaa eloa terassin sisustukseen. Kokonaisuuden täydentävät yksiväriset GURLI-tyynyt mustana ja beigenä, sekä eläväpintainen valkoinen VIGDIS-tyynynpäällinen. ELDBJÖRG-viltti luonnonvalkoisena on ehdoton varustus viileitä iltoja ajatellen, jolloin on mukava kääriytyä pehmoiseen vilttiin. Ainakin meillä terassihetkillä on tapana venyä kesäiltoina. Ei millään malttaisi vielä siirtyä sisälle, kun on niin ihanaa olla ulkona.

IKEA terassi kalusteet kilpailuIKEA terassi kalusteet kilpailuIKEA terassi kalusteet kilpailu

Istutuspuuhia ja lepohetkiä

Tehdään kesäkeitaalla myös pieniä mukavia askareita rentoutumisen lisäksi. Niihin kuuluu kasvien istutus ruukkuihin ja yrttien kasvatus keittiön herkkuja maustamaan. IKEA-tavaratalosta mukaani tarttui todella hyvinvoivat ja tuuheat oliivipuut eli OLEA EUROPEA -kasvit. Puiden suojaruukuiksi valitsin linjakkaat mustat GRÄSET-ruukut, jotka sopivat hyvin ulkokäyttöön sinkityn pintansa ansioista.

Salaatti- ja yrttipenkin istutin uuteen SALLADSKÅL-istutustarjottimeen. Tykkään paljon laatikon muodosta ja siihen mahtui mukava määrä eri lajikkeita. Kiva moderni vaihtoehto puisille istutuslaatikoille! Yrttien kastelu hoituu kätevästi SALLADSKÅL-kastelukannulla ja alkukesän auringolta voi suojautua tyylikkäällä JASSA-olkihatulla.

Kasvien hoidon lomassa tekee välillä mieli istahtaa alas. Taukopaikka syntyi ÄLMSTA-rottinkituoleista ja LÄCKÖ-pöydästä. Aurinkoiselle terassille on mukava tulla myös aamukahville ja siihen nämä mukavat tuolit sopivat kuin nakutettu.

IKEA terassi kilpailuIKEA terassi kalusteet kilpailu JASSA

Hyödynnä tarjouksia ja poimi kesäisiä ideoita

IKEA-tavarataloissa on alkanut Paras Kesä Ikinä -kesäkampanja, jonka sivustolta löydät lisää kesäisiä ideoita ja inspiraatiota talteen poimittavaksi. Voisiko olla houkuttelevampaa teemaa, kun kesä on kokonaan vielä edessä! Kaikki IKEA-tarjoukset löydät puolestaan kätevästi täältä.

IKEA terassi kalusteet kilpailu

IKEA Kesämuistokilpailu

Lopuksi vielä vinkkaan teille blogini lukijoille ihanasta kilpailusta, jossa on mahtavia palkintoja jaossa:

Parhaat muistot syntyvät usein sattumalta – hauskojen kommellusten saattelemana. Osallistu IKEA Suomen kilpailuun ja kerro kesämuisto, jolloin kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä, mutta lopulta kuitenkin vallan mainiosti.
Jaa kesämuistosi kommentoimalla IKEA Suomen Facebook-sivun Kesämuistokilpailu-postaukseen tai jakamalla kuva Instagramissa tunnisteilla #paraskesäikinä ja @IKEASuomi.

Kilpailuaika on 4.5.–18.5.2017 ja palkintona arvotaan 10 kappaletta 50 € IKEA-lahjakortteja. Kilpailusivusto löytyy täältä ikeasuomi.fi/kilpailu.

Onnea kilpailuun ja ihania aurinkoisia päiviä ulkona! Paras kesä ikinä, tervetuloa!

What a nice weather we have enjoyed lately here in Finland! I was super excited to get invitation to decorate a cozy summer room into our patio together with IKEA (sponsored). All the products in pictures can be found now from IKEA-stores, including a really nice JASSA limited edition -collection, from which I chose a nice rattan sofa and bamboo chairs.

3 x Keväisen viikonlopun suosikit

Georg Jensen home-1

Keväällä perheemme ehdoton suosikkiruoka on parsa. Parsaa syömme usein pekonin kanssa lisukkeena, risotossa, piirakassa tai salaatissa. Myös parsa voisulan ja parmesanin kanssa on suussa sulavaa. Viime aikoina olemme tehneet parsalla höystettyä riisuttua versiota maalaissalaatista, johon tulee muun muassa ihanaa pikkelöityä punasipulia. Inspiraatio salaattiin löytyi täältä. Olen myös  joskus aiemmin tehnyt tuon maalaissalaatin esikuvaa, jonka resepti löytyy Jonna Vormalan Jäävuoren huippu -keittokirjasta. Kyseinen salaattikirja pitäisi muuten hankkia omaksi, sen verran hyvää olen siitä kuullut ja salaatit kuuluvat ehdottomasti suosikkiruokiini.

Georg Jensen home-3

Georg Jensen home-4

Georg Jensen home-2

Salaatin tarjoilin Georg Jenseniltä saadusta Alferdo-sarjan salaattikulhosta* tammisilla Alfredo-salaattiottimilla*. Patonki sujahti saman sarjan klassikkoon Alfredo-leipäkoriin*. Tykkään super paljon tuon sarjan klassisista kauniista muodoista!

Georg Jensen home-8

Georg Jensen home-6

Tänä viikonloppuna pöytää koristaa upea fritellaria. Kukka on mennyt hauskalle käppyrälle ja sävy on ihanan tummanpuhuva. Tuo taitaa olla yksi lempiväreistäni kukissa, ja monia vastaavia sävyjä löytyy myös puutarhastani. Tänä vuonna ajattelin kokeilla kylvää maahan siemenistä pioniunikkoja juuri vastaavassa tummassa sävyssä, katsotaan miten käy!

Georg Jensen home-12

Kolmas viikonlopun suosikki on ehdottomasti aurinkoinen sää. Eilen oli niin kumma sää, paistoi välillä ja sitten satoi, vuorotellen jokaista mahdollista sorttia. Viikonlopun alkuun kävimme ostamassa lapselle vappupallon ja sen jälkeen reippailin vähän ulkotöiden parissa. Roudasin vikoja lehtikasoja pois ja edistin vähän kivipuro-projektiani, joka jäi syksyllä vaiheeseen.

Ihan pian päästään taas puutarhajuttujen pariin täällä blogissa. Lisäksi tänä viikonloppuna suunnitelmissa on kuvata teille yksi terassijuttu, eli siitä starttaa myös terassikausi. Mahtavaa!

Aurinkoista ja leppoisaa viikonloppua teille!

Weekend’s favorites in pictures. Our favorite food in spring is asparagus. The fritellaria in a vase is also gorgeous!

*Saatu blogin kautta

Tyylipohdintoja ja pieni astiakriisi

Tyylipohdintaa Royal Copenhagen astiat

Pari keväistä kuvaa keittiön suosikeista heleiden sävyjen kera! Olen vihdoin edennyt Royal Copenhagen haaveissani askeleen eteenpäin ja hankkinut aiemmin kotiutuneiden mukien kaveriksi muutamia lautasia sekä kulhoja. Astiat on valittu erityisesti aamiaishetkiä ajatellen eli viikonlopun suosikkiaterioille. Tällä kertaa valitsin täysin valkoiset White Fluted -sarjan ovaalin malliset lautaset, joista tulee hotellin aamiaiset mieleen. Tykkään super paljon! Ihan täydellinen croisant-lautanen tai pieni tarjoiluastia hedelmäviipaleille. Kulho puolestaan on passeli vaikkapa jugurtille.

Tyylipohdintaa Royal Copenhagen astiat

Pieni avautuminen tähän väliin. Välillä pikkuisen kriiseilen, kun tykkään niin monenlaisista eri tyyylisistä asioista. Kuulostaako hassulta? Välillä mieli tekee rouheaa henkeä astioihin, kuten itse tehdyt keramiikkalautaset ja maalaamani mukit. Sitten toisinaan taas haluan fiinimpää kuninkaallista tyyliä, kuten nämä lempparit Royal Copenhagenit. Vaikka samalla ihailen suuresti niitä, joille ominaisinta on pitäytyä yhdessä samassa tyylissä päivästä toiseen läpi elämän osa-aluettain painopisteitä vain hienovaraisesti viilaten, se ei taida olla minulle itselleni ominaista. Tykkään viiden tähden hotellielämästä mankeloituine lakanoineen ja toisaalta silmäni lepää rouheaa luonnonläheistä keramiikkaa katsellen, niin se vain on.

(Ymmärrän, että tämä ajatusmalli sotii täydellisesti koordinoitua kuvavirtaa tavoittelevien Instragram- ja Pinterest-kauneusihanteiden kanssa, jotka luovat itselleni myös paineita aika ajoin. Toivoa sopii, että tyylini punainen lankani löytyy edes jostain muualta.)

Nämä oivallukset tehtyäni mielestäni on ihan sopivaa ja myös aika lailla elämää rikastuttavaa olla rajoittamatta itseään liikaa, ja yksinkertaisesti hyväksyä eri puolet itsestä. En sentään sekoittaisi vaikkapa näitä kahta tyyliä keskenään samaan kattaukseen (tai blogikuvaan). Joku raja sentään!

Tyylipohdintaa Georg Jensen kello

Toisaalta tykkäänhän myös päivästä riippuen pukeutua aivan erilaisiin vaatteisiin ja leikitellä tyyleillä. Lempivaatteisiini kuuluu pari kertaa kesässä eräs räiskyvän värinen ruusuhame vuosien takaa ja lempimekkoni on eräs Afrikan villieläimiä vilisevä silkkimekko. Silti suurimman osan ajasta pukeudun pelkistettyyn kuosittomaan valko-musta-harmaa-beige -skaalaan turvautuen. Mieleen tuli myös viime kesänä Avotakassa kodistamme julkaistu juttu suht värittömällä skaalalla, mutta jostain syystä päälleni oli päätynyt räiskyvän keltainen kukallinen mekko. Ehkäpä tietynlainen tyylien kontrastit ovat sitten juuri omalle tyylilleni ominaista?

Aika lailla samat ajatukset on kodin värien suhteen vaikkapa tekstiileissä. Yleensä suosin neutraalia väriskaalaa kotona, välillä tykkään tuoda mukaan ripauksen väriä jossain muodossa. Ehkä vähän kuosiakin, jos villiksi heittäydyn, kuten sattumalta meille päätynyt väripilkku, huutokauppalöytöni tuoli William Morrisin kankaalla. Pienet väripilkahdukset näköpiirissä voivat tuoda uskomattoman paljon virtaa mielelle ja lisätä hyvinvointia, silloin kun niitä tuntuu elämäänsä kaipaavan. Yhtä lailla tykkään myös suosia eri metalleja. Meillä kulta, kromi ja kupari saavat loistaa, vaikkakin huolella hallitusti omilla paikoillaan.

Tyylipohdintaa Balmuir orange melange

Tällaista sekalaisia tyylipohdintaa tiistai-iltaan. Millaisia te olette tyyliasioissa? Seuraako sama tyyli kodin sisustuksesta pukeutumiseen, vai vaihtelevatko eri tyylit vaikkapa sesonkia ja sen hetkistä fiilistä peilaten? Voiko metalleja sekoittaa?

Iloa viikkoonne!

P.s. Niin ja sovitaanko, että nämä ovat tämän kevään viimeiset tulppaanikuvat blogissani? Tietysti oman puutarhan kaunottaret ovat asia erikseen, niitä ei lasketa. Onneksi niiden nousuun on sentään vielä pieni hengähdystauko.

Spring came to our kitchen with some peachy shades and our new tableware from Royal Copenhagen…