Lepohetki ja kirjaston kulmia

Lepohetki  divaanilla, ripaus roosaa ja talviset maisemat

Kurkistus kotimme tilaan, joka on omistettu ensisijaisesti rennolle oleilulle. Divaanille käperryn usein illalla lapsen mentyä nukkumaan lempilehden ja teekupin kanssa. Ikkunasta näkyvät takapihan reunalla olevat havupuut näyttävät juuri nyt upeilta lumisina. Kyseessä on olohuoneesta avautuva kirjastoksi nimitetty tila. Huvittavaa sinänsä, että kirjat ovat jo aikapäiviä sitten saaneet siirron toiselle puolelle taloa ja kirjahylly toimii paikkana kauniita esineitä, valokuvia ja vaihtuvia asetelmia varten. Löytyy hyllyiltä tosin lehtipinoja ja muutamia kuvakirjoja.

Rehellisyyden nimissä tuo Hayn Woody -hylly ei ole ollenkaan kätevä kirjojen säilytykseen, koska syvyyttä on paljon, jolloin optimaalisesti kirjoja olisi kahdessa rivissä eikä takana olevia näe ja ilmeestä tulee näin tukkoinen. Sen sijaan asetelmia ajatellen se on täysi kymppi ja huonekaluna super kaunis!

Hay Woody kirjahylly

Vanhan divaanin viime vuonna toteutetty kasvojenkohotus miellyttää edelleen. Sitä ei uskoisi samaksi kulahtaneeksi limenvihreällä kissanraapimalla verhoilulla meille tulleeksi kalusteeksi, millaisena sen tori.fista aikoinaan löysin kahdella sadalla. Onneksi näin kalusteen potentiaalin!

Tällä hetkellä kirjastossa on olohuoneen tapaan ripaus haaleaa vaaleanpunaista, joka tunnetaan myös Pantonen vuoden värinä Rose Quartz. Samettityynyt tosin ovat ikivanhat ja löytyneet remonttia ennen roskalavalta pihaltamme appivanhempien talonraivausvimmassa pois viskaamina. Lampaantaljat ja tyynyjen pehmeät sävyt tuovat kaivattua kontrastia geometriseen divaanin kuosiin (Johanna Gullichsen) ja onpa sametti jälleen niin ikään ajankohtainen materiaali sisustusmaailmassa.

Lukunurkka, puuterista pinkkia ja graaffista kuosia Johanna Gullichsenilta StyleBy lehti

StyleBy -lehden numero on viime vuoden puolella ilmestynyt, mutta tuo kansi ihastuttaa edelleen. Siinäkin on upea puuterinen sävy taustalla. Vähän enemmä nudeen ja persikkaan taittava ja näyttää kauniilta mustan kanssa. Inspiroidun usein näkemistäni kuvista ja laitan ne talteen jollain tavalla, jotta voin palata niihin uudestaan etsiessäni ideoita projekteihini. Pinterest ja Instagram on tietysti ykkösiä verkossa, mutta lisäksi tapanani on korvamerkata printtilehtien sivuja ja leikata välillä kuvia irti sekä tehdä niistä mood boardeja.

coffee table diary Farrow & Ball maalit dead salmon skimming stone strong white

Kirjasto työpiste

Tilassa on pieni työtaso, joka on juuri sopiva läppärille ja saa siihen lisää asetelmiakin, joista niin tykkään. Yläpuolella seinällä on Farrow & Ball’in maaleilla kokeeksi maalattuja levyjä. Muistin juuri, että olen tainnut jo tovi sitten luvata teille, että kuvaisin laajemmin tätä tilaa, pahoittelut kun toteutus on jäänyt. Jostain syystä tämä on tosi hankala saada fiksusti laajemmin kuvattua. Tilaa kalusteiden välissä on paljon, mikä on kiva väljän tunnelman kannalta, muttei niin kaunis kuvassa  ja sitä väliä kameran linssi tuntuu entisestään suurentavan. Lupaan kyllä jossain vaiheessa yrittää taas uudestaan!

Haaveissa on muuten korvata ikkunaseinä lasiseinällä ja ovilla joskus tulevaisuudessa. Näin sisä- ja ulkotilojen yhteys paranisi ja valoa tulisi sisälle entistä enemmän.

Taidanpa seuraavaksi keittää kupin teetä ja nostaa jalat ylös, onhan tänään viikon paras päivä rentoiluun. Leppoisaa iltaa teille!

Lukunurkka, puuterista pinkkia ja graaffista kuosia Johanna Gullichsenilta

A few corners of our library. Dusty pink pillow and sheep skins bring a soft touch to otherwise monochromatic look. This a place to relax with a fragranced candle, a cup of tea and a favorite magazine.

Kommentit
    • 1.1

      coffeetablediary sanoo

      Hauska kuulla! 🙂 Joskus onnistuu tekemään löytöjä kun pitää silmät auki vanhojen kalusteiden suhteen. Verhoilun myötä divaani sai varmasti vuosikymmeniksi elinikää lisää, mikä on mukava juttu myös ekologisestakin näkökulmasta. Kiitos & oikein mukavaa viikkoa sinullekin Jaana!

  1. 2

    sanoo

    Ihana divaani. Sulla on tosiaan silmää. Gullichsenin kangas on suorastaan nerokas valinta verhoiluksi, rupesin heti miettimään, saisinko tätä ujutettua meilläkin johonkin.

    • 2.1

      coffeetablediary sanoo

      Voi kiitos! Teillä on niin ihanan seesteistä ja skandinaaviseen tyylikkyyteen Gullichsenin tekstiilit sopisi mielestäni hienosti.:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *