Kuihtuvat kukat

IMG_7646

Kirjan julkkareissa saamani kukat ovat itsepintaisesti edelleen maljakoissaan. Kuivuneet kukat ovat jotenkin kauniita. Pidän siitä, miten kukkien värit haalenevat kuivuessaan. Ehkäpä kuivuneessa kukassa on jotain haikeaakin.

Niinpä, ennen kukkien pois heittämistä, inspiroiduin ottamaan kuvia. Valo oli jotenkin kaunis. Harmaa, mutta valoisa. Tässä keittiössä on aina kaunis valo. Valoa kun tulvii kahdesta ikkunasta. Harmaat verhot tasoittavat valoa sopivasti kuvaamista varten. Liekö minusta tulossa mummo-ihminen, kun kerran kukkia kuvailen. Eivätkö mummot aina kuvaa kukkia? Minun mummoni ainakin kuvasi -rullatolkulla.

IMG_7662

IMG_7667

IMG_7664

Viikon loma tähän väliin on tehnyt kyllä todella hyvää. Nizzan jälkeen olen nauttinut siitä, että ei ole tarvinnut miettiä työjuttuja. Aivoilla tuntuu olevan tilaa esimerkiksi kukkien kuihtunutta kauneutta ihailemaan. Avasin koneen vasta tänään ja pehmeästi aloittelen seuraavien viikkojen töiden avaamista ja pohtimista. Tämän loppu kevään teema on: Saat sanoa myös ei.

IMG_7642

Inspiraatiota Meksikosta: värejä

IMG_7303

Meksikossa tai ainakaan Cancunin seudulla ei tuntunut olevaan mitään rajoitteita julkisivujen värien käytössä. Hyvä niin, sillä ainakin Meksikossa villi värien riitasointusinfonia toimii äärettömän hienosti ja on erittäin nautinnollista katsottavaa. Jokainen taitaa saada maalata talonsa juuri sen väriseksi kuin sillä hetkellä tuntuu tai mikä väri nyt sattuu olemaankaan vaikka alennuksessa. En ota kantaa siihen, sopisiko tällainen värimaailma katukuvaan Suomen valo-olosuhteisssa. Tuskinpa sopisi, mutta inspiraatiota voi aina ottaa, jos vaikka sisätiloihin löytyisi uusia mielenkiintoisia väriyhdistelmiä.

IMG_7536

IMG_7301

IMG_7293

IMG_7248

IMG_7173

IMG_7384

IMG_7185

Inspiraatiota Meksikosta: Pintoja.

IMG_7538

meksikon reissullamme olisin voinut kuvata loputtomiin. Värejä, pintoja, kulahtanutta, rosoista, ihanaa. Olimme Cancunissa, mutta eniten pidimme Isla Mujeres -saaresta, josta löytyi pienestä koostaan huolimatta useampi paikallinen kylä turistimeiningin lisäksi. Siellä näkyi sitä Meksikoa, jota odotinkin näkeväni, toisin kuin Jenkeille rakennetussa Cancunissa. Tosin, Cancunissakin pääsi paikallisten meininkeihin, kunhan vain uskalsi astua bussista pois siellä, missä kukaan muu turisti ei jäänyt. Tässä teille herkkupaloja erilaisista pinnoista ja koristeratkaisuista. Seuraavassa postauksessa enemmän taloja ja isompia pintoja.

IMG_7190

IMG_7390

IMG_7209

IMG_7197

IMG_7274

IMG_7264

IMG_7366

IMG_7205

IMG_7107