Marokkolaiset sementtilaatat ja eka kylpy

 

Näyttökuva 2015-07-01 kello 19.46.12

Yhteistyössä Zocohome.

 

Kävin tänään ensimmäistä kertaa kylvyssä! Rasti seinään. Kaiken sairastelun ja keikkaleskeilyn lomassa olin mielestäni ansainnut pienen kylpyhetken keskellä päivää, kun hetki antoi siihen poikkeuksellisesti mahdollisuuden.  Siinä sitten makasin, poreissa, kuumassa kylvyssä. Himmeissä valoissa katselin kylppärin kaakeliseinää ja muistelin mistä kaikki oikein lähti.

Kaakeleiden hankinta on ollut remontissa yksi haasteellisimmista asioista. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta niin se on. Kaakelit tuntuvat niin lopullisilta. Sopivien löytäminen ja vielä järkevässä hintaluokassa on työlästä ja vie aikaa. Niin monta asiaa pitää ottaa huomioon, kuten ympäröivät värit ja materiaalit. Asunnon tyyli, ehkä rakennusvuosi, mittasuhteet ja käyttötarkoitus. Ennen kaikkea pitää ottaa huomioon toimitusaika.

Minun on ihan kauhean kauan tehnyt mieli marokkolaisia sementtilaattoja. Tällaiseen rintamamiestaloon ei ihan mikä tahansa hamam-tyylinen iloittelu sovi, joten päätöksen teko oli vaikeaa. Jotain persoonallista, raikasta, mutta yksinkertaista.

Ainoa kaakelikauppa, jonka tiesin myyvän marokkolaisia, oli kesällä pitkään kiinni. Tämä järkyttävä seikka pakotti minut etsimään muualta, sillä aikataulu painoi päälle. Koko remontti meinasi viivästyä viikko tolkulla kaakeleiden takia. Siksi onkin tärkeää aloittaa ajoissa etsiminen ja kannattaa tilata kaakelit vaikka liian aikaisin, sillä monet kaupat voivat säilyttää kaakeleita varastossa, kunnes niitä oikeasti tarvitaan.  Tilanne muuttui kuitenkin onnekkaaksi sattumukseksi, kun löysin  Zocohome -sisustuskaupan ja sielläkin oli tämä täysin koukuttava suunnitteluohjelma. Ohjelmalla voi itse suunnitella omat kaakelit, jotka sitten tehdään Marokossa, mitenkäs muutenkaan kuin käsityönä ja värit kuivatetaan auringon alla, joka tuo niihin elävyyttä ja sellaista auringon paahtamaa himmeyttä. Hinta riippuu värien määrästä ja kuviosta, mutta noin 90e/m2. Toimitusaika on noin 7 viikkoa ja palvelu Zocohomessa oli joustavaa. He ymmärsivät remontoijan aikataulupaniikin ja saivat kaakelit saapumaan jopa hieman odotettua aikaisemmin.

Nämä kaakelit ovat 1,5 cm paksuja ja jotta ne saa pysymään seinässä, pitää laastia laittaa aika paksulti. Zocohome’in sivuilla on kyllä tosi hyvä ohjeet ja videotkin kaakeleiden asentamiseen, jos joku meinaa itse kaakeloida. Ei sen puoleen, oli se eka kerta urakoitsijoillakin.

Leikin taas vähän suunnitteluohjelman kanssa ja tässä kolme aika erilaista neljän kaakelin kokonaisuutta ihan vain, että näette miten erilaisia siellä saa tehtyä.

 

Näyttökuva 2015-11-26 kello 18.45.39

Vaikka olin aluksi hieman pettynyt kaakeleiden hillittyyn ilmeeseen, taputan itseäni selkään itsehillinnästä -siitä, etten seonnut kokonaan kaikkien ihanien värien ja kuvioiden keskellä. Mausteiset värit ja koreat krumeluurit ovat sitten joskus johonkin toiseen kotiin.

Kun kaakelit oli kiinnitetty seinään, jäi kaakeleiden suojaaminen minun hommaksi. Siinä vaiheessa oli kyllä aika kivaa tehdä jotain itsekin. Tosin, kyllästeöljy, jota pitää levittää kaakeleille kolmisen kerrosta ennen saumausta, olikin aikamoista tököttiä. Pää pyörällä kävin välillä hengittämässä ulkona raitista ilmaa (tässä vaiheessa ei kellarissa ollut vielä ikkunoita lainkaan, eli tuuletus pelasi). Kumihanskoistakin syöpyi sormet puhki, mutta iholle ei käynyt kuinkaan.

Näyttökuva 2015-11-26 kello 18.28.52

 

Lattian mikrosementin ja sementtilaattojen yhdistelmä toimii aika hyvin. Harmaan sävyt ovat kovin vaikeita valita ja niiden yhteensovittaminen erilaisissa materiaalipinnoissa lähes mahdotonta, mutta kovan valkoisen, luonnonvalkoisen, harmaan ja petroolin yhdistelmä toimii ihan ok. Hommaa piisaa vielä. Seuraavaksi pitäisi jaksaa tarttua vesiputkien maalaamiseen. Jos nyt ensin keskittyisin kuitenkin kylpemään hieman useammin. Se selkeästi vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. Ei ole yhtään niin kipeä olo enää.

IMG_3363

IMG_8614

IMG_3361

IMG_3392

Hei, kylppärissä on kaakeleita seinässä!

IMG_2940

IMG_2944

 

IMG_2947

En voi uskoa tätä ihmettä! Kylppärin seinään on tämän päivän aikana ilmestynyt kaakeleita!  Ja saunan koolaukset edistyvät vauhdilla. Joskus aina tuntuu, että urakassa ei tapahdu mitään ja sitten taas tapahtuu niin paljon, että päätä huimaa.

Tänään myös etsittiin vuotavaa lämpöputkea ja se paikallistettiin sulkemalla ja avaamalla eri verkot tulppaamalla (mikäli oikein ymmärsin). Vuoto huomattiin, kun pattereihin yritettiin laskea vesi, eikä paineet pysyneet putkissa. Jotain tällaista olin aavistanutkin, kun patterit ovat lämmenneet epätasaisesti. Nyt vaan jää selvitettäväksi, että onko jossain ollut isompikin vuoto. Miten ja milloin se selvitetään jää nähtäväksi. Nyt ei ainakaan vuoda enää, sillä se kohta on suljettu ja näinollen olkkarin patteri ei lämpene ennen tammikuuta, jolloin lämpöputket asennetaan lopullisesti.

Teini odottaa kylppärin valmistumista kuin kuuta nousevaa ja kyllä mekin. Nyt näyttäisi siltä, että kylppäri valmistuu suihkuvalmiiksi tämän viikon loppuun mennessä, eli ennen urakoitsijan ansaittua kahden viikon kesälomaa. Jännitetään nyt kuitenkin loppuun asti. Aina voi käydä jotain. Eikä siinä mitään, pihasuihku on palvellut erinomaisesti.

Koska sade lisääntyy syksyn myötä aion tämän kahden viikon remonttiloman aikana käyttää saunaa pyykinkuivaushuoneena. Nyt pyykit roikkuvat ulkona päiväkaupalla kuivumassa sateiden vuoksi.

Sellainenkin juttu kaakeleista tiedoksi vaan muillekin, että tilasin kylppäriin kahta erilaista kaakelia. Niitä kuuluisia Marokkolaisia ja sitten ihan tavallisia mattavalkoisia. 20 x 20 cm piti molempien olla, mutta silti kokoeroa on 2 mm. Siinä joutuu kaakeloija kikkailemaan, jotta kaakelit saadaan seinän kulmassa osumaan jotenkin kohdilleen. Ehkä leveämmät välit toiseen tai jotain… Mitään keinoa tämän epäkohdan selvittämiseksi etukäteen ei ollut, eikä tullut mieleenkään, ennenkuin kaakelit laitettiin fyysisesti vierekkäin. Että kaikkea sitä…

Olen koko päivän tehnyt töitä kotona, kun en toimistollekaan kerinnyt. Työn tekeminen kuitenkin katkeaa kokoajan remonttiasioilla ja olihan tuossa lapsen terveystarkastuskin aamusella. Toisaalta, hieman levottomalle sielulleni sopii tällainen poukkoilu tiettyyn rajaan saakka. Kun on pohtinut kaakeleiden kokoeroa, istuutuu sitä taas freessein aivoin tietokoneen äärelle. Seuraavaksi ruokaa, keskimmäisen lääkäri ja koulun vanhempainilta, johon onneksi mieskin pääsee, sillä kahdessa koululuokassa on vaikea olla yhtäaikaa. Heippa.

Lamppuja, hyllyjä, futista -mitäs muutakaan?

FullSizeRender

Palatakseni nopeasti lamppu -postaukseeni, löysin Ellokselta Vähän samanhenkisiä lamppuja, kuin mitä tilasin ulkomailta. Hieman edullisempia ja lähempää ainakin. Niin ja Clas Ohlsonilta saa noita lyhtymallisia hehkulamppuja muutamalla eurolla. Ei mulla muuta, kun nyt tässä työkseni surffailen etsiessäni kylppäriin hyllykköä.

Kellarissa ollaan jo eristyksissä. Siis kosteuseristyksissä ja saunan eristyksissä. Aika kaukana vielä kalusteiden asentamisesta, mutta kuten aikaisemmin mainitsin, mieluummin etuajassa kuin jäljessä. Kamalan vaikeaa löytää kevytrakenteista ja tukevaa hyllykköä, joka sopii kylppäriin. Alla pari löytämääni. Ellokselta kans. Huomenna mennään Ikeaan ostamaan alakerran vessan lavuaari ja kaappi. Tila on tosi pieni ja Ikeasta löytyi tarpeeksi pieni, mutta kivan näköinen lavuaari. No, laitetaan senkin kuva nyt tähän hännänhuipuksi.

Olipa muuten ihanan helteinen viikonloppu. Meillä se meni futisturnauksissa, mutta saatiin kuitenkin nauttia lämmöstä ja auringosta. Viikonloppu tuntui jopa pitkältä. Nyt valmiina taas uuteen arkiviikkoon.

 

Näyttökuva 2015-08-23 kello 17.49.08 Näyttökuva 2015-08-23 kello 17.48.46 Näyttökuva 2015-08-23 kello 17.47.40 Näyttökuva 2015-08-23 kello 17.47.25

 

 

Tässä katsomiani hyllyjä… Tästähän tulikin oikein Ellos -postaus ihan vahingossa, mutta kivoja juttuja löytyi. En tosin tiedä sopiiko korkean hyllyn Mdf -levy kylppärimateriaaliksi…

 

 

Näyttökuva 2015-08-23 kello 20.32.41 Näyttökuva 2015-08-23 kello 20.29.21 Näyttökuva 2015-08-23 kello 20.28.59

 

 

Näyttökuva 2015-08-23 kello 16.36.14