Banaanilaatikkorumba

IMG_6011

Elo on sujunut arkea pyörittäessä ja pihaa ihmetellessä. Myrsky-koira kasvaa valtavaa vauhtia ja on kotiutunut loistavasti. Aika myrskyisä tapaus se onkin ja kasvatusprojektista taitaa tulla haastava, mutta takuulla antoisa. Töissä on ollut kiire, sillä olen muunmuassa työstänyt viikonlopun Ilta-Sanomissa alkavaa ruokapalstaani.

IMG_2045

Näin sadepäivänä päätin vihdoin ryhtyä iänikuisten banaanilaatikoiden tyhjennykseen. Tiedäthän sellaiset laatikot muuton jäljiltä, jotka sisältävät tärkeää, mutta tarpeetonta tavaraa, papereita… ?Pikkukellarista pitäisi tulla minun varastoni, jossa säilytän kuvausrekvisiittaa, ompelujuttuja, talvikenkiä ja -varusteita. Nyt siellä on ollut lähinnä kokoelma laatikoita, joita ei olla jaksettu purkaa. Tänään oli hyvä päivä tämän projektin aloittamiseksi ja aika kivasti sain urakkaa eteenpäin.

Kun kontti ja teltta pihalta tyhjennettiin ja vietiin pois, kannettiin siellä olevat tavarat kodinhoitohuoneeseen. Kuukauden verran on tuo huone ollutkin aika hankalakulkuinen, eli ei mitään sinne päinkään, mitä tänään ilmestyneen Meidän Talo -lehden sivuilla näkyy. Uusimmassa lehdessä on siis juttu meidän kellariprojektista. Mutta viikonloppuun mennessä on kellari taas oma ihana itsensä. Lupaan sen itselleni.

IMG_6012

IMG_6013

Aamupalaa paperilautasilta

IMG_3675

 

IMG_3669

Viimeinen päivä ennen evakkoa. Karjalanpiirakat syödään jo pahvilautasilta. Paljon ollaan tyhjennetty, mutta näyttää siltä kuin ei mitään. Homma on silti ihan hanskassa, yhtä varvasmurtumaa lukuunottamatta. Huomenna alkaa keskikerroksen lattia- ja lämmitysvesiputkiremontti. Samalla maalataan seinät ja tapetoidaan osa, sekä asennetaan uusi keittiö. Kaiken, siis kaiken lattioilta ja muualtakin pitää olla muutettu pois huomiseen mennessä, jolloin me lähdemme evakkoon ja Antin porukka tulee hommiin. Kun tullaan evakosta, on lattiat luultavimmin valmit, mutta keittiötä ei vielä ole.

Antti soitti vielä varmistaakseen, ettei laiteta tavaraa autotalliin -eikä yläkertaan. Tarvitsevat työskentelytilaa. No just. Sinnehän me juuri ajateltiin tavarat kantaa. Onneksi soitti. Konttiin ja kellariin, saunaan ja pukuhuoneeseen mahtuu kyllä jotain.

Banaanilaatikot lopuui kesken. Nyt käytetään luovia ratkaisuja, kuten vanhojen keittiönkaappien laatikoita ja saunan lautelle tavaraa voi viedä ilman pakkaamistakin. Aamulla heräsin kroppa ihan jumissa ja varvas jomottaen. Pääsenköhän huomenna enää ylös laisinkaan.

IMG_3670

Joka paikan höylä

Teen kaikkea yhtä aikaa, enkä oikein saa mitään valmiiksi. Yritän saada työt tehtyä viikon alkuun mennessä ja samalla pitäisi saada kirjasto ja olohuone, halli ja kuisti tyhjennettyä. Poikasen huone on maalausta ja lattiaa vaille valmis ja viikonloppuna olisi tarkoitus kalustaa huone -ehkä (riippuen mitä tänään ehtivät tekemään. Tällä viikolla olen kuitenkin jo päättänyt lattian värin, lankkujen leveyden, hakenut laminaatit yläkertaan, tilannut tapetit ja maalannut vessan pikkukaappia. Niin ja pakannut vasemmalla kädellä.

Onneksi mies on vihdoin kotona  ja kantaa laatikoita minkä kerkiää. Ollaan just siinä vaiheessa, että ollaan mielestämme jo täytetty kamala määrä banaanilaatikoita, mutta tavara ei vain näytä loppuvan. Hyvin mielenkiintoinen prosessi tämä oman kodin sisällä muuttaminen. Eihän tällaista kodin täystyhjennystä tee koskaan, paitsi muuton aikana. Tekee todella hyvää käydä läpi kaikki hyllyt ja kaapit ja järjestää kaikki takaisin harkiten.

Mulla on sellainen moodi, että haluaisin luopua kaikesta tavarasta. Kaipaan tänne kotiin avaruutta ja selkeyttä. Vaatteita lähti vaatekaapistani 2 jätesäkillistä vaatekeräykseen ja sydän verellä olen vienyt lastenkirjoja päiväkotiin. Kaikki tärkeimmät tietysti säilytetään. Eihän kukaan mielipuolinenkaan voisi luopua Tiitiäisen runopuusta tai Topi traktorista, joita on lasten kanssa luettu niin, että sivut jo irtoavat.

Vaikein oli piano. Mulla on aina ollut kotona piano, mutta totuuden nimissä meillä sitä ei kukaan soita. Se on aika ruma ja vie kamalasti tilaa. Meillä on kuitenkin kitaroita, bassoja, huiluja ja sähköpiano, jos sille tuulelle sattuu. Piano sai täydellisen kodin serkultani, joten olen oikein huojentunut.

Tämä viikonloppu menee siis pakatessa, siivotessa, maalatessa ja kirjoittaessa. Ai niin, onhan ne lasten joulujuhlatkin huomenna.

IMG_9313

IMG_9314

IMG_9301

IMG_9176