Pihaprojekti alkaa

IMG_4886

Kun maa tuosta hieman sulaa, alkaa pihallamme kaivuutyöt. Viemärit ja vesiputket uusitaan ja hulavesi- eli salaojaputket liitetään kaupungin verkkoon. Nyt mennään vielä väliaikaisella uppopumpulla, joka tarpeen tullen pumppaa vedet salaojista kauas talosta. Liittymissopimus oli tullut jo reilu kuukausi sitten ja jostain syystä en ollut avannut kuorta. Niinpä viikkoa ennen kuin sopimuksen piti olla allekirjoitettuna HSY:llä, täytimme ja allekirjoitimme sopimuksen. Viimetipassa se lähti, sillä unohdin parina päivänä viedä sen postilaatikkoonkin. Miten vaikeaa voi olla yhden kirjeen vieminen postilaatikkoon? Tosi vaikeeta.

Noh, dedispäivänä soitin virastoon ja varmistin, että asiat on kunnossa ja kyllä ne oli. Viikko sen jälkeen tulikin sitten nätti 990 euron lasku. Niin paljon liittyminen maksaa.

Pihan kaivuu tarkoittaa samalla pihan maanpinnan korottamista, ainakin autopaikan kohdalta. Kulkureitti talolle pitää päällystää ja tasoittaa, koska siinä olleet betonilaatat poistettiin salaojituksen vuoksi. Myös haljennut betonikansi kuistin edestä purettiin pois. Päällysteeksi tulee karkeaa mursketta näin aluksi. Siihen päälle voi sitten laittaa hienompaa mursketta ja laatatkin, jos haluaa ja rahat riittää.

IMG_7158

Mies haaveilee isosta terassialueesta ja kesäkeittiöstä. Sekin pitää nyt miettiä, mitata ja päättää. Autotallin viereen tarvitaan pihavarasto ruohonleikkuria, oksasilppuria, haravoita, lumikolaa, halkoja ja pyöriä varten, sillä entiseen autotalliin ei enää mahdu. Pihavaraston perustuskin pitää tehdä.

Joten mietittävää on!

Onneksi arkkitehti oli ennakoinut pihavaraston tarpeen (en muista edes enää oliko siitä oikeasti puhettakin). Varasto on nyt siis rakennusluvassa hyväksyttynä. Nyt täytyy selvittää, että voiko pihavarastoksi ostaa valmiin paketin, vai kuinka tarkkaa on, että varasto on juuri piirustusten mukainen. Pihavarastojen pystyttämistä ennen kannattaa siis varmistaa, saako sellaisen pystyttää, kuinka suuren ja mihin.

Työtä siis riittää keväällekin!

 

Näyttökuva 2016-03-09 kello 10.28.57 Näyttökuva 2016-03-09 kello 10.29.36

IMG_4985 IMG_4986 IMG_4987

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *