Peikkojen sukua

Kun päästää lapset silkkaa laiskuuttaan kosteilla hiuksilla nukkumaan,
saa siitä kärsiä monta aamua.
Kah, kun ongelma ei poistu kuin kastelemalla hiukset uudestaan ja sitähän ei kiireisenä aamuna halua tehdä.
Pipot ja huivit eivät tietenkään paranna tilannetta -eikä aamukiire.

Poikasella on paljon hiuksia, hänellä on lapsistani eniten minun hiukseni.
Tytölläni taas on todella pitkät hiukset. Hänen hiuksensa ovat sekoitus isiä ja minua.
Pojalla on nyt lyhyet hiukset.
Vaikka pitkät hänelle niin hyvin sopivatkin, on hän perinyt jostain suorat, eteenpäin kasvavat hennot hiukset, jotka ovat pitkinä todella hankalat.
Nyt on siis yksi pää vähemmän harjattavana.
Lyhyisiin hiuksiinsa seitsemän vuotias sipaisee aamuisin vahaa, jotta tukka pysyisi pystyssä.
Hän haaveilee irokeesista.
Pipo sitten siihen vahatun pystytukan päälle…
En välitä tietää, miltä kampaus näyttää, kun hän pääsee kouluun.

p.s ensimmäisessä kuvassa minä 3v. Toisessa poikanen 3v.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Louvren edessäkö siellä seistään?:)

    Ootte kyllä niin kauniita. Yhdellä siskoistani on tuollainen tukka, vaaleampi vain. Ja kummityttöni perinyt saman kuontalon. Paksu tukka on kyllä onnenpotkaus!
    Takkuja on oma pääkin AINA täynnä, vaikkea paksua tukkaa.

  2. 2

    sanoo

    Louvressapa hyvinkin… hämmästyn aina jotenkin kauheasti tuota minun ja poikasen yhdennäköisyyttä… Silmät ei ole ihan samat, mutta muuten…

  3. 3

    sanoo

    Tunnistaa kyllä sinuksi! Ihana tuo tukka, sinulla ja poikasella. Meidän lapsilla on kaikilla aika samanlainen tukka kuin minulla. Ihan piikkisuora.
    Jaksan aina haaveilla luonnonkiharasta.

  4. 4

    sanoo

    Ohhoh, mikä yhdennäköisyys! Ihania kuvia. Harvoin kommentoin täällä tai missään, mutta itseasiassa tulin kertomaan, että valitsin blogisi seitsemän suosikkini joukkoon, joten pieni tunnustus siitä saatelauseineen Havahduksia-blogissani, jos haluat vilkaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *