Omakotiasujan terveiset Helsingin vedelle ja rakennusvirastolle

IMG_3298

Ei ole kovin riemastuttavaa huomata, että vuoden saneeraamisen jälkeen, remontin täydellinen loppuunvieminen jää kiinni kahdesta metristä putkistoa, joka sijaitsee tien alla, tonttimme ulkopuolella kaupungin alueella. Ja jo tässä vaiheessa pyydän anteeksi mahdollisia termivirheitä asiaan liittyen. En ole ammatilainen, vaikka toki vuoden saneeraamisen jälkeen ehkä pitäisi olla jo termitkin kunnossa. Yritän parhaani mukaan kuitenkin selittää asian oikein.

Kyse on siis siitä, että talomme ulkopuolella olevat vesi-, viemäri-, ja hulevesiputket (hulevesiputki oli kokonaan uusi, sillä teimme salaojat) uusittiin ja ne piti tietysti liittää kaupungin viemäreihin ja vesiputkiin. Reitti putkien liittämiskohtaan, eli tontilta kaupungin kaivolle ja -vesiputkeen, on niin hankalakulkuinen, että sinne saakka ei päästy kaivamaan. Putket talolta tontin rajalle uusittiin kyllä, mutta liitoskohta jouduttiin tekemään tontin rajalle vanhoihin putkiin, eikä niitä siis liitetty kaupungin viemäriin tai vesiputkeen suoraan.

Ja miksi näin?

Tonttimme rajan ja kaupungin viemärien ja vesiputken välissä tien alla on kaksi kerrosta 2 metriä leveää kaapelimattoa. Siis sähkökaapeleita, nettikaapeleita ja mitä näitä nyt on. Kaapelimattojen ali ei voinut kaivaa viemärin luo, eikä viemärin ja kaapeleiden välistä mahtunut kaivamaan. Mikään kone ei mahtunut tekemään töitä, puhumattakaan ihmisestä. Lapsen kokoinen mies olisi voinut mahdollisesti lusikalla kaivaa kolmen metrin syvyyteen, mutta henkensä uhalla. Sitten olisi vielä pitänyt tehdä putkiliitostyöt.

Lopputulos

Näin ollen, meistä riippumattomista syistä, meillä on pari metriä vanhaa putkistoa kontollamme. Jos jonain päivänä joku näistä kahdesta vanhasta putkesta hajoaa tien alla, on vastuu meidän. Ei kaupungin. Ei Helsingin veden. Ei rakennusviraston. Ei vakuutusyhtiön. Meidän. Tämä tekee meille jonain päivänä monen kymmenen tuhannen laskun ja mikä pahinta, se tulee yllättäen.

Ehdotus

Tontin rajojen ulkopuolisten putkien ei pitäisi kuulua tontin omistajalle, vaan kaupungille. Omakotitalojen omistajille tämä on aivan käsittämättömän suuri vastuu, joka ei mielestäni kuulu meille. Koska kaupunki on rakennuttanut meidän putkien päälle, alle ja ympärille ylitsepääsemättömät esteet joita on mahdoton purkaa, niin kyllä tässä nyt jotenkin pitäisi kaupungin tulla vastaan. Enhän minäkään laajenna taloani tielle ja totea kaupungille, että ”rakentakaa tunneli”.

Kaiken kukkuraksi, kun Hsy:lle selvisi, että putkiliitoksia ei viedäkkään loppuun sakka, minulle soitettiin hyvin närkästynyt ja vihainen puhelu. Virkailija oli kovasti sitä mieltä, että otamme ison riskin ja että kyllä näitä on ennenkin nähty ja haukkui urakoitsijaani laiskaksi ja viitsimättömäksi. Olisi itse tullut katsomaan tilannetta. Jopa minä näin, että tilanne on mahdoton.

Eipä tässä kai muuta voi kuin toivoa parasta. 58-vuotias vesiputki oli savimaan vuoksi kuulemma erinomaisessa kunnossa -yritti urakotsija lohduttaa. Viemäristä ei ollut puhetta.

 

(Kuvassa näkyy ensimmäinen kaapelimatto. Sen tällä puolella on kaupungin kaivot ja vesiputki, johon putket pihalta pitäisi liittää. Toinen kaapelimatto on reilun metrin verran näkyvän maton alla)

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *