Elämäni eteisenä, terveisin kuisti.

IMG_6572

IMG_6574

Meillä kuisti toimii eteisenä eli takkien ja kenkien säilytyspaikkana. Se on tavallaan sääli, sillä kuisti ikkunoineen on niin kaunis. Mutta se ei kuitenkaan ole tarpeeksi suuri ollakseen vaikka kesäolohuone tai oleskelupaikka. Takkien säilytyksen lisäksi kuisti toimii mainiona koirankuivatustilana. Märkä pitkäkarvainen koiruus kuivuu kätevästi räsymattojen päällä ja tiputtaa kaikki hiekat siihen, ennen kuin pääsee takaisin sisään.

IMG_7584

Alunperinhan kuistit toimivat talojen eristetilana – vrt. tuulikaappi. Kylmä ilma jäi kuistille, eikä virrannut ovenraoista ulkoa suoraan oleskelutiloihin tai tupaan. Näin se toimii talvisin kyllä meilläkin, vaikka meillä kuisti onkin lämmin tila. Lämmitysremontin myötä kuistin patteri on niin tehokas, että se pitää kuistin suht lämpöisenä talvellakin. Olen kieltäytynyt ylitiivistämästä ulko-ovea täysin tiiviiksi. Vanhassa painoilmalla toimivassa talossa täytyy vähän vetää sieltä sun täältä. Kuisti lämmittää ilman, ennen kuin se tulee sisään.

IMG_8554

Ja voi, mikä murheenkryyni meidän kuisti onkaan! Ei yhtään vapaata seinää ja kaksi seinällistä ikkunoita, joista näkee myös sisälle, eli ohikulkijat näkevät sujuvasti meidän lapsiperhearjen eteiskaaoksen ohikulkiessaan. Toivon, että joku saa siitä helpotuksen tunteen ja voi todeta, että kah, jollain on vielä sotkuisempaa kuin meillä.

Koska kuisti on hankala, muutan järjestystä aika usein, sillä yritän löytää optimaalisen tavan pitää kuistin järjestyksessä. Alunperin kuisti oli kokonaan ruskeaa lakattua paneelia. Kolmisen vuotta sitten maalasin seinät haalean vaaleanpunaisiksi ja saneerauksen aikana lattiat saivat vaaleanharmaan maalin, joka ei kyllä ole oikein pysynyt -ihmekös tuo. Alla on yksi noin kymmenestä eri järjestyksestä. Tämä noin kolmen vuoden takaa.

IMG_5833

IMG_5841

Olen jopa harkinnut ammattilaisen palkkaamista kuistin suunnitteluun. Teettäisin kaapistot ja hyllyt tuolle ainoalle ikkunattomalle seinälle, jotta kaikki takit, kengät, urheiluvarusteet, pipot, huivit ja hanskat saisi järkevästi järjestykseen. En ole vielä raaskinut kuitenkaan laittaa rahojani moiseen. Ehkä kannattaisi. Monta pimeän talviaamun kirosanaa varmasti säästyisi ja minuutteja aamulähdöissä. Alla olevassa kuvassa on todellisuus tänään, kun kaikki ovat tulleet koulusta kotiin. Näyttääkö tutulta?

IMG_8548 2

IMG_4299

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *