Aika remontin jälkeen (arj.)

IMG_4615

Pojalla on tänään synttärijuhlat. Eilen tietysti touhusin synttärijuttuja, leivoin ja järjestelin. Oli hyvä juttu , että synttärit olivat tulossa, sillä saatiin sen nojalla kaikenlaista tehtyä, joka muuten jäisi roikkumaan. Taulut on vielä ripustamatta seinille ja kodin yleisilme on, varsinkin kuvia katsoessani, varsin kalpea, mutta kyllä se siitä. Lattia näyttää valkoisemmalta kuin onkaan ja hallin vihreä kuviotapetti muuttuu värittömäksi. Jotenkin kaiken remonttihelvetin jälkeen, sitä kaipaa tyhjyyttä ja selkeyttä elämäänsä.

IMG_4619

Mutta mä olen ihan älyttömän onnellinen, että remontti on ohi. Haahuilen täällä pitkin ja poikin villasukissa ja hymisen itsekseni. Miten ihanaa on siivota, kun joka nurkassa ei ole jätesäkkejä ja remonttirompetta. En muista koska olisin viimeksi nauttinut siivoamisesta. Viimeiset… no melkein vuosi, on siivoaminen tuntunut aivan turhalta, koska olen mahtunut siivoamaan aina vain osan lattiaa kerrallaan ja pölyä tuprusi joka nurkasta loputtomiin. Nyt kun siivoaa, tulee oikeasti puhdasta! Saatanpa oppia jopa pitämään siivoamisesta. Tosin, kun meille nyt vahingossa tuli näin vaaleanharmaat lattiat, niin on kyllä selvinnyt kuka on perheen sottapytty: Panda-koira. Imuroinnin ja lattioiden pesun jälkeen leijailee karvakasoja lattioilla jo kahden päivän kuluttua. Pandan lemipaikat ovat harmaat kuolasta ja syömisen jälkeen se tiputtelee nappuloita huulistaan pitkin kämppää. Busted!

Mutta huomenna on poikasen juhlat ja ensimmäiset juhlat meillä kotona, aikaa remontin jälkeen (arj). Olen aina tykännyt kutsua ihmisiä kylään, ihan vaan vaikka iltakahville. Lasten synttäreitä, puutarhajuhlia, vappubrunsseja, uudenvuoden juhlia. Nyt voin taas pyytää ihmisiä kylään ja jopa vaikka saunomaan. Seuraavana viikonloppuna tuleekin jo kylään joukko ihania naisia, joihin tutustuin kaupallisen sisällöntuottajan koulutusohjelmassa. Ihan mahtavaa! Alan päästä taas kotielämän makuun.

IMG_4611

IMG_4604

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *