Aamupala pöydässä minua odotti tämä valokuvajämälaatikko.
Eilis- iltana olin esitellyt nuoruuden tanssikuviani yhdelle isolle tanssitytölle,
sekä iltapalapöydässä yhdelle pienemmällekin tanssitytölle.
Päätin kerätä kaikki vanhat työ -polaroidini yhteen kasaan je tehdä niistä jotakin johonkin.
Ja erään ylioppilastytönkin kiitos kortti löytyi…
Eihän siitä nyt niin kovin kauaa ole… 19 vuotta.
Muistan jopa miltä hiukseni tuoksuivat sinä päivänä.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Nätti kuva! Ihanasti sanottu tuo "muistan miltä hiukseni tuoksuivat silloin".
    Minä muistan miltä asuni tuntui ihoani vasten. Mutta kuvaa en ole tainnut säilyttää.

  2. 2

    sanoo

    Mielenkiintoisia kuvia!
    Ja totta, jotkin merkittävimmät hetket tuntuvalta siltä että ne olisivat tapahtuneet juuri. Ehkäpä siksi, että muistamme noita pieniä hassua yksityiskohtia niin elävästi juuri siitä hetkestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *