Ranskalainen illallinen/un diner francais

Yhtenä iltana Pariisissa päivällisellä, hyvin myöhään.
Hyvin kevyt ja moderni päivällinen ranskalaiseksi, erään hyvin tyylikkään pariskunnan kotona.
70m2 loftia ja saman verran kattoterassia.
Keskustelua, muistelua, naurua ja tunnelmaa.

Un diner francais un soir a Paris.
Un diner leger et moderne pour un diner francais, chez un couple extremment stylish.
70m2 du loft et enplus une terasse aussi grande.
Des discussions, des memoires du rire et du bon embiance.
Merci D&G

Pariisi lapsen silmin

Seine on juuri niin suuri, kuin hän oli kuvitellutkin.
Minä olen onnellinen, kun näen lapseni siinä rannalla.
Louvre taas on isompi, kuin mitä hän ikinä osasi kuvitella.
Tyttöni asuisi suurimmassa tornihuoneessa, jossa on upea veistos ikkunan yläpuolella.
Minä valitsin sen, missä on eniten ikkunoita.
Äitini asuisi siinä, josta on aukeimmat näkymät.
Ja Mona Lisakin on ihmeellinen. Se seuraa katsojaa katseellaan ja sillä on ihmeellinen ilme.
Opettaja on kertonut, että sillä oli joskus huntu kasvojen edessä, mutta se poistettiin.
Noniin, MonaLisa nähty. Nyt ulos.

Miksi pitää kävellä niin paljon? Eikö otettaisi Taksi?
Miksi metro on niin monimutkainen? Helsingissä on paljon helpompaa.
Joo, mennään kuitenkin maailmanpyörään.

Sitten oli,
Champs Elysee. Voi, kun törmäisi Johnny Deppiin.
Eiffelin tornin kolmen tunnin jonotus. Sujui yllättävän hyvin.
Jauhelihapihvit ja ranskalaiset.
Crepe sokerilla
Ostoksia. Kimalletta ja maailman vihreimmät kengät.
Crepe sokerilla ja voilla.
Ilotyttöjä ja puhelinkopissa asuvia kulkureita.
Pitkiä päivällisiä.
Crepe sokerilla.
Tätejä ja setiä. Sukulaisia.

Lapsen silmin näen itsekin tietyt asiat toisin, tai oikeastaan korostetusti.
Se, miten ihmiset suhtautuvat lapsiin. Huomaavat ja huomioivat yhtälailla, ellei enemmänkin kuin aikuista. Miten onnelliseksi suomalainen lapsi siitä huomiosta tuleekaan. Oivalluksenkin tein siitä, miten Ranskassa ja monessa muussakin maassa, ihminen huomataan ja sitä kauttahan ihminen on olemassa.

Kuinka torilla lapselle annetaan maistiaisia yhtälailla kuin aikuiselle ja miten lapsellekin sanotaan päivää ja näkemiin ja hänenkin oletetaan toimivan samoin.
Oletteko huomanneet, että täällä Suomessa usein lapsi on näkymätön ja hänen oletetaan olevan hiljaa ja sekaantumatta keskusteluun. Kun astut kukkakauppaan, tervehtiikö myyjä myös lasta?

Mustasukkainen.

Äitini ehdotti, että veisi tyttöni Pariisiin. Mumman ja Tyttärentyttären kahdenkeskinen matka. Ihana ajatus. Varmasti ihana matka tiedossa…
Matkaa varattaessa nieleskelin, kiemurtelin, kipuilin. Olin hiljaa, en sanonut mitään. Ihanaa, että tyttöni pääsee Pariisiin!
Sisälläni kuitenkin kalvoi kauhea mustasukkaisuus. Pariisista ja tytöstäni.
Tyttären ensimmäinen matka isona tyttönä synnyinkaupunkiini. Monella tavalla minulle tärkeään kaupunkiin. Kaupunkiin, jossa on juureni, tyttäreni juuret.
Minulta jäisi näkemättä, kun lapseni haistaa Pariisin ensimmäistä kertaa. Näkee haaveidensa Eiffelintornin ja syö croissanttia kahvilassa ihmetellen kaupungin vilinää.
Ajattelin, että olen äärimmäisen itsekäs, omistushaluinen. Ehkä.
Mutta sain puristettua itsestäni ulos, sanottua ääneen, etten kestä tätä.
Miehen rohkaisemana ymmärsin, että haluan mukaan.
Eikä siinä sitten sen kummempaa ollutkaan.
Puristin matkakassan väkisin kasaan. Pääsen mukaan.
Äitini, minä ja tyttäreni lähdemme pikku pyrähdykselle Pariisiin!
Heippa!