poikien juttuja

Nyt on se hetki jota olen odottanut.
Isot työprojektit on hoidettu ja normaali arki voi alkaa.
Aikalailla menee jalkapallomatsien merkeissä …
Olen surkea jalkapalloäiti kun mies on poissa.Jos ei pallo ole unohtunut kotiin, niin ainakin juomapullo unohtuu ja seuran värisukat ovat väärissä jaloissa.
Mutta intoa löytyy ja sehän on tärkeintä.
Poikasen kanssa taas odotellaan selvästi uhmaa ja harjoitellaan uusia sanoja.
Eli ihan peruskamaa.
Tervetuloa syksy.
Täällä ollaan valmiina!

irrallinen

Mietin pitkään adjektiivia kummalliselle tunteelle , joka ilmaantuu, kun olen pidempään erossa perheestäni.
Myönnän, että ero tekee jollain tavalla hyvää.
Pitkän kotiäitiyskauden jälkeen minuus ja kosketus itseeni jollain tasolla hälvenee -sen on ikäänkuin siirtänyt syrjään.
Tällaisen viikon aikana sitä löytää taas itseään uudella tavalla.Ja toivottavasti sitä saa tuotua mukanaan kotiin.
Mutta irrallisuus tuntuu oudolta.Ontolta ja yksinäiseltä.
Jokatapauksessa viikko Ratulan kuvauksissa oli taas antoisa,mielenkiintoinen, monipuolinen ja raskaskin.
Tässä tuotannossa auttavia käsiä ei ole koskaan liikaa ja niinpä sain meikkaamisen ja kampaamisen lisäksi kokata, askarrella, ommella, siivota, tiskata, hioa, rapsuttaa,pestä ja kantaa.
Oli aivan mahtavaa.
Nyt vain odottamaan ohjelman ulos tuloa Subilta torstaisin.

tää menis taas

Lähden taas kuvauksiin.
Viikoksi Ratulaan.(alkaa pyöriä SUBilla 24.9 !)
Tiukkaa taas tekee.Lähteminen.
Tälläkertaa 6 päivää poissa.Mies jää pyörittämään aika kiireistä viikkoa.
Toisaalta nyt olen jo vakuuttunut, koska lapset varsinkaan poikanen eivät nähtävästi kuole ikävään, jopa viihtyvät.
Ja koska mies etenkin tuntuu nauttivan arjen pyörittämisestä yksin.
Ja koska Englannista palatessa ei ollut mitään ’tervetuloa kotiin äiti -angsteja’ … siis lapsilla.
Minulla oli:
Tulin yöllä kotiin, enkä saanut nukuttua koko yönä, kun olisin halunnut herättää kaikki kolme ja puhua ja rutistaa ne puhki.Sydän pamppaillen odotin aamua hiljaa sängyn pohjalla.
Minulla tulee taas olemaan vaikeinta.Vaikkakin ajattelin yrittää nauttia…
Seura on nimittäin mitä loistavinta, paikasta puhumattakaan.
Päivät ovat pitkiä, mutta antoisia.
Tälläkertaa olen kuitenkin automatkan päässä -se helpottaa.

Toisaalta, aika hieno ’pikkuhiljaa töihin paluu’.Olen kiitollinen.
Loppusyksy meneekin sitten tiiviisti kotona.Mies lähtee kiertueille.

Hei sitten viikoksi.